Uudet ”United” colleget saatavilla useissa väreissä

Uusi ”United” college on saatavilla tilaustuotteena TamU-kaupsta. Collegen voi valita kahdeksasta värivaihtoehdosta, ja kolme väriä on saatavilla myös lyhyempänä cropped-mallina. Molempien mallien hinta on 45 € ja lisäksi hintaan tulee 8 € toimituskuluja. Collegen voi tilata sunnuntaihin 10.5. saakka, ja toimitukset pyritään tekemään kesäkuun alussa.

(lisää…)

Hallituksen puheenjohtajan terveiset

Sunnuntaina tehtiin päätöksiä, joiden alle­kirjoittanut toivoo jäävän Tampere Unitedin historiaan positiivisena. Yhtiökokous päätti ensin hallituksesta, ja tämän jälkeen hallitus päätti, että minusta tehdään miesten edustus­joukkueen taustayhtiön hallituksen puheen­johtaja. Henkilö­kohtaisesti päätös ja rooli on kunnia, sillä hallituksen puheen­johtajana pääsee vaikuttamaan eniten Sinipaitojen tulevaisuuteen ja nykyisyyteen, mutta tiedostan toki myös sen, kuinka paljon työtä kyseisen osakeyhtiön hallituksen puheen­johtajuus tällä hetkellä vaatii.

(lisää…)

Edustus­joukkueen tausta­yhtiö piti yhtiö­kokouksen

Miesten edustusjoukkueen taustayhtiö Tampere United jalkapallo Oy piti yhtiökokouksensa lauantaina 25.4. Kokouksessa muun muassa vahvistettiin tilinpäätös yhtiön ensimmäiseltä tilikaudelta, myönnettiin vastuu­vapaudet hallitus­työssä ja toimitus­johtajana mukana olleille sekä päätettiin että hallituksessa jatkavat Heikki Wilen, Antti Niemistö ja Kari Kivipensas. Hallitus piti heti samana päivänä kokouksen, jossa Wilen valittiin hallituksen puheen­johtajaksi.

(lisää…)

Noel Hasa vahvistaa TamUn keskikenttää

Keskikenttäpelaaja Noel Hasa, 23, liittyy TamUn riveihin loppukauden kattavalla sopimuksella. Nuoresta iästään huolimatta Hasalla on jo paljon kokemusta Veikkausliigasta ja Ykkösliigasta. TamUn keskisektorille hän tuo peliälyä ja vahvaa pelaamista molempiin suuntiin. Viime kauden Hasa pelasi suuressa roolissa Veikkausliigaan nousseessa FC Lahdessa, jossa tilille kertyi yli 1500 peliminuuttia.

(lisää…)

TamU-golf tulee taas maanantaina 1.6.

Tampere United järjestää golf­tapahtuman maanantaina 1.6. Nokia River Golfissa. Pelaaminen alkaa yhteis­lähdöllä heti aamulla klo 8.30, ja kierroksen jälkeen nautitaan lounas sekä suoritetaan palkintojen jako. Palkintoina on TamUn VIP-paketteja kesän otteluihin sekä erilaisia tuote­palkintoja. Kilpailijoiden käytössä on myös sauna. Kilpailu­maksu on 340 € (alv 0%) per neljän hengen joukkue sisältäen lounaat.

(lisää…)

KuPS Akatemia kaatui murska­lukemin

Tampere United huipensi tuloksekkaan viikkonsa komeaan 4–0-voittoon KuPS Akatemiasta. Kotijoukkueella oli jo puoliajalla kahden maalin etumatka, kun Lui Bradbury ja Leo Kyllönen viimeistelivät ensimmäiset maalinsa Sinipaidoissa. Toisella jaksolla urakka helpottui vastustajan saatua punaisen kortin, ja Ardian Kovaqi ja Jesse Huhtala viimeistelivät loppulukemat. Siinä missä kalakukko­kaupungin pojat joutuivat kotimatkalle nolla­kerholaisina, TamU nousi voiton ansiosta sarjan kärki­kamppailuun.

