Jani Haraholma täydentää valmennus­ryhmän

Päävalmentaja Mourad Seddiki ja maalivahtivalmentaja Jussi Siltanen ovat saaneet vahvistusta valmennustiimiin Jani Haraholman muodossa. Haraholma toimii alkavalla kaudella Sinipaitojen kakkosvalmentajana. Hänellä tulee olemaan suuri rooli, sillä hänen erityisenä vastuualueenaan on fyysinen valmennus.

(lisää…)

Topias Järvelä jatkaa Sinipaidoissa

Tampere United ja Topias Järvelä, 22, ovat solmineet kauden 2019 kattavan sopimuksen. Alkava sesonki on Järvelälle jo kolmas Sinipaidoissa. Samalla Järvelästä tulee yhdeksäs viime kauden joukkueesta jatkava pelaaja.

(lisää…)

TamU tarttui Suomen Cupin alku­lohkon voittoon

Tampere United otti ansaitun 0–2 (0–1) -voiton Ilveksen kakkosjoukkueesta Pirkkahallissa sunnuntai-iltapäivänä pelatussa ottelussa. Sinipaidat saivat otteluun vahvan alun, kun Elias Harala viimeisteli johtolukemat kauniin hyökkäyksen päätteeksi jo ennen kuin varttia oli pelattu. Ottelun toisen jakson loppupuolella TamUlla oli vaikeatkin hetkensä, mutta ne kulminoituivat Mikael Köngäksen upeasti torjumaan rangaistuspotkuun reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Loppulukemat viimeisteli Taavi Abruquah varmalla laukauksella aivan ottelun lopussa.

(lisää…)

Suomen Cup käyntiin paikallis­ottelulla sunnuntaina

Kauden 2019 kilpailulliset ottelut alkavat Tampere Unitedin osalta sunnuntai-iltapäivänä Pirkkahallissa, kun Suomen Cupin ottelussa vastaan asettuu Ilveksen kakkosjoukkue. Joukkueet pelasivat jo joulukuun alussa harjoitusottelun, mutta tällä kertaa ottelussa on myös kilpailullista panosta. Samalla Tampere United tekee paluun Suomen Cupiin kaksi kautta kestäneen omavalintaisen poissaolon jälkeen.

(lisää…)

Stark jatkaa – Severino ja Strömsholm sopimuksiin

Lukuisten pelaajasopimusten julkaisuviikko jatkuu kolmen uuden sopimuksen julkaisulla. Jo viime kaudella Sinipaidoissa pelannut Matias Stark on solminut vuoden jatkosopimuksen. Uudet sopimuspelaajat ovat Marcio Severino ja Nils Strömsholm. Molempien kanssa in tehty vuoden mittainen sopimus, mutta Strömsholmin sopimuksessa on myös optio kaudesta 2020.

(lisää…)

Uusi hallitus järjestäytyi

Syyskokouksessa valittu uusi Tampere Unitedin hallitus järjestäytyi vuoden ensimmäisenä lauantaina. Uudessa vuoden 2019 hallituksessa on jonkin verran vaihtuvuutta, kun kaksi pitkäaikaista jäsentä on jäänyt pois ja kolme uutta on tullut tilalle.

(lisää…)

Harjoitusotteluihin lisäys: JJK:n vieraaksi helmikuussa

Tampere Unitedilla on seuraavana kahtena viikonloppuna edessään Pirkkahallissa pelattavat Suomen Cupin ottelut Ilveksen kakkosjoukuetta ja HJS:ää vastaan. Helmikuussa joukkue pääsee kuitenkin myös reissupelien makuun, kun lauantaina 23.2. matkustetaan JJK:n vieraaksi Jyväskylään. JJK ja TamU kohtasivat viimeksi Veikkausliigan tasolla, mutta viimeisen kahden kauden aikana JJK tuli ryminällä alas, ja valmistautuu kauteen 2019 Kakkosen niinsanotussa pohjoislohkossa.

