Tampere Unitedin pelillinen alakulo jatkui torstaina Tapahtumien Yössä, kun FC Honka Akatemia haki pisteet Pyynikiltä lukemin 1–3 (1–1). Sinipaidat siirtyi ottelun alussa johtoon, mutta vastustaja tuli viime peleissä tutuksi käyneellä tavalla takaa ohi. Tuomarin ensimmäisen jakson puolivälissä tuomitsema punainen kortti tarkoitti, että kotijoukkue pelasi lähes 70 minuuttia alivoimalla. Joukkue taisteli urheasti, ja pystyi paikoin luomaan maalipaikkojakin, mutta lopulta vääjäämätön tapahtui, ja Honka pääsi viimeistelemään voittoon tarvittavat osumat. Ottelutapahtuma oli tappiosta huolimatta komea, ja paikoin tunnelma katsomossa kohosi positiivisella tavalla kiihkeäksi.
1 – 3
- TamU kärsi jo neljännen peräkkäisen tappionsa ja on kerännyt viidestä viimeisestä ottelustaan vain yhden pisteen.
- Varhainen ulosajo pilasi TamUn pelisuunnitelman ja vaikeutti tuloksen tekemistä.
- TamU haki johtomaalia myös vajaamiehisenä ja pääsi muutaman kerran hyvinkin lähelle.
Neljän miehen linjalla lähdettiin, jotta saataisiin hyökkäyspelaamisessa vähän enemmän laitojen kautta peliä vietyä, eikä menisi siihen pimputteluun siinä keskellä.
Päävalmentaja
En kyllä suoraan sanoen ymmärrä, mikä siinä nyt on, että jos mennään johtoon, niin kuinka voi parin minuutin sisään taas päästää omiin.
Päävalmentaja
Oltiin vähän epäonnisia tänään. Yksi virhe pääsi kääntämään pelin. Alivoimalla koitettiin sitten vääntää se mikä pystyttiin.
Laitapuolustaja
Tampere United lähti Honka-otteluun neljän voitottoman ottelun putkessa, joista kolme viimeistä olivat olleet tappioita. FC Honka Akatemia sen sijaan oli viime peleissä noussut jo ihan sarjakärjen kantaan napsittuaan lähinnä voittoja. Joukkueet olivat kuitenkin sarjataulukossa tasapisteissä, ja molemmilla joukkueilla oli kuitenkin voitolla mahdollisuudet nousta lohkon kärkikolmikkoon.
Espoolaiset lähtivät ottelun alkuminuuteista lähtien pelaamaan joukkueen tavaramerkiksi muodostunutta pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa. Pallo kiersi pelaajalta toiselle kauniisti, ja ottelun tempo oli Kakkosen peliksi korkea.
Sinipaitojen muodostelma oli viime kaudelta tuttu 4-2-3-1, jolla haettiin laitapelaajille lisää tukea puolustettaessa. Prässi ei ollut erityisen aggressiivinen, vaan Hongan puolustuslinjan annettiin kierrättää palloa rauhassa omalla puolustusalueella. Tilaisuuden tullen kuitenkin iskettiin kärkikarvaaja Toni Toijalan johdolla hakien nopeita pallonriistoja.
Honka ei onnistunut kääntämään alkuhetkien hallintaansa maalipaikoiksi, vaan ensimmäisen aidosti vaarallisen maalipaikan loi kotijoukkue, kun ottelua oli pelattu reilu kymmenen minuuttia. Joonas Rantala pelasi nopealla syötöllä Toijalan läpi vasemmalta laidalta. Tämän hyvä keskitys ei harmittavasti kuitenkaan ihan löytänyt maalipaikkaan kirmannutta Arttu Raittista, joka oli noussut toisen kerran tällä kaudella avauskokoonpanoon..
Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin TamUn sommitelma lopulta onnistui. Toijala taisteli pallon itselleen keskialueella ja rymisteli väkisin kohti Honka-maalia. Ennen kuudentoista rajaa Toijalla käytti pallon Eino-Veikko Ekillä, jonka nautittavan rauhallinen syöttö löysi uudestaan nyt jo rangaistusalueelle edenneen Toijalan. Joukkueen maalipörssin kärkinimi ei epäröinyt, vaan toimitti pallon varmasti Hongan maaliin. Samalla Toijala päätti jo useamman pelin mittaiseksi venähtäneen kuivan kautensa.
Euforiset hetket Pyynikin katsomossa jäivät kuitenkin kovin lyhyiksi. Kuin toisintona viikontakaisesta Musa-pelistä, heti johtomaalin jälkeen lahjoitettiin vastustajalle rangaistuspotku. Maalivahti Antti Kuusinen avasi tyhjään tilaan Ardian Kovaqille, jonka ensimmäinen kosketus palloon petti alimpana miehenä, ja Samuel Tammivuori pääsi katkoon. Eetu Räisänen kiirehti apuun, mutta ei ehtinyt muuta kuin töytäisemään maalipaikkaan edenneet Honka-pelurin maihin rangaistuspotkun arvoisesti.
