Sinipaidat kohtaavat HJS Akatemian Suomen Cupin kolmannella kierroksella lauantaina 20.2. klo 19 Pullerin kentällä Hämeenlinnassa. Luvassa on kannattajille todellinen herkkupala, sillä ottelu pelataan ulkona iltavaloissa.
TamU teki voitokkaan paluun Suomen Cupissa 5–2 (2–2)
Tampere United jatkaa Suomen Cupin 3. kierrokselle voitettuaan lauantain varhaisottelussa Tampereen Peli-Toverit komeasti maalein 5–2 (2–2). Ottelusta muodostui tasainen taistelu, joka ratkesi toisella puoliajalla Sinipaitojen eduksi. Ottelun hahmo oli toiselle puoliajalle kentälle vaihdettu Ali Koljonen, joka teki kaksi maalia ja tahditti Unitedin peliä keskikentän pohjalla.
Liity Tampere Unitedin jäseneksi – kannattajien omistamassa seurassa pääset päättämään seuran asioista
Nyt se on vihdoin mahdollista: Tampere United toivottaa kaikki kannattajansa liittymään seuran jäseneksi. Seuran jäsenenä pääset vaikuttamaan suoraan seuran päätöksentekoon. Samalla olet mukaana Suomen oloissa ainutlaatuisessa projektissa, jossa kannattajien omistamaa seuraa viedään yhä ylemmille sarjatasoille, ja seuran junioritoimintaa kasvatetaan askel askeleelta.
Maalivahti Juuso Auvinen siirtyy TamUun
Kuopion Palloseuran kasvatti Juuso Auvinen, 21, siirtyy Siilinjärven Palloseurasta Tampere Unitedin maalinsuulle. Viime syksynä Tampereelle opiskelemaan muuttanut maalivahti täyttää näin joukkueessa tähän asti avoinna ammottaneen ja koko seurayhteisöä puhuttaneen ykkösmaalivahdin paikan, ja on käytettävissä jo lauantaisessa Suomen Cupin ottelussa. Auvinen on ulottuva ja teknisesti taitava maalivahti, joka hallitsee hyvin alueensa ja kykenee oikea-aikaisiin vastaantuloihin.
Suomen Cupin 3. kierros arvottu
Suomen Cupin kolmas kierros on arvottu tänään Palloliiton toimistolla Töölön jalkapallostadionilla. Tampere Unitedin mahdollinen seuraava vastustaja tulee otteluparista FJK – HJS Akatemia, jos Sinipaidat hoitavat lauantaina oman osansa cupin 2. kierroksen ottelussa TP-T:tä vastaan. Luvassa olisi vierasottelu, sillä Suomen Cupin ensimmäisillä kierroksilla alempisarjalainen saa kotiedun. Cupin kolmas kierros pelataan 40 joukkueen välisenä ja panoksena on pääsy kierroksille, jossa liiton sarjoissa eli Kakkosessa ja ylempänä pelaavat joukkueet astuvat kilpailuun mukaan.
Tampere United palaa lauantaina kilpakentille Suomen Cupin ottelussa
Tampere United pelaa lauantaina ensimmäisen virallisen ottelunsa sitten huhtikuussa 2011 pelatun Liigacupin finaalin. Nyt pelataan Suomen Cupia, ja vastaan asettuu Sinipaitojen tapaan Kolmosessa tulevalla kaudella pelaava paikalliskilpailija Tampereen Peli-Toverit. Ottelu potkaistaan käyntiin Pirkkahallin C-hallissa lauantaina klo 11.00 ja paikalle odotetaan vähintään paria sataa Tampere Unitedin ystävää.
Suomen Cupin ottelu suorana nettistreamina lauantaina
Lauantainen Suomen Cupin ottelu TP-T:tä vastaan lähetetään suorana lähetyksenä osoitteessa www.tampereunited.fi/live. Pirkkahallissa pelattava ottelu potkaistaan käyntiin klo 11.00, mutta lähetys alkaa jo ennen ottelun alkua aikaisintaan klo 10.30, ja luvassa on päävalmentaja Mikko Mäkelän haastattelu.
Atlantis voitti Sinipaidat 0–2 (0–1) tasaisessa ottelussa
Tampere Unitedin valmistautuminen Sinipaitojen osalta ensi lauantaina alkavaan Suomen Cupiin jatkui sunnuntai-iltana harjoitusottelulla Atlantis FC:tä vastaan. Ottelusta muodostui tasainen kamppailu, mutta Kakkosessa pelaava Atlantis osoitti tasonsa maalintekopaikoissa, ja voitti ottelun 0–2 (0–1). TamUlla oli jalkeilla vahva kokoonpano, joten ottelu antoi päävalmentaja Mikko Mäkelälle runsaasti tietoa joukkueen tilanteesta kolmen yhteisen harjoitusviikon jälkeen. Seurayhteisön talvisesta innostuksesta kertoo se, että Pirkkahallin lehtereillä ottelua seurasi yli parisataapäinen yleisö.
