TamUn naiset kärsivät kauden ensimmäisen piste­menetyksen

Sinipaidat kohtasi keskiviikkona RaiFun Kerttulan tekonurmella Raisiossa. Peli päättyi TamUn niukkaan 3–2 (1–2) -häviöön. Pisteet pelistä olisivat voineet mennä kummin päin tahansa, mutta tällä kertaa näin. TamUlla oli monta kertaa paikka ratkaista peli jo ensimmäisellä jaksolla, mutta viimeistelyt jäivät uupumaan.

(lisää…)

Maaliton tasa­peli sarja­­kärkeä vastaan

Sarjapisteet jaettiin Pyynikillä, kun Tampere Unitedin ja sarjajohtaja HJK Klubi 04:n välinen tiukka vääntö päättyi 0–0-tasapeliin. Kalseassa kevätsäässä pelattiin varsin tasokas Kakkosen ottelu, jossa kummallakin joukkueella oli mahdollisuutensa. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkueella oli vähintään yhtä hyvät maalipaikat kuin Klubi 04:llä, mutta toisella jaksolla Sinipaidat jäi selkeästi puolustuskannalle. Lopulta kotijoukkue sai olla ihan tyytyväinen tasatulokseen, jonka myötä asema sarjan kärkikastissa säilyy.

(lisää…)

Naisten edustus keski­viikkona sarja­kärjen vieraaksi

Tampere Unitedin ottelut jatkuvat jo heti keskiviikkona Raisiossa, jossa ottelu RaiFua vastaan potkaistaan käyntiin klo 20.00 Kisapuiston kentällä. Joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti Pyynikillä RaiFun vieden molemmat ottelut, joten Raisiossa on tilaisuus hakea revanssi. Ottelu on tärkeä myös mahdollista nousutaistelua ajatellen.

(lisää…)

Sarjakärki HJK Klubi 04 mittaa tiistaina Sinipaitojen tason

Kaksi edellistä otteluaan riemukkaasti ja ainakin joidenkin mielestä yllättävästikin voittanut Tampere United pääsee huomenna tiistaina todella kovaan testiin, kun Pyynikin urheilukentällä vierailee HJK Klubi 04. Liigavuosien kovan kilpakumppanin kakkosjoukkueessa on tällä kaudella pelannut nuorien nousevien kykyjen lisäksi todella kovia nimiä aina viime kesänä EM-kisoissa pelannutta Pyry Soiria myöden. Neljästä ottelusta Klubi 04:llä on kolme voittoa ja yksi tasapeli.

(lisää…)

TamU jatkaa ilman piste­­menetyksiä naisten Kolmosessa

Tampere United kohtasi Paimion Hakan Pyynikillä sunnuntaina 15.5. ja nappasi upean 4–0 (1–0) -voiton kotiyleisön edessä. Kotijoukkueen voittomaali syntyi jo kahdeksannella peliminuutilla, kun Emilia Heino syötti Maria Saastamoiselle kentän oikealle laidalle boksin tuntumaan. Saastamoinen haastoi ja laukoi pallon verkon perukoille. Ottelu oli T15-joukkueessa pelaavalle Marialle ensimmäinen naisten Kolmosessa tällä kaudella.

(lisää…)

Naisten edustus­joukkue pääsee sunnuntaina Pyynikille

Naisten edustusjoukkue pääsee pelaamaan vihdoin Pyynikin urheilukentälle sunnuntaina 15.5. Vastaan asettuu Paimion Haka, ja ottelu potkaistaan käyntiin klo 16.00 heti miesten kakkosjoukkueen ottelun jälkeen. Joukkueiden kohtaamiset päättyivät viime kaudella 1–1 ja 2–4 TamUn hyväksi, joten odotettavissa on tiukkaa vääntöä pisteistä.

(lisää…)

Kausikortti kannattaa vielä hankkia

Tampere Unitedilla on tulossa tiukka kolmen kotipelin putki, jossa kohdataan ensin HJK Klubi 04 tiistaina 17.5. klo 18.00, sitten Ilveksen kakkosjoukkue lauantaina 21.5. klo 16.00 ja kolmantena VJS sunnuntaina 5.6. klo 16.00. Ennen näitä otteluita kannattaa hankkia TamUn kausikortti, sillä näin kaudella jäljellä olevat 11 kotiottelua tulevat selvästi edullisemmaksi kuin irtolipuilla. Kausikortit ovat myynnissä TamU-kaupassa, ja ostetut kortit ovat noudettavissa edellämainituissa otteluissa lipunmyynnistä.

(lisää…)

Kauden koti­avauksesta yli­voimainen 8–1 (6–0) -voitto!

Naisten edustusjoukkue avasi kotipelinsä lauantaina Kaupissa Peimari Unitedia vastaan. Kaupissa joukkuetta odotti oikein perinteinen suomalainen kevätsää, sillä sadetta tuli taivaan täydeltä ja lämpömittari näytti +5 astetta. Sinipaidat lähtivät kuitenkin otteluun varmoin ottein ja nappasivat mukaansa kolme pistettä ylivoimaisella 8–1-voitolla.

(lisää…)

Vieraskynä Timm Blakley kertoo miksi hän kannattaa Tampere Unitedia

Vieraskynäpalstalla kirjoittaa tällä kertaa Tampere Unitedia kaukaa Washingtonin osavaltiosta kannattava Timm Blakley, joka on myös seuran jäsen. Blakleyn ensisijainen rakkaus on Seattle Sounders, mutta Tampere United tulee vahvana kakkosena. Mutta miksi Timm kannattaa TamUa yli 7500 kilometrin päästä? Jos haluat kirjoittaaa vieraskynäpalstalle, ilmoita itsestäsi sähköpostilla osoitteeseen vieraskyna (ät) tampereunited.fi.