(lisää…)

Derbystä jatko­paikka Suomen Cupissa

Keskiviikon cup-derbystä muodostui melko tasainen kamppailu, jossa TamU oli kuitenkin sen verran niskan päällä, että se jatkaa Suomen Cupin neljännelle kierrokselle maalein 0–2 (0–1). Leimaa antavaa ottelulle oli TPV:n lukuisat kulmapotkut, mutta TamU voitti näissä ja muissakin erikois­tilanteissa lähes kaikki ykköspallot, eikä suurempaa vaaraa syntynyt paria poikkeusta lukuun­ottamatta. TamUn ensimmäisen maalin teki avaus­kokoonpanoon ensimmäistä kertaa noussut Rasmus Väisänen, ja toisesta maalista vastasi vain reilun puoli tuntia toisella jaksolla tällä kertaa pelannut Juho Heikkinen.

(lisää…)

SalPa hyödynsi erikois­tilanteet – katkera tappio Salossa

Miesten edustus koki kauden ensimmäisen tappionsa Ykkösessä, kun sarjan ennakko­suosikkeihin kuuluva SalPa vei pisteet kotikentällään maalein 2–0 (0–0). Tappiosta huolimatta Sinipaitojen esitys oli rohkaiseva, sillä TamU oli ottelussa pitkiä aikoja kuskin paikalla. Ottelu kääntyi pienellä marginaalilla kotijoukkueelle, ja jossiteltavaakin jäi, sillä herkässä 0–0-tilanteessa TamUlle olisi voitu tuomita rangaistus­potkukin, mutta tuomari päätti tällä kertaa toisin.

(lisää…)

Kausikorttien myynti jatkuu edelleen

Miesten edustus avasi kautensa komealla kotivoitolla FC Jazzista, mutta kausikortin voi edelleen ostaa TamU-kaupasta. Vaikka yksi kotipeli on jo pelattuna, kausikortti on edelleen kannattava ostos, sillä sen hinta on vain 89 €. Liput yksittäisiin otteluihin maksavat 15 € aikuisilta ja 10 € alennus­ryhmiltä, joten kausikortti kannattaa hyvin nopeasti. Kausikortin edullisen hinnan mahdollistaa Pizza & Kebab 14:n tuki, ja edullisen hinnan myötä kausi­korteissa ei ole erikseen aikuisten ja alennus­ryhmien hintaa.

(lisää…)

Sarjakauden avauksesta kliiniset kolme pistettä

Tampere United varmisti sarjakauden avauksessa kliiniset kolme pistettä, kun porilainen FC Jazz kaatui nollapelillä kauden avaus­kierroksella. Sateinen Kaupin jalkapallo­stadion oli kauttaaltaan lämmin Sinipaitojen maali-ilottelun jälkeen. Runsas­maalinen lopputulos ei kuitenkaan täysin kuvasta varsin tasaväkistä ottelua, jossa oli paljon sarjakauden avaukselle tyypillisiä piirteitä. Usea TamUun täksi kaudeksi siirtynyt pelaaja sai ensikosketuksensa pelaamiseen sinivihreän kannattaja­katsomon edessä.

(lisää…)

Tiedossa TamUn näköisiä ottelu­tapahtumia Kaupin jalkapallo­stadionilla

Miesten edustus­joukkue pelaa huhtikuun alussa alkavalla kaudella uusitulla Kaupin jalkapallo­stadionilla. Ratkaisun taustalla ovat taloudelliset syyt, sillä Kaupissa tapahtumat voidaan järjestää talouden kannalta riskittömästi ja parhaimmillaan myös huomattavasti tuottoisampina kuin Tammelan stadionilla. Toisaalta Kaupin uusi pääkatsomo on erinomainen paikka katsoa jalka­palloa, ja muutoinkin Kaupissa on erinomaiset mahdollisuudet järjestää Tampere Unitedin näköisiä ottelu­tapahtumia.

(lisää…)

Veikkausliiga­seurojakin kiinnostanut Lui Bradbury valitsi TamUn

Sinipaidat saa kovan luokan vahvistuksen, kun kymppipaikalla viihtyvä Lui Bradbury siirtyy Tampere Unitedin riveihin. Talvella myös FC Lahden testillä käynyt pelaaja pelasi jo viime kaudella erinomaisen sesongin Ykkösessä. Viihdyttävän ja laadukkaan hyökkäävän keskikenttäpelaajan sopimus kattaa kauden 2026. Bradburyn sopimuksen ovat mahdollistaneet POAS sekä muut Tampere Unitedin yhteistyökumppanit.

