Eddie van Schaickin valmentaja­klinikka Hotelli Hermicassa 

Hollantilaisen Ed van Schaickin pitämä valmentaja­klinikka järjestetään torstaina 4.7. klo 18.00 – 19.30 Hotelli Hermicassa. Klinikka on huikea mahdollisuus juniorivalmentajille ja valmennuksesta kiinnostuneille päästä kuulemaan Ajaxin pitkäaikaisten valmentajien näkemys pelaaja­kehityksestä sekä vaatimus­tasosta.

(lisää…)

Aitbenzanzounille sopimus loppu­kaudeksi

Tampere Unitedissa kaudesta 2019 alkaen pelannut Ali Aitbenzanzoun on toipunut talvella sattuneesta loukkaantumisestaan ja on tehnyt loppukauden kattavan pelaajasopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Kahtena edellisenä kautena isot minuutit topparina pelannut ”Allu” on oiva lisä joukkueeseen, etenkin kun pelipaikka voi tarpeen tullen löytyä myös keskikentältä. Aitbenzanzoun oli kokoonpanossa jo ennen juhannusta pelatussa paikallisottelussa, mutta ei vielä silloin kellottanut minuutteja.

(lisää…)

Naisten edustus kesä­tauolle sarja­kärjesssä

TamU matkusti kevätkierroksen viimeiseen otteluun Urheilupuiston yläkentän tekonurmelle Turun Tovereiden vieraaksi. Ennalta TuTo tiedettiin suoraviivaiseksi ja fyysiseksi joukkueeksi, mutta TamUn kehittynyt pallollinen peli tuotti jälleen tulosta ottelun päättyessä 1–5 (0–3). Seuraavan kerran naisten edustus pelaa vasta sunnuntaina 21.7. kun Salon Palloilijat vierailee Pyynikin urheilukentällä.

(lisää…)

Ensimmäinen sarja­kierros päätökseen Turussa

Viikonlopun maalijuhlan jälkeen naisten edustus vierailee vielä Turussa ennen juhannuksen viettoon pääsyä. Kotijoukkueena Urheilupuiston yläkentällä on Sinipaidoille tuttu vastus Turun Toverit, joka säilytti viime kaudella paikkansa Kolmosessa vasta täydennysmenettelyn kautta. Tällä hetkellä turkulaisjoukkue on pisteen verran putoamisviivan yläpuolella, joten tarve pisteille on kova. TamU puolestaan pyrkii pitämään tappiottoman rekordinsa puhtaana.

(lisää…)

Maskussa nähtiin suuret maalijuhlat

Tampere United matkusti sunnuntaina Maskuun sarjanousija MaPSin vieraaksi, joka oli TamUlle täysin uusi tuttavuus. Sateisessa illassa TamU nappasi täydet kolme pistettä kotimatkalleen peräti lukemin 0–13. Sinipaitojen maaleja viimeisteli yhteensä kuusi eri pelaajaa, joista Jenni Särö ja Elsa Kaihia tekivät hattutemput.

(lisää…)

Ensi vuodesta alkava strategia työn alla – vastaa kyselyyn

Tampere Unitedilla alkaa ensi vuodesta uusi strategiakausi. Strategiaa työstö onkin jo aloitettu, ja alustavia suunnitelmia on koeponnistettu eri sidosryhmien kanssa. Nyt on aika kysyä strategiaan vaikuttavista asioista siltä kaikkein tärkeimmältä ryhmältä eli seuran jäseniltä. Nyt avattu kysely on avoinna myös kaikille muille Tampere Unitedista kiinnostuneille. Vastaa kyselyyn viimeistään keskiviikkona 26.6.

(lisää…)

Paikallisottelusta tuli Sinipaitojen näytös

Sininen tsunami pyyhkäisi Tammelan stadionin läpi, kun Tampere United murskasi paikallisottelussa Ilveksen kakkosjoukkueen lukemin 0–5 (0–2). Samalla kun Ilveksen nuoriso-osaston tehot nollattiin, Sinipaidoista maalintekijöitä löytyi laajalla rintamalla. Ilahduttavaa oli myös se, että kolme pelaajaa teki kauden ensimmäisen maalinsa.

