Tampere Unitedin tarina

Tampere United on vuonna 1998 perustettu omien kannattajiensa omistama jalkapalloseura. Seura on saavuttanut kolme Suomen mestaruutta (2001, 2006, 2007), yhden Suomen Cupin voiton (2007) sekä yhden Liigacupin voiton (2009). Euroopan kentillä seuran paras saavutus on selviytyminen Mestareiden liigan kolmannelle karsintakierrokselle kaudella 2007.

Kaudella 2023 miesten edustusjoukkue pelaa Kakkosessa ja naisten edustusjoukkue Kolmosessa. Lisäksi seuralla on miesten joukkueet Kolmosessa ja Kutosessa. Seuralla on tällä hetkellä poikien puolella yhtenäinen junioripolku 14-vuotiaisiin saakka. Tyttöjen puolella toiminta keskittyy naisten edustustoimintaa tukevan T15/T18-joukkueen ympärille.

Tampere United yhdistettiin euroopanlaajuiseen sopupeliskandaaliin kevättalvella 2011. Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunta asetti seuran sekavien vaiheiden jälkeen kaiken kilpailutoiminnan ulkopuolelle kaudeksi 2011, vaikkei seuran osallisuudesta sopupeleihin ollut esittää muuta kuin epäilyjä, eikä seuran osallisuudesta sopupeleihin ole koskaan ollut mitään todisteita. Seuran kilpailutoimintaa pyörittänyt osakeyhtiö ajautui konkurssiin myöhemmin vuonna 2011 tulovirtojen ehdyttyä.

Seuran taustalla oleva yhdistys, Jalkapalloseura Tampere United ry, jatkoi kuitenkin toimintaansa puheenjohtaja Jyrki Laihon johdolla. Alunperin tarkoitus oli palauttaa seura kilpakentille liiton sarjoissa kaudella 2012, mutta Suomen Palloliitto ei sallinut tätäkään, vedoten siihen että Tampere United ei ollut pelannut missään kaudella 2011. Yhden kauden mittaiseksi alunperin tarkoitettu sarjoista sulkeminen uhkasi muodostua koko seuran kuoliniskuksi.

Kannattajat pitävät seuran värit pelikentillä 2011–2015

Seuran kannattajat ottivat kuitenkin seuran jalkapallotoiminnan elossa pitämisen vastuulleen. Elettiin huhtikuuta 2011, joten kaikkien sarjojen ilmoittautumisajat olivat jo umpeutuneet. Kaksi Tampere Unitedin kannattajaa juoksivat eräänä perjantaina juuri ennen sulkemisaikaa Palloliiton Tampereen piirin toimistolle, ja saivat kuin saivatkin ilmoitettua joukkueen piirin harrastesarjaan.

Niinpä kaudella 2011 Palloliiton Tampereen piirin harrastesarjassa nähtiin nimeä TamU-K kantanut joukkue. Joukkueen taustalla oli Tampere Unitedin kannattajat ry, joka oli perustettu jo syksyllä 2009, tarkoituksenaan tukea Tampere Unitedia taloudellisesti hankalassa tilanteessa muun muassa seuran osakeantiin osallistumalla.

Kaudella 2012 TamU-K ilmoittautui Tampereen piirin alimpaan kilpasarjaan eli Kutoseen. Seuran kulku kohti ylempiä sarjoja oli alkanut, ja seuraavan neljän kauden aikana TamU-K saavutti kolme sarjanousua, pelaten vain Nelosessa kaksi kautta peräkkäin.

Tampere Unitedin paluu 2016

Helmikuussa 2015 Jalkapalloseura Tampere United ry ja Tampere Unitedin kannattajat ry tiedottivat, että Tampere United palaa kilpakentille kaudella 2016. Käytännössä Tampere Unitedin hallitukseen valittiin kannattajayhdistyksen hallituksessa olleita henkilöitä. Molempien yhdistysten puheenjohtaja oli vuonna 2015 Heikki Wilen. Samalla kunniapuheenjohtaja Jyrki Laiho ja muut vanhat hallituksen jäsenet astuivat taustalle, ja uudelle hallitukselle annettiin vapaat kädet viedä seuraa eteenpäin.

TamU-K nousi kauden 2015 päätteeksi Kolmoseen, ja luovutti sarjapaikkansa Tampere Unitedille. Samalla Tampere Unitediin tuotiin kaikki ne toimintatavat, jotka Tampere Unitedin kannattajat ry:ssä oli luotu. Seuran jäsenyys on avoin kaikille sen kannattajille, ja seuran ylintä päätösvaltaa käyttää seuran yleiskokous, jossa kaikilla seuran jäsenillä on yksi ääni.

Kaudella 2016 Tampere United pelasi Tampereen ja Satakunnan piirien yhteisessä Kolmosessa päävalmentajaksi tulleen Mikko Mäkelän johdolla. Samassa sarjassa pelasi Kakkosesta edellisenä vuonna pudonnut Rauman Pallo-Iirot ja vuotta aikaisemmin Kakkosesta pudonnut Ilves-Kissat. Sarjanoususta muodostui kolmen joukkueen tiukka kamppailu, joka kulminoitui ensin Raumalla heinäkuun lopulla kun TamU haki komean 0–2-virasvoiton ja huipentui toiseksi viimeisellä ottelukierroksella, kun TamU pelasi sarjanousun varmistaneen 2–2-tasapelin kotonaan Pyynikin urheilukentällä 932 raivokkaasti Sinipaitoja kannattaneen katsojan edessä.