(lisää…)

Kevätkokous valitsi uuden hallituksen

Jalkapalloseura Tampere United ry piti torstaina 5.3. sääntömääräisen kevätkokouksensa, jossa oli sääntömääräisten asioiden lisäksi poikkeuksellisen paljon muita käsiteltäviä asioita. Näistä tärkein oli uuden puheenjohtajan sekä muiden hallituksen jäsenten valinta. Lisäksi tehtiin kaksi teknisluontoista sääntömuutosta, linjattiin seuramaksun suuruudesta sekä keskustelitiin ry:n omistajaohjauksesta miesten edustusjoukkeutta pyörittävän Tampere United jalkapallo Oy:n suuntaan.

(lisää…)

Miesten edustuksen lisenssi­asiat kunnossa

Miesten edustusjoukkueen osalta on jälleen ylitetty kunnialla yksi tärkeä rajapyykki, kun Palloliittoon on toimitettu paperit, jotka todistavat että TamU on täyttänyt Ykkösen lisenssi­ehtojen mukaiset taloudelliset vaatimukset tarkistus­päivänä 28.2. Tämä tarkoittaa sitä, että TamUlla ei ole palkkoja, veroja, lakisääteisiä työeläkem­aksuja eikä työnantajan lakisääteisiä vakuutus­maksuja, joita ei olisi joko maksettu ajallaan tai tehty maksu­suunnitelma. Erityisen tärkeää on, että kaikki palkat on nyt maksettu pelaajille sovitun mukaisesti eikä niiden osalta ole enää jouduttu tekemään maksusuunnitelmia.

(lisää…)

Dutch Football Camp järjestetään kolmatta kertaa

Dutch Football Camp järjestetään jo kolmantena peräkkäisenä kesänä Kaupin urheilupuistossa 30.6. – 2.7.2026. Leirin vastuuvalmentaja on aiempien kahden kesän tapaan Ajax Amsterdamin akatemiassa huippuja valmentanut Eddie van Schaick, jonka oikeana kätenä leirillä toimii tällä kertaa TamUn urheilutoimenjohtaja Tero Suonperä. Lisäksi leirillä on apuvalmentajina TamUn miesten edustusjoukkueen pelaajia. Ilmoittaudu nyt leirille ja varmista Early bird -hinta!

(lisää…)

Kausari­kampanja jatkuu – maksaa voi myös kulttuuri­edulla

Miesten edustusjoukkueen kausikortti­kampanja jatkuu, ja kausikortit saa nyt Pizza & Kebab 14:n tuen turvin todella edullisella 79 €:n hinnalla. Tämän hintaisia kausareita myydään 100 kpl, ja tässä vaiheessa niitä on jäljellä vielä 72 kpl. Myynti kiihtyy kauden alun lähestyessä, joten nyt on hyvä hetki varmistaa oma edullinen kausikortti. Säästyneet rahat voi TamU-kaupassa käyttää samalla vaikkapa t-paidan, lippiksen tai TamU-sukkien ostamiseen.

(lisää…)

Puheen­johtaja jättää paikkansa – lue Antti Niemistön terveiset ennen kevät­kokousta

”Tampere Unitedin kevät­kokouksessa valitaan poikkeuksellisesti seuralle uusi puheen­johtaja ja hallitus. Käytännössä olen ollut sairausloman takia poissa kaikesta seuran toiminnasta joulukuun alusta alkaen, ja tammikuun alkupuolella ilmoitin hallitukselle halustani jättäytyä pysyvästi pois hallituksesta. Tämän jälkeen hallitus päätti, että uusi puheen­johtaja ja hallitus valitaan kevät­kokouksessa 5.3.2026”, kirjoittaa Tampere Unitedin puheen­johtaja Antti Niemistö.

(lisää…)

TamU-edustusta junioreiden Huuhkajaliigassa

Huuhkajaliiga on Palloliiton virallinen kilpailu- ja kehitysympäristö 10–15‑vuotiaille poikapelaajille. Kyseessä ei ole perinteinen sarja, vaan tapahtumapohjainen malli, jossa pelit, pelaajakehitys ja arviointi kulkevat käsi kädessä. Joukkueet etenevät alueellisista tapahtumista valtakunnalliselle tasolle ja parhaimmillaan kansainvälisiä vastustajia vastaan. Tavoitteena on haastaa Suomen ikäluokan kärkipelaajat ja tukea systemaattista, pitkäjänteistä pelaajakehitystä osana Huuhkajapolkua.

(lisää…)