(lisää…)

Sarjakärki ja sarja­jumbo kohtaavat Maskussa

Sarjakärjessä oleva TamU kohtaa sarjassa viimeisenä olevan Maskun Pallon sunnuntaina naisten Kolmosen ottelussa. Maskulaisten asema sarjassa on muodostunut näin vaikeaksi, sillä he ovat ottaneet ainoan voittonsa sarjan kesken jättäneestä KaaPosta. Kun nämäkin pisteet nollatiin, MaPSin pistesaldo näyttää pyöreää nollaa. TamUn pistesaldoa puolestaan rasittaa vain yksi tasapeli, ja kun viime viikonlopun tulokset olivat suotuisia, asema sarjan kärjessä on todella vakaa.

(lisää…)

Lauantain paikallis­pelissä vastassa Ilveksen nuoret

Tammelassa pelataan lauantaina TamUn sarjakauden neljäs paikallispeli, kun klo 14 alkavaa ottelua isännöi Ilveksen kakkosjoukkue. Edellisessä kohtaamisessa TamU oli vahvempi selvin lukemin, mutta Ilveksen kakkosjoukkue on osoittanut yllätysvalmiutensa sittemmin pelaamissaan otteluissa. Kolmen voitottoman ottelun jälkeen Sinipaitojen ainoa tavoite on ottaa täydet kolme pistettä.

(lisää…)

Tehottomuus kostautui tympeänä tasapelinä

Tampere Unitedin voitottomien pelien putki kasvoi keskiviikkona jo kolmeen, kun FC Honkaa vastaan pelattiin Tammelan stadionilla tappiolta tuntunut tasapeli. Etenkin ensimmäinen jakso oli täysin TamUn hallussa, mutta maalinteossa onnistuttiin vain kerran. Tämä kostautui parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Honka pääsi tasoittamaan kyseenalaisesti tuomitusta rangaistuspotkusta. Tasapelistä voidaan syyttää omaa tehottomuutta, mutta erityisesti tapa, jolla tasoitus syntyi, saa tasapelin tuntumaan tympeältä.

(lisää…)

Loppukauden kausi­korttien hinnat päivitetty

Tampere Unitedin kautta Kakkosessa on jäljellä vielä vähintään seitsemän kotiottelun verran, ja jos TamU etenee nousukarsintafinaaliin asti, kotiotteluita on jäljellä vielä jopa kymmenen. Loppukauden kausikorttien hintoja on jälleen alennettu. Kausikortit ovat myynnissä TamU-kaupassa ja ne ovat noudettavissa Tammelan stadionilla aina seuraavan ottelun lipunmyynnissä. Noutamatta jääneet kausikortit postitetaan heti pelin jälkeen.

(lisää…)

Keskiviikkona vastassa kunto­puntarin ykkönen

Tampere Unitedin pelit Kakkosessa jatkuvat heti keskiviikkona Tammelan stadionilla, jossa vastaan tulee tämän hetken kuumin joukkue FC Honka. Espoolaisjoukkue on ainoana sarjan.joukkueista voittanut neljä viidestä edellisestä ottelustaan, ja on kivunnut vain kolmen pisteen päähän ylempään jatkosarjaan oikeuttavasta sarjan kuudennesta sijasta. Sinipaidoille ottelu on keskimmäinen peli kahdeksan päivän rupeamassa, jossa pelataan kolme ottelua. Ottelussa vietetään samalla valtakunnalista jalkapallopäivää, ja Tammelan stadionille on kutsuttu lähialueen seuroja.

(lisää…)

Tule viettämään jalkapallo­päivää Tammelan stadionille

Keskiviikkona 12.6. vietetään koko maassa jalkapallopäivää. Sen kunniaksi Tampere United on kutsunut useiden lähialueen urheiluseurojen toimihenkilöt sekä pelaajat perheineen tutustumaan Tammelan stadioniin sekä nauttimaan klo 19.00 alkaen pelattavasta TamU – FC Honka -ottelusta. Ilmaisen sisäänpääsyn lisäksi ottelussa on luvassa paljon ohjelmaa kirpputorista erilaisiin pelipisteisiin.