Ottelun erotuomari Kalle Nummela ei ainoastaan määrännyt palloa pilkulle vaan näytti lisäksi välittömästi Räisäselle punaista korttia. Räisänen ei tilanteessa edes yrittänyt pelata palloa, jolloin ankaran tuplarangaistuksen voi sääntöjen mukaan tuomita. Pyynikin kotiyleisön oli kuitenkin vaikea sulattaa päätöstä.
Samuel Tammivuori itse viimeisteli varmasti rangaistuspotkusta, ja peli oli yhtäkkiä saanut hyvin toisenlaisen sävyn. Ottelua oli jäljellä vielä lähes 70 minuuttia, ja kotijoukkueen iltapuhde oli vaikeutunut useamman napsun. Pienenä onnena onnettomuudessa helteen takia pidetty juomatauko pidettiin heti tasoitusmaalin jälkeen, ja TamU pääsi juomnimaan yhdessä, miten peliä jatketaan.
”Siinä juomatauolla nopeasti sovittiin, että pelataan 4-4-1-muodossa ja sitten kun hyökätään, niin pyritään pääsemään 4-2-3 muotoon. Puhuttiin, että nyt vaan tiiviisti puolustetaan. Pyynikillä sen pystyy tekemään alivoimaisenakin”, päävalmentaja Jukka Listenmaa avasi uutta tilannetta.
Kun peli vihdoin saatiin käyntiin, ei mennyt kuin hetki ennen, kun Arttu Raittinen oli nurin rangaistusalueella. Pyynikin yleisö oli vahvasti sitä mieltä, että pallo olisi kuulunut pisteelle, mutta tuomari ei nähnyt tilanteessa mitään sääntöjen vastaista. Nopeaa tilannetta on vaikea tulkita videokuvankaan perusteella, joten tuomaria on lopulta vaikea tilanteesta syyttää, vaikka jollain toisella kerralla samasta tilanteesta olisi tuomarin käsi voinut pilkun suuntaan osoittaa.
Ensimmäisen jakson loppupuolen juoni kävi nopeasti selväksi. Honka Akatemia piti palloa ja pyrki löytämään tiloja linjojen väleistä ja laidoilta. Kotijoukkue puolusti tarkasti ja pyrki iskemään erikoistilanteista. Molemmat joukkueet pystyivät kuitenkin luomaan vain puolittaisia paikkoja, ja näin tauolle mentiin 1–1-tasalukemissa.
Honka karkaa toisella jaksolla
Pyynikin makkarapisteellä käydyt taukokeskustelut olivat ensimmäisen jakson tapahtumien jälkeen ymmärrettävän mollivoittoisia. Olikin jossain määrin yllättävää, että paremmalla jalalla toiselle jaksolle tuli nimenomaan kotijoukkue.
Heti parin minuutin pelin jälkeen Joonas Rantala purjehti rangaistusalueelle, mutta vastustajan puolustuksen häiritessä hyökkäys ei kuitenkaan päättynyt laukaukseen. Vain hetkeä myöhemmin Arttu Raittinen ja Toni Toijala pääsivät kuin varkain nopeaan hyökkäykseen, mutta Raittisen ratkaiseva syöttö jäi valitettavasti liian taakse, ja näin tilanne kuivui kokoon.
Kun kotijoukkue ei pannut paikoistaan maalia pömpeliin, kävi niin kuin usein käy, ja vastustaja rankaisi. Reilun tunnin pelin jälkeen Honka pääsi juoksemaan keskikentällä vapaasti Tampere Unitedin linjaa vastaan, kun maalivahti Antti Kuusisen avaus katkottiin keskikentällä Hongan puoliskolla, eikä TamU ollut ollenkaan valmis ottamaan hyökkäystä vastaan. Juonikas kärkimies Baba Haruna juoksi pystyyn, sai syötön vähän huonossa tasapainossa ollen TamU-linjan läpi ja sijoitti pallon varmasti ohi maalivahti Antti Kuusisen.
Vähän tyhjästä syntynyt Hongan maali oli kuin saavillinen kylmää vettä kotijoukkueen niskaan. Hyvä ote oli hetkessä menetetty, ja kun Honka tyytyi pitämään palloa pitkiä jaksoja, Sinipaitojen hyökkäyksetkin olivat harvassa.
Kymmenen minuuttia maalinsa jälkeen samainen Haruna puski pallon maalin poikkipuuhun, mutta kun maalilta säilyttiin, kotijoukkueen toivo eli vielä. Muutamaa minuuttia myöhemmin Birang Jeng pääsi pukkaamaan Julius Stenroosin hyvään kulmaan, mutta niin vain pallo nousi inasen maalin yli.