Sasha Popovitš on TamUn seuraava huippuvärväys
Tampere United on tehnyt yhden kaikkien aikojen kovimmista pelaajahankinnoista Kolmosen tasolla, kun pirkanmaalaislähtöinen toisen polven liigapelaaja Sasha Popovitš, 22, siirtyy Sinipaitoihin. Viime kaudella Popovitš pelasi Ykkösen otteluita Mikkelin Palloilijoissa, jossa hän kuului säännöllisesti joukkueen avauskokoonpanoon kausilla 2014–15. Veikkausliigassa Popovitš teki debyyttinsä kasvattajaseuransa Valkeakosken Hakan paidassa kaudella 2011 juuri 18 vuotta täytettyään. Samana vuonna hän pelasi myös kaksi alle 18-vuotiaiden maajoukkueen ottelua.
Ali Koljonen tuo vankkaa veikkausliigakokemusta TamUn keskikentän pohjalle
Vielä kaudella 2013 Kuopion Palloseurassa Veikkausliigaa pelannut keskikenttäpelaaja Ali Koljonen, 27, siirtyy Tampere Unitediin. Kaikkiaan Koljonen pelasi kuopilaisen kasvattajaseuransa paidassa yhteensä 14 liigaottelua kausilla 2012–13. Koljonen tunnetaan hyvästä potkutekniikastaan, mistä kertoo myös ainoan veikkausliigamaalin syntyminen komealla vapaapotkulla maalin takakulmaan kauden 2012 lopulla pelatussa ottelussa VPS:aa vastaan. Parhaiten Koljonen viihtyy keskikentän pohjalla rakentavassa roolissa.
Tampere Unitedin A-pojat hakevat täydennystä joukkueeseensa
Tampere Unitedin A-pojat hakevat tulevan kauden joukkueeseensa vielä noin kymmentä kenttäpelaajaa ja ainakin yhtä maalivahtia. Joukkueen runko on jo koottu viime kaudella B-poikien Kolmosessa pelanneesta joukkueesta, mutta joukkue tarvitse vielä lisävahvistuksia vuosina 1996–98 syntyneistä pojista. Tulevalla kaudella joukkue pelaa A-poikien Kolmosessa.
Liity siis mukaan TamU-yhteisöön! Juniorivuosien jälkeen seurasta löytyy aikuisjoukkue kaikentasoisille pelimiehille. Tiedusteluihin vastaa Kaarlo Valkama, puh. 040 757 0996, kaarlo.valkama (ät) pp.inet.fi.
Tampere Unitedin fanituotteita saa myös Finaalista
Rautatieasemalla asematunnelissa sijaitseva fanituotekauppa Finaali on ottanut valikoimaansa myös Tampere Unitedin fanituotteita. Seuratuotteita hakiessa voi samalla nauttia vaikkapa kupin kuumaa kahvia ja ottaa kylkeen jotakin pikkupurtavaa. Finaali on auki arkisin klo 9–18 ja lauantaisin klo 10–16.
Tampere United hakee junioritoiminnan päällikköä
Tampereen kiinnostavin jalkapalloseura Tampere United hakee junioritoiminnan kasvamisen tukemiseksi junioritoiminnan päällikköä. Tehtäviin kuuluu luoda toimiva ja tehokas vapaaehtoisvoimin toimiva junioriorganisaatio seuran hallituksen kanssa, sekä jatkossa tämän organisaation ohjaaminen entistä selkeämmälle kasvu-uralle. Mukana toiminnassa on edellisten vuosien perusteella noin sata innokasta junioripelaajaa, mutta määrän odotetaan jatkossa kasvavan voimakkaasti.
Niclas Kalatsev tuo veikkausliigakokemusta TamUun
Kotkalaislähtöinen Niclas Kalatsev, 25, on tehnyt pelaajasopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Kalatsev tunnetaan nopeana ja taitavana hyökkääjänä, jolla on runsaasti kokemusta kovista peleistä. Kaudella 2008 Kalatsev debytoi 17-vuotiaana Veikkausliigassa, ja samana vuonna Jyrki Heliskoski valitsi hänet U19-maajoukkueeseen, jossa olivat mukana myös muun muassa Teemu Pukki ja Rasmus Schüller. Eniten Kalatseville on kertynyt pelejä Ykkösessä ja Kakkosessa, ja TamUun hän siirtyy kovassa Kakkois-Suomen Kolmosessa viime kaudella pelanneesta Haminan Pallo-Kissoista.
Tampere United päivittää logonsa
Tampere Unitedin vuodelta 1998 peräisin olevaa logoa on uudistettu. Merkittävin muutos on se, että logoon on lisätty 12. tähti, joka symboloi kannattajia, jotka pitivät Tampere Unitedin sinivihreät värit pelikentillä kausilla 2011–15 ja omistavat nyt seuran. Lisäksi logon halkovan kosken liukuväreistä on luovuttu ja logon väreille on tehty muutenkin hienosäätöä.
Harjoituskauden avauksesta tasapeli TP-T:n kanssa 1–1 (1–1)
Tampere United palasi pelikentille sunnuntaina, kun vuoden 2016 ensimmäinen harjoitusottelu TP-T:tä vastaan pelattiin Pirkkahallin C-hallissa. Loppuvihellyksen jälkeen taululla oli tuloksena 1–1, joten selvyyttä paremmasta joukkueesta ei saatu. Samat joukkueet kohtaavat Suomen Cupin 2. kierroksen ottelussa tammikuun lopulla, joten alkuasetelmat tuohon otteluun eivät voisi olla jännittävämmät.