(lisää…)

Dutch Football Campille voi yhä ilmoittautua

Tampere United järjestää 2.–4.7. kansainvälisen tason jalkapalloleirin Kaupin urheilupuistossa. Järjestelyjen kaikkien yksityiskohtien vahvistuttua ilmoittautumisaikaa on voitu jatkaa siten, että se jatkuu aina juhannusviikon sunnuntaihin 23.6. saakka. Leirillä valmentajana toimii Ajax Amsterdamin junioriakatemiassa urallaan valmentanut Ed van Schaick ja muita hollantilaisia huippujuniorivalmentajia. Lisäksi leirillä on mukana suomalaisia apuvalmentajia varmistamassa mahdollisen kielimuurin yli pääsemistä

(lisää…)

Vantaalla taisteltiin tasapelipiste

Miesten edustuksen vierasottelusta Vantaan Jalkapalloseuraa vastaan tuli odotetun vaikea, ja itse asiassa TamU joutui ottelussa puolustuskannalle jopa enemmän kuin olisi osattu odottaa. Sinipaitojen maalipaikat jäivät vähiin, mutta voidaan sanoa että ne käytettiin tehokkaasti, sillä heti ensimmäisestä tekopaikasta tehtiin johtomaali. Varsinaisten tekopaikkojen määrä jäi kuitenkin ottelussa vain kahteen, jos mukaan ei oteta muutamia hyvistä paikoista saatuja erikoistilanteita. VJS:n tasoitus syntyi harmillisesti rangaistuspotkusta alle kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, ja näin ottelu päättyi tasan 1–1 (0–1).

(lisää…)

Arttu Haapala täydentää valmennus­ryhmän

Tampere Unitedissa kaudet 2020–2023 pelannut Arttu Haapala on liittynyt miesten edustusjoukkueen valmennusryhmään. Haapala oli ensimmäisen kerran mukana jo HJS-ottelussa toukokuun puolessa välissä, ja nyt järjestely on vahvistettu jatkuvaksi koko loppukauden ajan. Valmentajan pesti on Haapalalle luonnollisesti ensimmäinen peliuran jälkeen, mutta jo peliuran aikana hän on ollut valmentajien tuki pelin taktisella puolella.

(lisää…)

Toinen sarja­kierros käyntiin VJS:n vieraana

Miesten edustuksen kausi on edennyt siihen pisteeseen, että kaikki joukkueet on kohdattu kerran, ja seuraavana on vuorossa vastavierailu kauden avausottelussa kohdatun VJS:n vieraaksi. Ottelu pelataan lauantai-iltana mukavissa puitteissa Myyrmäen jalkapallostadionilta, josta Sinipaidoilla on mukavia muistoa kahden vuoden takaa, kun VJS kaatui hiukan onnekkaastikin maalein 1–3. Nyt vastaan tulee vantaalaisjoukkue, joka on hävinnyt viimeksi jalkapallo-ottelun huhtikuun puolessa välissä, ja on sen jälkeen pelannut peräti kymmenen tappiotonta ottelua.

(lisää…)

Ardian Kovaqi vahvistaa Sinipaitoja

Tampere Unitedin puolustus saa kovan luokan paluumuuttajan, kun Ardian Kovaqi liittyy Sinipaitoihin loppukauden mittaisella sopimuksella. Hän oli TamUn avainpelaajia kaudella 2022, mutta palasi Ilves-Kissoihin viime kaudeksi ja on ollut alkukauden pelaamatta. Kovaqi tuo uusia vaihtoehtoja ja kokemusta kovista peleistä TamUn puolustuslinjaan.

(lisää…)

Maalihanat aukesivat jälleen iloisesti

Naisten edustusjoukkue kohtasi TPS:n kakkosjoukkueen sunnuntai-iltana Pyynikin urheilukentällä ja nappasi voiton mukavilla 6–2 (4–1) -lukemilla. Joukkue onnistui maalinteossa erikoistilanteissa sekä pelitilanteissa, ja maalintekotilastoon pääsi neljä pelaajaa. TamU jatkaa sarjakärjessä, ja kaksi ottelua vähemmän pelannut FC Nokia on nyt kuusi pistettä sarjakärjessä olevan TamUn takana. Seuraavan parin viikon aikana saadaan jännittää, kurovatko nokialaiset eron umpeen rästiotteluissaan.

(lisää…)

Inter oli vahvempi kärki­kamppailussa

Kakkosen B-lohkon kärkikamppailu Tampere Unitedin ja FC Interin kakkosjoukkueen välillä päättyi vierasjoukkueen voittoon lukemin 1–3 (0–1). Ensimmäisellä jaksolla TamU oli niskan päällä, mutta kun paikoista ei saatu sisään, vastustaja rokotti jakson viime minuuteilla. Toni Toijalan toisen jakson kavennus jäi lopulta laihaksi lohduksi, kun pisteet matkasivat Turkuun.

(lisää…)