Kun ottelua oli jäljellä noin kymmenen minuuttia, Honka-maalivahti Roope Paunio oli lipsauttaa kentälle vaihdetun Paavo Kujalan rajaheiton näpeistään omaan maaliinsa. Honka-puolustaja kuitenkin ehti pelastamaan tämänkin pallon maaliviivalta.
Kun ottelukello alkoi jo lähestyä täyttä aikaa, TamUn väsynyt puolustus päästi Honka-hyökkääjät boksiin aivan liian helposti. Onnettoman tapahtumasarjan juuri muutamia sekunteja aiemmin vaihdosta kentälle tulleella Roope Pyyskäsellä oli helppo työ viimeistellä vierasjoukkueen kolmas maali Baba Harunan syötöstä. Tähän kilpistyi Sinipaitojen viimeinenkin toivo sarjapisteistä.
Lopulta toisen jakson kulku seurasi harmittavan hyvin makkarakojun asiantuntijoiden puoliaika-analyysia. Pallon perässä juoksemaan pakotettu kotijoukkue alkoi jossain vaiheessa ymmärrettävästi väsyä. Tähän ongelmaan saatiin vielä jonkin verran apua vaihtojen kautta, mutta kun omissa erikoistilanteissa ei oltu ihan riittävän terävinä, sarjapisteet matkasivat vääjäämättä Espooseen.
Täydet minuutit laitapuolustajan paikalla ottelussa kellottanut Jesse Vuori tiivisti toisen puoliajan kulun seuraavasti: ”Meillä on isoja kavereita kärjessä, niin koitettiin pelata palloa heille ja saada tuki lähelle. Tällä tavalla me saatiin jokunen paikka lopussakin, mutta ei sitten saatu valitettavasti niistä maaleja.”
Päällimmäisenä pettymys
Ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Listenmaa oli ymmärrettävästi harmissaan. Listenmaa ei lähtenyt spekuloimaan yleisöä kuumentanutta pilkkutuomiota, vaan manasi ensisijaisesti harkitsematonta oman pään pelaamista johtomaalin jälkeen:
”Totta kai ottaa päähän. Peli olisi ollut voitettavissa, jos olisi saatu vetää täysillä loppuun asti. En kyllä suoraan sanoen ymmärrä, mikä siinä nyt on, että jos mennään johtoon, niin kuinka voi parin minuutin sisään taas päästää omiin. Se on jo toinen peli putkeen, että tulee heti aivan älytön pelaaminen omassa päässä.”
Myös Jesse Vuori harmitteli, miten ottelu käytännössä ratkesi yhteen huonosti pelattuun tilanteeseen.
”Oltiin vähän epäonnisia tänään. Yksi virhe pääsi kääntämään pelin. Alivoimalla koitettiin sitten vääntää se mikä pystyttiin. Jokunen paikka saatiinkin erikoistilanteista, mutta olisi se ollut eri peli, jos olisi saatu täysvoimaisena pelata. Kyllä me pitkälti tehtiin se, mitä siinä tilanteessa oli tehtävissä”, Vuori totesi.
Taktiikkaan ei kaaduttu
Tampere United on pelannut valtaosan kauden otteluistaan kolmen pelaajan puolustuslinjalla, mutta FC Honka Akatemiaa vastaan lähdettiin neljän linjalla ja yhdellä selkeällä kärkipelaajalla. Pelitavan muutosta päävalmentaja Listenmaa selitti seuraavasti:
”Neljän miehen linjalla lähdettiin, jotta saataisiin hyökkäyspelaamisessa vähän enemmän laitojen kautta peliä vietyä, eikä menisi siihen pimputteluun siinä keskellä. Toki sitten vähän vastustajankin mukaan mentiin: tiedettiin, mikä palloralli sieltä on tulossa, niin näin oli vähän helpompi siellä laidoissa puolustaa.”
Listenmaa oli varovaisen tyytyväinen muodostelman toimimiseen, mutta korosti, että liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei pidä tehdä, sillä systeemiä saatiin varsinaisesti testata vain lyhyesti ottelun alussa.
”Sen vajaa puoli tuntia, mitä ehdittiin täydellä miehistöllä pelata, oli ihan ok. Vaikka siinä Hongalla oli paljon pallo hallinnassa, ei meillä siinä mitään hätää ollut. Me oltiin kuitenkin se tietyllä tapaa vaarallisempi joukkue. Vaan ei voi mitään. Olisi ollut kiva pelata täysillä miehillä loppuun asti”, Listenmaa pohdiskeli.