(lisää…)

Sopimukset kolmen nuoren pelaajan kanssa

Jo marraskuussa tryouteilla aloittaneet Mustafa Hussein Zada, 19, Oskari Ikonen, 20 ja Arttu Mättö, 21 siirtyvät Tampere Unitedin riveihin. Kaikkien sopimukset ovat yksivuotisia, mutta Hussein Zadan ja Ikosen sopimukset pitävät sisällään myös seuran option kaudesta 2020.

(lisää…)

Talvikauden ensimmäinen voitto KTP:n kustannuksella

Tampere Unitedin erinomaiset harjoitusottelut KTP:ta vastaan saivat jatkoa sunnuntaina Pirkkahallissa, kun Sinipaidat otti talven ensimmäisen voittonsa. Ottelu oli neljäs Tampere Unitedin ja KTP:n välillä kolmeen vuoteen. Harjoitusotteluista kaksi on nyt päättynyt TamUn voittoon ja kahdesti ollaan pelattu tasan.

(lisää…)

Tampere United ja KTP iskevät yhteen harjoitus­ottelussa

Sunnuntaina Pirkkahallissa on vuorossa jo perinteeksi muodostuva Tampere Unitedin ja KTP:n välinen harjoitusottelu. Kyseessä on neljäs joukkueiden välinen kauteen valmistava ottelu kolmeen vuoteen. Kevättalvella 2017 Tampere United oli Pirkkahallissa parempi vähintäänkin hämmentävin 5-0-lukemin. Viime vuonna kohdattiin kahdesti, ensin päivälleen vuosi takaperin Arto Tolsa Areenalla Kotkassa ja uudelleen helmikuussa Tampereella. Molemmat viime talven kohtaamiset päättyivät tasapeliin.

(lisää…)

Edustus­joukkue palasi joulu­tauolta

Kakkosen sarjakauteen valmistautuvan Tampere Unitedin miehistö palasi loppiaisen jälkeen takaisin sorvin ääreen. Päävalmentaja Mourad Seddikin mukaan lähiviikkoina keskitytään fyysisen puolen kehittämiseen.

(lisää…)

Tampere Unitedin Nelosessa pelaava kakkosjoukkue etsii uusia pelaajia

Tampere Unitedin kakkosjoukkue heräilee uuteen kauteen tällä viikolla. Joukkueelle on saatu uudeksi päävalmentajaksi Weeti Tero, jonka johdolla joukkue pitää aloituspalaverin Tampereen yliopiston päärakennuksen salissa (Kalevantie 4) LS A07 torstaina 10.1.2019 kello 18.00. Aloituspalaveri on erinomainen paikka tulla ottamaan ensikosketus joukkueen toimintaan ja katsomaan miten kausi suunnitellaan vietäväksi läpi.

(lisää…)

Nuori hyökkääjä Niklas Lindholm Tampere Unitediin

Tryout-jaksolla vakuuttanut Niklas Lindholm, 18, on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Nuori hyökkääjä esiintyi edukseen myös kahdessa pelatussa harjoitusottelussa, ja avasi maalihanatkin jo Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan pelatussa ottelussa. Viime kaudella Lindholm pelasi TamUn päävalmentajaksi siirtyneen Mourad Seddikin alaisuudessa TPV:n A-junioreissa.

(lisää…)

Suomen Cup alkaa sunnuntaina 27.1.

Tampere Unitedin ohjelma Suomen Cupiin kuluvan Kakkosen Cupin lohkovaiheessa on saatu lukittua. Ensimmäinen ottelu pelataan sunnuntaina 27.1. Ilveksen kakkosjoukkueen vieraana Pirkkahallissa. Viikkoa myöhemmin sunnuntaina 3.2. Sinipaidat isännöivät samassa paikassa HJS:ää. Ennen näitä otteluita HJS ja Ilves kohtaavat Hämeenlinnassa sunnuntaina 20.1. Näissä kolmessa ottelussa ratkotaan, mikä joukkueista voittaa lohkon ja etenee Kakkosen Cupin pudotuspelivaiheeseen.

(lisää…)