Kolme kautta Kakkosessa 2017–19

Tampere United oli palannut kaudeksi 2017 liiton sarjoihin kuuden vuoden poissaolon jälkeen. Kakkosen debyyttikaudella TamU pelasi jopa yli odotusten, ja sijoittui lohkossaan komeasti kuudenneksi. Vaikean alkukauden jälkeen ratkaisevaksi muodostui seitsemän ottelun tappioton putki kesä-heinäkuussa.

Kausi 2018 oli vaikeampi. Omat haasteensa toivat pitkät vieraspelimatkat Kakkosen pohjoislohkossa, ja turbulenssia aiheutti myös päävalmentaja Mikko Mäkelän siirtyminen syrjään ja Leroy Malukan siirtyminen pelaajavalmentajaksi. Sarjapaikka varmistui vasta viimeisellä ottelukierroksella vierasottelussa KuFu98:aa vastaan. Siilinjärvellä pelatussa ottelussa joukkue taisteli tarvittavan 1–1-tasapelin suuren vieraskannattajajoukon edessä, ja näin TamU pelasi Kakkosessa myös kaudella 2019.

Kaudelle 2019 joukkue koki pakon edessä vahvan nuorennusleikkauksen päävalmentajaksi tulleen Mourad Seddikin johdolla. Putoaminen Kolmoseen varmistui jo muutama kierros ennen sarjan päätöstä, ja moni seuran ulkopuolella ajatteli, että Tampere Unitedin nousukiito olisi lopullisesti ohi. Puheenjohtaja Heikki Wilen totesi kuitenkin Aamulehdessä heti kauden viimeistä ottelua seuraavana päivänä julkaistussa haastattelussa, että tavoitteena on paluu Kakkoseen heti seuraavalla kaudella.

Nousu takaisin Kakkoseen 2020–21

Katastrofaalisen kauden 2019 jälkeen Tampere Unitedin päävalmentajaksi palkattiin Jukka Listenmaa, jonka myötävaikutuksella miesten edustusjoukkueessa puhalsivat uudet tuulet heti kaudella 2020. Alkukausi oli kuitenkin tulosten valossa vaikea, ja vaikka joukkue pääsi hyvään voittoputkeen, koronaepidemian vuoksi lyhennettynä pelattu kausi loppui kesken, ja sijoitus oli sarjassa lopulta niukasti toinen. Näin paluu Kakkoseen jäi ensimmäisellä yrityksellä haaveeksi.

Kaudella 2021 miesten edustusjoukkue jatkoi siitä mihin kausi 2020 jäi. Kausi pelattiin ilman tappioita ainoana tahrana yksi vierastasapeli. Näin nousu Kakkoseen toteutui toisella yrittämällä. Kauden päätteeksi päästiin juhlimaan myös Suomen Regions’ Cupin voittoa Olympiastadionilla pelatun finaalin päätteeksi. Mukana juhlissa oli noin 200 otteluun matkustanutta Tampere Unitedin kannattajaa. Kausi 2021 oli niin ylivoimainen, että on spekuloitu, että joukkue saattoi olla vahvin Kolmosen joukkue, joka on koskaan Suomessa nähty.

Kohti yhä korkeampia sarjatasoja 2022–

Kausi 2022 oli kolmas peräkkäinen Jukka Listenmaan johdolla. Edellisten kausien aikana rakennetun pelaajarungon ympärille saatiin muutamia hyviä vahvistuksia, ja alkukesällä TamU oli Kakkosen lohkonsa kärjessä. Tätä seurannut vaikeampi jakso pudotti TamUn kuitenkin sarjan keskikastiin taistelemaan jatkosarjan paikasta, ja jatkosarjaan oikeuttanut sarjan neljäs sija jäi lopulta kolmen pisteen päähän.

Kauden päätteeksi marraskuussa TamU osallistui UEFA Regions’ Cupiin Istanbulissa Turkissa pelatussa neljän joukkueen turnauksessa. Turnausvoitto ja paikka kesällä 2023 pelattavassa finaaliturnauksessa jäi lopulta yhden maalin päähän, kun TamU taipui päätösottelussa 2–2-tasapeliin Kolos Cherveniä vastaan. Avausottelussa oli kaatunut Lissabonin aluejoukkue maalein 2–1, mutta isäntämaata edustanutta Kayserin aluejoukkuetta vastaan kärsittiin 1–2-tappio.

Kaudella 2023 kotikentäksi vaihtui Kaupin jalkapallostadion, jonne siirtymistä perusteltiin erityisesti nousutavoitteella, sillä Pyynikin urheilukentän pieni koko ja kovuus olivat osoittautuneet haasteeksi Kakkosen kärkikamppailun kannalta. Suoritukset kaudella olivat ailahtelevia, mutta lopulta erinomainen syysvire kannatteli joukkueen Ykkösen nousukarsintoihin asti. Niissä TamU kaatoi HJK Klubi 04:n kotikentällä, mutta toisen osaottelun tappio Helsingissä teki nousuhaaveet tyhjiksi.

Kaudella 2024 miesten edustusjoukkue palaa Tammelaan ja pelaa vastavalmistuneella uudella Tammelan stadionilla. Joukkue pelaa Kakkosessa ja sillä on selkeä nousutavoite.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

12.4. FC Honka - TamU 1 – 1

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

17.4. klo 19 TamU - FC Inter 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

16.4. klo 18 TamU 2 - EIF