Tämän kertaisessa jaksossa pysyttelemme Pyynikin stadionin aitojen sisäpuolella.
Kolme pistettä tuliaisina Vammalasta
Sinipaitojen kakkosjoukkue jatkoi voittokulkuaan hakemalla kauden viidennen voittonsa Sastamalan Vammalasta, jossa se onnistui lämpimässä kelissä kaatamaan kotijoukkueena esiintyneen FC Vapsin lukemin 1–2 (1–1). Sinipaitojen maaleista vastasivat Jasmin Mlivic ja Tuukka Juutilainen.
Sinipaidat hakivat helpot pisteet Eurasta
Tampere Unitedin vierasmatka Euraan tuotti täyden pistepotin. Vaikka avausmaalia saatiin odotella yli puoli tuntia, ei ottelun voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä, silä kotijoukkue Euran Pallolla oli suuria vaikeuksia saada edes tuotua palloa kontrolloidusti TamUn puolustualueelle. Lopulta loppulukemiksi repesi 1–6 (0–2).
Sisu-Pallo kohdataan sunnuntaina 5.6.
Suomen Regions’ Cupin ottelu Seinäjoen Sisu-Palloa vastaan pelataan Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 5.6. klo 18 alkaen. Alunperin tuolloin pelattavaksi aiottu Kolmosen ottelu PJK:ta vastaan siirtyy uuteen ajankohtaan, josta tiedotetaan myöhemmin.
Nurmikausi alkaa Euran Pallon vieraana
Tampere United on saanut täyden harjoitusviikon alleen ja matkaa lauantaina Euran Pallon vieraaksi syvälle Satakuntaan. Perillä odottaa kauden ensimmäinen ottelu luonnonnurmella.
Tämä on testiartikkeli
Jotain juttua vaikka edellisestä ottelusta.
TamU-risteily lauantaina 11.6. m/s Meretellä Näsijärvellä
Tampere United järjestää lauantaina 11.6. risteilyn Näsijärvellä m/s Meretellä. Laiva lähtee Mustalahden satamasta klo 18.30, joten risteily toimii samana päivänä klo 15 pelattavan TamU – NoPS -ottelun virallisena jatkopaikkana. Risteily kestää kolme tuntia. Laivalla ei ole anniskeluoikeuksia, joten risteilylle on mahdollista tuoda omia juomia.
TamU otti maalijuhlista täydet pisteet
Tampere Unitedin ja Loiskeen välisestä kohtaamisesta muodostui Pyynikillä todellinen maali-iloittelu, jossa kotijoukkue otti voiton maalein 6–2 (3–0). Unitedin voitto oli hyvinkin ansaittu, sillä paikkoja oli huomattavasti useampaankin maaliin. Loiskeen maalit puolestaan syntyivät erikoistilanteista.
Kakkosjoukkue kaatoi Antti Ojanperällä vahvistuneen PoNU Bk:n
Sinipaitojen kakkosjoukkueen kauden neljäs ottelu pelattiin hyvässä säässä Kaukajärvellä. Antti Ojanperällä vahvistunut PoNU Bk antoi hyvän vastuksen, mutta kotijoukkue oli tasokkaassa ottelussa parempi lukemin 1–0 (0–0). Maalista vastasi Severi Hiltunen.
Kakkosjoukkue voittoon maalijuhlassa
Sinipaitojen kakkosjoukkue lähti kauden kolmanteen otteluun turhauttava LaPro-tasapeli mielessään. Hyökkäyspelaamiseen oltiin tehty muutoksia ja ne auttoivatkin. Maalintekokilpailuksi muuttunut ottelu päättyi lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen lopputulokseen 3–4 (1–1).
Härkäviikot päättyvät Loiskeen kohtaamiseen
Tampere United pelaa jo neljännen ottelunsa kahden viikon sisällä, kun Sääksjärven Loiske vierailee torstaina Pyynikillä. Naapurikaupungin seura saattaa osoittautua jakson tiukimmaksi testiksi, sillä se on aloittanut kautensa tappiotta, ja majailee sarjataulukossa vain pisteen verran TamUn jäljessä.
