TamU pelaa Kakkosessa myös ensi kaudella

Tampere United lähti pitkälle matkalle Siilinjärvelle tietäen, että tasapeli KuFu98:n isännöimässä ottelussa riittäisi sarjapaikan varmistamiseen – ja nimenomaan tasapelin Sinipaidat myös taistelivat. Ottelun alku oli vaikea muun muassa Roope Kostiaisen aikaisen loukkaantumisen takia, mutta hänen tilalleen vaihdetun Berat Grabovcin maali ottelun 19. minuutilla vapautti pelin, ja hetken näytti siltä että Sinipaidat lentävät helppoon voittoon. Kun toista maalia ei tehty lukuisista paikoista huolimatta, ottelusta tuli kuitenkin vaikea. Kun KuFu98 vielä tasoitti tilanteeksi 1–1 aivan ensimmäisen jakson lopussa, toisesta jaksosta tuli erittäin jännittävä. Vaikka TamU hallitsi palloa, kuopiolaiset iskivät ajoittain vaarallisesti vastaan. Lopulta tuskallisen pitkä lisäaika päättyi ja yli kuusikymmenpäinen vieraskannattajien joukko sai juhlia sarjapaikan säilymistä perinteisin menoin joukkueen kanssa.

(lisää…)

Sarjapaikan kohtalo ratkeaa lauantaina Siilinjärvellä

Tampere Unitedin ensi kauden sarjataso ratkaistaan lauantaina vierasottelussa KuFu98:aa vastaan. Ottelu pelataan varakentällä Siilinjärvellä, sillä junioriturnaus estää pelaamisen alunperin suunnitellulla pelipaikalla Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa. Tampere United on ennen ottelua sarjataulukossa kolme pistettä Vasa IFK:n edellä, joten Sinipaidoille riittää tasapeli sarjapaikan varmistamiseen. Vasa IFK pelaa samaan aikaan Pietarsaaressa JBK:n vieraana, joten molemmilla paikkakunnilla seurataan varmasti tiiviisti, mitä toisessa ottelussa tapahtuu.

(lisää…)

TamU tarrautui sarja­paikkaan voitolla Pyynikin illassa

Tampere Unitedissa on totuttu kokemaan hienoja syysiltoja Pyynikin urheilukentällä. Tämä kausi ei muodostanut tähän poikkeusta, sillä tiukimmassa mahdollisessa paikassa Sinipaidat venyi loistavaan suoritukseen ja ansaittuun 3–1-voittoon vielä jopa sarjanoususta ennen ottelua haaveilleesta Herculeksesta. Ottelun alku näytti ensin karmeimmalta mahdolliselta kun Paul Obi vei oululaiset 0–1–vierasjohtoon jo ottelun viidennellä minuutilla. Valtteri Hiilloskorpi kuitenkin tasoitti pelin vain minuuttia myöhemmin, ja reilun vartin pelin jälkeen Hiilloskorpi vei Sinipaidat jo johtoon. Pelin tappoi toisen puoliajan alussa Mauno Sirénin huippuoivallus liki puolesta kentästä – maali joka sopii mukaan mihin tahansa maalikoosteeseen.

(lisää…)

Sunnuntaina Pyynikillä on pelissä sarjassa säilyminen

Tampere United on sunnuntaina seurahistorian urheilullisesti pahimmassa paikassa, sillä ensimmäistä kertaa 20 vuoden aikana edustusjoukkue on vaarassa pudota sarjatasoa alemmaksi. Kaikki on edelleen omissa käsissä, sillä voitot kahdessa jäljellä olevassa ottelussa takaavat Kakkosessa säilymisen. Hankalaksi tilanteen tekee se, että kuudessa viimeisessä ottelussa joukkue on tehnyt vain yhden maalin ja ottanut vain neljä pistettä. Kurssin on käännyttävä sunnuntain ottelussa, mutta tehtävä on vaikea, sillä vastaan asettuu jopa noususta Ykköseen edelleen haaveileva oululaisjoukkue JS Hercules.

(lisää…)

Päätöskierroksen ottelu siirtyy Tanhulan teko­nurmelle

Alunperin Savon Sanomat Areenalta pelattavaksi aiottu Tampere Unitedin päätöskierroksen vierasottelu KuFu98:aa vastaan on siirretty pelattavaksi Tanhulan tekonurmelle Toivalan kylään Siilinjärvelle. Ottelun ajankohta ei muutu, vaan se pelataan kaikkien muidenkin Kakkosen päätöskierroksen otteluiden tapaan lauantaina 29.9. klo 15.00 alkaen.

(lisää…)

Taistelu sarja­paikasta mutkistui Pietarsaaressa

Tampere United lähti Pietarsaaren vierailulle toiveikkaana, mutta illasta tuli lopulta painajaismainen, kun JBK voitti ottelun 1–0, ja samaan aikaan Vasa IFK haki puhtaan 0–4-voiton Iisalmesta PK-37:n kustannuksella. Tulosten myötä Sinipaitoja takaa-ajava vaasalaisjoukkue nousi vain pisteen päähän, ja samalla alkaa näyttää varmalta, että viimeinen putoaja ratkotaan nimenomaan TamUn ja VIFK:n välillä. TamU on tehnyt kuudessä viimeisessä ottelussa vain yhden maalin, joten tilanne näyttää Sinipaitojen kannalta huolestuttavalta. Myös JBK-ottelu ratkesi ennen kaikkea hyökkäyspelin puutteisiin: tekopaikkoja ei rakennettu riittävästi eikä saaduista paikoista kyetty tekemään maaleja. Takaiskumaali puolestaan syntyi toisen jakson alkuun osuneen kokonaisvaltaisesti erittäin heikon jakson päätteeksi.

(lisää…)

Sarjapaikan varmistaminen siintää mielissä JBK-ottelussa

Tampere Unitedin kausi jatkuu mollivoittoisesti sujuneen edellisen ottelun ja maaottelutauon jälkeen vierasottelulla JBK:ta vastaan. Pietarsaareen matkustetaan tulevana sunnuntaina jälleen toivoa täynnä, sillä voitolla putoamisviivaan jäisi mukava etäisyys ennen kahta viimeistä ottelua. Jos viikonlopun muutkin ottelut menevät sopivasti, on jopa mahdollista, että sarjapaikka ratkeaa jo sunnuntain ottelussa.

(lisää…)

Kauden viimeinen kotiottelu siirtyy Pyynikille

Tampere Unitedin kauden viimeinen kotiottelu siirtyy pelattavaksi Pyynikin urheilukentälle Ratinan nurmen huoltotöiden vuoksi. Kyseisessä ottelussa vastaan asettuu oululaisjoukkue JS Hercules, ja se pelataan alunperinkin suunniteltuna ajankohtana sunnuntaina 23.9. klo 15 alkaen.

(lisää…)

Ponneton peliesitys jätti Sinipaidat nollille

Tampere United lähti suurin toivein kauden viimeiseen Tammelassa pelattuun otteluun, jossa oli mahdollisuus karistaa putoamispeikko kintereiltä. Toisin kuitenkin kävi, sillä TP-47 oli päättänyt tarttua viimeiseen oljenkorteensa säilyttää sarjapaikka ja otti 0–2-voiton lopussa tekemällään kahdella maalilla. Etenkin ensimmäinen jakso oli Sinipaidoilta heikko, eikä toisen jakson hieman pirteämpi pelikään tuottanut maaleja, vaikka peliä saatiinkin painettua aiempaa paremmin hyökkäyspäätyyn.

(lisää…)