Topparina ja keskikentän keskustassa viihtyvä Timo Kauppinen, hyökkäyspäässä maaleja menneillä kausilla mättänyt Mika Kytöviita ja keskikentän taituri Veli-Pekka Franssila jatkavat tulevalla kaudella Tampere Unitedissa vuoden mittaisten sopimusten myötä.
Mika Lindroos ja Tuomas Lehti Tampere Unitediin
Nokian Palloseurassa Kolmosen otteluita viime kaudella pelanneet toppari Mika Lindroos sekä monipuolisesti eri paikoilla viihtyvä Tuomas Lehti siirtyvät Tampere Unitediin. Lindroosin ura aikuisten tasolla sai alkunsa kaudella 2006 Tampereen Pallo-Veikkojen silloin Ykkösessä pelanneessa edustusjoukkueessa. Peliaika Ykkösessä jäi vähiin, mutta menneiden noin kymmenen vuoden aikana Lindroos on pelannut runsaasti Kakkosen otteluita TPV:ssä, PJK:ssa ja Ilves-Kissoissa. TPV:ssä hän kuului joukkueen runkomiehiin vielä aivan viime vuosina. Tuomas Lehti puolestaan on pelannut ennen Nokialle siirtymistään Kolmosen otteluita TP-T:ssä ja Nelosen otteluita FC Melodyssä. Viime kaudella hän oli NoPSin toiseksi paras maalintekijä 13 maalillaan.
Osta nyt TamU-huivi tai t-paita – kaupan päälle TamU-K viiri ja kangasmerkki
Tampere Unitedin kannattajien toiminta jalkapalloseurana on päättymässä emoseura Tampere Unitedin palatessa pelikentille kannattajien omistamana seurana. Sen kunniaksi TamU-huivin tai t-paidan TamU-Kaupasta ostaville laitetaan pakettiin kaupanpäällisinä TamU-K:n viiri ja kangasmerkki. Tarjous on voimassa vuoden loppuun asti tai niin kauan kuin viirejä ja kangasmerkkejä riittää.
Eetu Rahkola siirtyy Ilves-Kissoista Tampere Unitediin
Ilves-Kissoissa päättyneellä kaudella pelannut Eetu Rahkola siirtyy Tampere Unitediin. Juniorivuotensa Vasa IFK:ssa pelannut toppari on vasta 21-vuotias, mutta on pelannut Kakkosen pelejä kaudesta 2013 alkaen ensin kasvattajaseurassaan ja sitten Ilves-Kissoissa. Todellisen läpimurtonsa Rahkola teki viime kaudella pelattuaan säännöllisesti Ilves-Kissojen avauksessa ja kerättyään eniten peliminuutteja koko joukkueessa.
Riku Oras siirtyy Tampere Unitediin
Nuori keskikenttäpelaaja Riku Oras, 22, on Tampere Unitedin uusin kiinnitys kaudella 2016 Kolmosessa pelaavaan edustusjoukkueeseen. Juniorivuosinaan ensin FC Kontua ja sitten Helsingin IFK:ta edustanut pelaaja oli viime kaudella Kakkosen parhaisiin joukkueisiin kuuluneen Gnistanin avainpelaajia, kunnes muutti elokuussa Tampereelle. Vielä kaudella 2014 Oras oli HIFK:n pelaaja, ja harjoituskaudella sekä Suomen Cupissa minuutteja kertyi punapaidoissa reippaasti avauskokoonpanoa myöden. Sarjakaudella minuutteja kertyi lopulta Veikkausliigaan nousseessa joukkueessa kuitenkin vain muutamissa yksittäisissä Ykkösen peleissä. Oras siirtyikin pelaamaan Kakkosen otteluita Gnistaniin kesken kauden, ja pelasi siellä täydet minuutit lähes jokaisessa ottelussa.
Valtteri ja Verneri Uimonen Tampere Unitediin
Valtteri ja Verneri Uimonen siirtyvät Tampere Unitediin vuoden mittaisilla pelaajasopimuksilla. Veljekset pelasivat viime kaudella Nokian Palloseurassa, jossa Valtteri teki 18 maalia ja voitti Kolmosen maalikuninkuuden. Verneri puolestaan kuului joukkueen runkopelaajiin keskikentällä. Aiemmilla kausilla molemmat veljekset hakivat tosissaan peliaikaa kasvattajaseuransa Ilveksen Ykkösessä pelanneessa edustusjoukkueessa, mutta lopullinen läpimurto jäi molemmilta tekemättä. Vanhemmalla veljellä Valtterilla on taustaa myös Ykkösen peleistä TPV:ssä kaudella 2008 heti juniorivuosien jälkeen sekä Kakkosen peleistä PJK:ssa vuotta myöhemmin.
Pelaajaksi Tampere Unitediin?
Tampere United hakee pelaajia Kolmosessa kaudella 2016 pelaavaan edustusjoukkueeseensa. Viimeiset neljä kautta TamU-K:na kotimaisen jalkapallon seuratuinta nousukiitoa alasarjoista ylemmäs tehnyt joukkue palaa pelikentille Tampere Unitedin nimellä ja hakee vahvistuksia.
Mikko Mäkelä on Tampere Unitedin uusi päävalmentaja
Tampere United ja Mikko Mäkelä ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen edustusjoukkueen valmentamisesta. Mäkelällä on myös aiempaa TamU-taustaa, sillä hän oli mukana pelaajana kaudella 1999 kun Tampere United pelasi ensimmäistä kauttaan Ykkösessä. Mäkelä tunnetaankin mittavasta pelaajaurastaan, johon kuuluu muun muassa Suomen mestaruus MyPassa kaudella 2005. Viimeiset pelivuotensa Mäkelä pelasi Kakkosen otteluja Ilveksessä.