(lisää…)

Siipirikkoinen TamU palaa Poriin pisteet mielessään

Tampere United matkaa sunnuntain äitienpäivänä sarjakauden toiseen vierasotteluunsa, ja jälleen kohteena on Pori. Tällä kertaa vastassa on vielä viime kaudella Ykköstä pelannut Musan Salama. TamU lähtee peliin repaleisella miehistöllä, sillä influenssa-aalto on tiputtanut lukuisia pelaajia rivistä.

(lisää…)

Vieraskynä Antti Niemistö kertoo Tampere Unitedin ja seattlelaisen ECS:n yhteyksistä

Tampere Unitedin nettisivulla on aloittanut tänä keväänä uusi vieraskynä-palsta, jossa kuka tahansa seurayhteisöön kuuluva voi saada äänensä kuuluviin. Palstalla julkaistaan nyt jo kolmas teksti, jossa seuran puheenjohtaja Antti Niemistö kertoo yllätysmatkastaan Seattleen CONCACAF Champions Leaguen finaaliin, sekä siitä yhteisöllisyydestä, joka yhdistää Tampere Unitedin ja Seattle Soundersin kannattajia. Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan palstalle, ilmoita itsestäsi sähköpostilla osoitteeseen vieraskyna (ät) tampereunited.fi.

(lisää…)

Toppari Biran Jeng Sinipaitoihin

Tampereelle töiden perässä muuttanut 29-vuotias Biran Jeng siirtyy Tampere Unitediin Ykkösen PK-35:sta. Vahvan topparin sopimus kattaa kauden 2022, mutta osa otteluista jää varmuudella väliin päällekkäisten työaikataulujen takia.

(lisää…)

Vieraskynä Harri Karvinen kertoo Nizzasta ja seuran varain­hankinnasta

Tampere Unitedin nettisivulla on aloittanut uusi vieraskynä-palsta, jossa kuka tahansa seurayhteisöön kuuluva innokas kirjoittaja voi saada äänensä kuuluviin. Palstalla julkaistaan nyt järjestyksessä toinen teksti, jonka seuran varainhankinnassa vahvassa roolissa oleva Harri Karvinen on kirjoittanut Nizzan auringossa. Vieraskynä-teksteissä aihe voi olla mitä tahansa. Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan palstalle, ilmoita itsestäsi sähköpostilla osoitteeseen vieraskyna (ät) tampereunited.fi.

(lisää…)

Kausikortin hankkiminen kannattaa yhä

Tampere Unitedin miesten edustusjoukkueen kausikortin hankkiminen kannattaa yhä, sillä 90 €:n hintaisella kausikortilla yhä jäljellä olevat 11 kotiottelua tulevat parikymmentä euroa edullisemmaksi kuin 10 € hintaisilla irtolipuilla. Sama logiikka pätee tietysti myös alennusryhmillä, joilla kausikortin hinta on alhaisempi 65 €. Kausikortit ovat myynnissä TamU-kaupassa, ja ne ovat noudettavissa seuraavan kotiottelun lipunmyynnistä, kun TamU kohtaa tiistaina 17.5. HJK Klubi 04:n Pyynikillä.

(lisää…)

Pyynikin linnake kesti nousija­suosikin pyristelyt

Tampere United teki lauantaina jotakin, jota tuskin kukaan osasi ennalta odottaa, kun paljon huomiota talven pelaajahankinnoillaan saanut Salon Palloilijat vieraili Pyynikillä. TamUssa tietenkin uskottiin ennen ottelua voiton mahdollisuuksiin etenkin kun peli pelattiin kotona Pyynikin urheilukentällä, mutta 4–1 (3–1) -murskalukemat olivat kaikille yllätys.

(lisää…)

Taye Taiwo odottaa innoissaan TamUn kohtaamista

Tampere United kohtaa ensi lauantaina 30.4. klo 14.00 vappuaaton ottelussa Salon Palloilijat, joka on tehnyt todellisen kohuhankinnan täksi kaudeksi. Maailmantähti Taye Taiwo on nimittäin ollut Salon Palloilijoiden riveissä maaliskuun alusta saakka. Kokenut ja kaiken nähnyt maailmankansalainen kokee Suomen toiseksi kodikseen.

(lisää…)

TamU Support Night palaa perjantaina Yo-talolla

TamU Support Night tekee paluun monen vuoden tauon jälkeen, kun perjantaina 29.4. Yo-talon lavalle nousevat Kalle Kinos ja Silkinpehmee. Illan tuotoilla tuetaan Tampere Unitedia, ja Tampere Unitedin jäsenille on tarjolla alennushintaisia lippuja Yo-talon ovelta ostettuna. Aiemmin Support Nighteja on järjestetty TamU-K:n nimissä kaikkiaan kuusi kertaa kaudella 2013 Vastavirta-klubilla ja kausilla 2014–2015 Klubilla.

(lisää…)

Uudistettu Finesportsin peli­alue on mukana jokaisessa miesten koti­ottelussa

Miesten edustusjoukkueen ottelutapahtumiin Pyynikin urheilukentälle rakennetaan erillinen pelialue yhteistyössä Finesportsin kanssa. Pelialueella kävijät pääsevät nauttimaan erilaisista peleistä ja haasteista, ja tarjolla on muun muassa pleikkapelejä ja pöytäfutista. Pääset haastamaan pelien yhteydessä kavereita, muita osallistujia tai vaikkapa perheen jäseniä. Samalla pääset pilkistämään e-urheilun maailmaan. Finesportsin pelialue on auki kaiken ikäisille ja ohjelmaa on luvassa lapsista aikuisiin.

(lisää…)