Regions’ Cupissa vastaan Sisu-Pallo
Palloliitto on tänään arponut Suomen Regions’ Cupin kolmannen kierroksen otteluparit. Tampere Unitedin vastustajaksi onnetar toi kahden vuoden takaisesta Regions’ Cupin vierasottelusta tutun Seinäjoen Sisu-Pallon. Tällä kertaa ottelu pelataan Tampereella myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Härmä-voitto toi jatkopaikan Regions’ Cupissa
Tampere United jatkaa Suomen Regions’ Cupin kolmannelle kierrokselle voitettuaan sunnuntaina Hämeenlinnan Härmän puhtain lukemin 3–0 (2–0). Vaikka molemmilla joukkueilla oli vaihtunut noin puolet avauskokoonpanon miehistä parin viikon takaiseen kohtaamiseen verrattuna, ottelusta muodostui Unitedille lähes yhtä helppo.
Soho kaatoi kolmosjoukkueen haaveet avausvoitosta
TamUn kolmosjoukkue lähti metsästämään ensimmäistä täyttä pistepottiaan Ikurissa Sohoa vastaan, mutta lupaavasti käynnistynyt ottelu päättyi lopulta selvänumeroiseen tappioon lukemin 5–1 (2–0).
Otteluruuhka jatkuu sunnuntaina cup-ottelulla Pyynikillä
Tampere United hakee sunnuntaina paikkaa Suomen Regions’ Cupin kolmannella kierroksella, kun Hämeenlinnan Härmä vierailee Pyynikillä. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran vain reilu kaksi viikkoa sitten Hämeenlinnassa, ja tuolloin TamU otti komean 1–6 (0–3) -vierasvoiton. Otteluruuhkan myötä TamU kuitenkin kierrättää pelaajia sunnuntaina, joten tismalleen samojen joukkueiden kohtaamisesta ei ole kyse.
Pyynikin käsityöläispanimo ja Tampere United tekivät yhteisen oluen
Pyynikin käsityöläispanimo tuo markkinoille Tampere Unitedin kanssa yhteisbrändätyn Tampereen ylpeys pale alen. Ensimmäisen kerran olutta pääsee maistelemaan tulevana sunnuntaina Pyynikin urheilukentällä TamU – Härmä -ottelun yhteydessä. Jatkossa Pyynikin käsityöläispanimon anniskelualue on mukana kaikissa Tampere Unitedin kotiotteluissa.
TamU puristi niukan voiton TKT:stä
Tampere Unitedin ja TKT:n keskiviikkoisesta kohtaamisesta muodostui vähämaalinen kamppailu, jossa Kauppiin kokoontunut yleisö ei päässyt juurikaan nautiskelemaan jalkapallon hienouksista. Vierasjoukkueena pelanneella TamUlla oli tilaisuutensa iskeä useampikin maali, mutta lopulta toisen puoliajan alun painostusjaksokaan ei tuottanut kuin yhden TKT-puolustuksen lahjoittaman maalin. Loppulukemiksi kirjattiin 1–2 (1–1).
TKT haastaa Sinipaidat keskiviikkona Kaupissa
Tampere Unitedin ottelut jatkuvat jo huomenna keskiviikkona, kun Kaupissa asettuu vastaan siniharmaa paikalliskilpailija TKT. Ottelu potkaistaan käyntiin Kaupin ykköskentällä klo 18.15.
Tampere United hakee keskuspuolustajaa
Loukkaantumisten ja siviilikiireiden ohentama Tampere Unitedin puolustuslinja kaipaa vahvistusta. Jos olet Kolmosen kärkitaisteluun kykenevä toppari ja kiinnostunut pelaamaan Pirkanmaan nousujohteisemmassa seurassa huikean yleisön edessä, ota rohkeasti yhteyttä Mika Suonsyrjään, puh 040 516 2350.
TamU otti täydet pisteet paikallisottelusta
Tampere United jatkaa voittojen tiellä, sillä lauantaina Pyynikin lämmössä kaatui Ilveksen kakkosjoukkue maalein 3–1 (1–1). Kotiyleisö ehti jo huolestua kun Ilves siirtyi aikaisessa vaiheessa johtoon, mutta Sasha Popovitšin alle kymmenen minuuttia myöhemmin tekemä tasoitus sekä toisen jakson alun kaksi pikamaalia käänsivät ottelun Sinipaidoille.
- 1
- 2