Jesse Vuori korosti, että muutos ei sinällään vaatinut suurta uurastusta, sillä pelitapa on pelaajille ennalta tuttu. Ehkä muutoksia tullaan loppukaudella näkemään useamminkin, jopa pelien sisällä.
”Se on viime kaudelta meille tuttu pelitapa, ja meillä on mukana paljon ukkoja, jotka on tottuneet siihen muodostelmaan. Ei se meille mikään uusi juttu ole ollut, ja käytiin me toki sitä vähän harjoituksissa läpi, miten tuolla muodostelmalla pyritään pelaamaan. Ei se ainakaan siihen kaatunut tänään. Se on varmasti yksi variaatio, jota tullaan käyttämään jatkossakin”, Vuori tiivisti.
Katse sekä nousukarsintaviivassa että putoamisviivassa
Vaikka TamU on kerännyt viidestä viimeisestä ottelustaan vaivaisen yhden pisteen, TamUlla voi parhaimmillaan olla tilaisuus nousta sarjassa neljän parhaan joukkoon jo heti ensi maanantaina 8.8. voittamalla HJK Klubi 04 kello 18.30 alkavassa ottelussa Bolt Arenalla Helsingissä. Toisaalta katseita täytyy väistämättä kääntää myös alaspäin, sillä putoamisviivaan on matkaa nyt vain kuusi pistettä.
Toki TamUn ja ensimmäisen putoamisviivan alle olevan joukkueen välissä on monta joukkuetta, sillä TamU on edelleen sarjassa kuudentena. Aivan täydellisesti putoamispeikkoa ei ole kuitenkaan vielä karistettu, vaikka näin jo ehdittiin ajatella eikä kukaan varmasti tosissaan pelkää tätä vaihtoehtoa.
Klubi-ottelun jälkeen TamUlla on tärkeä kolmen ottelun sarja, jossa kaikki kohdattavat joukkueet ovat TamUn alapuolella sarjataulukossa. Kohdattavat joukkueet ovat Ilveksen kakkosjoukkue ja VJS vieraissa ja GrIFK kotona Pyynikillä sunnuntaina 28.8. Hyvä pistesaalis näistä otteluista takaa leppoisan loppukauden ja samalla mahdollisuuden taistella pääsystä neljän parhaan joukkueen jatkosarjaan.
Tappioputki ei näy Pyynikin tunnelmassa
Vaikka Tampere Unitedilla on meneillään tuloksellisesti vaikea kausi, kun kesäkuun päättymisen jälkeen tilille ei ole tullut yhtään voittoa, yleisömäärät Pyynikillä ja tunnelma otteluissa ovat pysyneet korkealla. Honka-ottelussakin oli yli 400 katsojaa, ja kauden yleisökeskiarvo on nyt 420 katsojaa. Tunnelma otteluissa on erinomainen, ja jälleen huomaa, että Tampere United on kannattajilleen tärkeä asia, ja monelle iso osa elämää.
Erityinen huomio täytyy antaa Sinikaartille koko kauden jatkuneesta erinomaisesta kannatuksesta. Honka-ottelun jälkeenkin laulu jatkui täydellä voimalla siihen asti, kun pelaajat olivat poistuneet pukukoppiin pääkatsomon taakse. Tappiomieliala ei valtaa alaa, vaan kaikki osaavat nauttia hyvistä Kakkosen otteluista, joissa tappioputken aikana SalPa-vierasottelua lukuunottamatta parempi tulos on ollut hyvin pienestä kiinni.
Harmillisesti kotiotteluissa on jälleen hiukan pidempi tauko, mutta vieraskiertueella nähdään taatusti paljon TamU-kannattajia, ja etenkin maanantaina 15.8. kello 19.00 Kaupissa pelattava paikallisottelu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan on jälleen sinivihreälle yhteisölle paikka näyttää, että se on Tampereen ykkönen katsomon puolella.
1 – 3
( 1 – 1 )
Yleisöä:
413
24′ Samuel Tammivuori (rp)
62′ Baba Haruna
89′ Roope Pyyskänen
32 | Antti Kuusinen | ||
4 | Eino-Veikko Ek | 76' | |
5 | Ardian Kovaqi | ||
13 | Anton Bright C | ||
15 | Joonas Rantala | ||
19 | Arttu Raittinen | 68' | |
21 | Jesse Vuori | 45' +1 | |
22 | Toni Toijala | ||
23 | Biran Jeng | 63' | |
26 | Julius Stenroos | 76' | |
41 | Eetu Räisänen | 22' | |
30 | Aapo Sipponen | ||
6 | Severi Kankkunen | ||
8 | Topias Järvelä | 90' +4 | 76' |
10 | Roope Kostiainen | 68' | |
16 | Paavo Kujala | 76' | |
20 | Arttu Haapala | ||
56 | Tomi Ylinen |