Kultsu kumoon Kalatsevin maaleilla

Tampere United otti harjoituskauden viimeisestä halliottelusta mukavan 3–1 (1–1) -voiton Kultsu FC:stä. Vaikka ottelun alku oli Sinipaidoille vaikea ja vieraat ehtivät 0–1-johtoonkin, toisella puoliajalla parantunut peli riitti voittoon. Ottelun ehdoton hahmo oli Niclas Kalatsev, joka teki kaksi ensimmäistä maalia komeilla kaukolaukauksilla ja syötti ottelun loppuhetkillä vielä Tuomas Alasen puskeman 3–1-maalin.

(lisää…)

Kultsu vieraaksi viimeiseen Pirkkahallin otteluun

Tampere Unitedin tiivis harjoitusottelutahti jatkuu sunnuntaina, kun Joutsenon Kullervon edustusjalkapalloilun perinteitä jatkava Kultsu FC vierailee Pirkkahallissa. Ottelu on samalla TamUlle harjoituskauden viimeinen ottelu Pirkkahallissa, sillä seuraavan kerran Sinipaidat pelaavat harjoitusottelun FC Hakan vieraana Tehtaan kentällä pitkällä huhtikuun puolella.

(lisää…)

VIP-kausikortit ovat myynnissä

Tampere Unitedin VIP-kausikortit kaudelle 2017 ovat nyt myynnissä TamU-kaupassa. VIP-kausikortti sisältää sisäänpääsyn kaikkiin kauden 2017 kotiotteluihin, ruoka- ja juomatarjoilun VIP-tiloissa sekä paikat VIP-katsomossa. Tulevalla kaudella Tampere Unitedilla on näillä näkymin 11 Kakkosen kotiottelua.

(lisää…)

Kevätkokous löi lukkoon seuran arvot ja toiminta-ajatuksen

Jalkapalloseura Tampere United ry piti sääntömääräisen kevätkokouksensa tiistaina 21.3. Sääntömääräisissä asioissa käsiteltiin vuoden 2016 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin vuoden 2016 hallitukselle vastuuvapaus. Lisäksi kokouksen asialistalla oli seuran arvoista ja toiminta-ajatuksesta päättäminen.

(lisää…)

Kakkosjoukkue aloittaa sarja­kauden paikallis­ottelulla

Kakkosjoukkueen otteluohjelma Tampereen piirin Nelosen kaudelle 2017 on valmistunut. Kausi avataan perjantaina 21.4. Kaukajärven tekonurmella pelattavalla kotiottelulla länsitamperelaista PP-70:tä vastaan. Kyseessä on joukkue, jota vastaan edustusjoukkue pelasi monia kuumia sarjaotteluita kausilla 2014 ja 2015, joten kakkosjoukkueen kausi alkaa erityisen kiinnostavalla tavalla. Kaikkiaan kauteen mahtuu 20 ottelua, sillä Nelosessa pelaa tällä kaudella 11 joukkuetta. Kakkosjoukkueen kotikenttänä toimii Kaukajärven tekonurmen lisäksi Messukylän tekonurmi, jolla pelataan kolme ottelua.

(lisää…)

Rumat tappio­lukemat Lahdessa

Tampere Unitedin vuoden ensimmäinen ulko-ottelu päättyi rumiin lukemiin, kun tehokkaasti viimeistellyt FC Lahti Akatemia paukutti Mukkulan tekonurmella rumat 4–1 (1–0) -lukemat. Ottelu oli kuitenkin huomattavasti tasaisempi kuin mitä loppulukemat antavat ymmärtää. Paremmalla viimeistelyllä ja terävämmällä puolustamisella lukemat olisivat voineet kääntyä toisenlaisiksi. Silti selittelyn varaa ei ole, vaan ensi sunnuntaina kotikentällä pitää nähdä aivan toisenlainen ilme.

(lisää…)

Ulkokausi käyntiin sunnuntaina Lahdessa

Tampere United aloittaa sunnuntaina ulkokautensa vierasottelulla FC Lahti Akatemiaa vastaan Mukkulan lämmitettävällä tekonurmella. Ulkokausi jää tällä erää toki vain yhden ottelun mittaiseksi, sillä seuraavalla viikolla edustusjoukkueen harjoitukset jatkuvat tutusti sisätiloissa Pirkkahallissa. Lahtelaiset muistetaan tammikuun alun peruuntuneesta harjoitusottelusta, mutta tällä kertaa kaikki merkit viittaavat siihen, että hiihtokaupungissa saadaan joukkue jalkeille.

(lisää…)

Nuori toppari Antti Haavisto jatkaa Sinipaidoissa

Viime kaudella Tampere Unitedin A-poikien kautta läpimurron edustusjoukkueeseen tehnyt toppari Antti Haavisto on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Vasta 18-vuotias puolustajalupaus on vakuuttanut valmennusjohdon talven harjoituksissa ja lähtee hakemaan Kakkosesta peliaikaa tulevalla kaudella. Peliajan takaa mahdollisuus pelata tarpeen mukaan myös seuran muissa joukkueissa.

(lisää…)

Visura palaa Tampere Unitedin pelipaitaan

Perinteinen pirkanmaalainen rakennusyritys Visura nähdään tulevalla kaudella jälleen Tampere Unitedin pelipaidoissa. Siinä missä Tampere Unitedille tulee ensi vuonna täyteen 20 vuotta, on Visura muokannut pirkanmaalaista katukuvaa jo 30 vuoden ajan.

(lisää…)

Naisten edustuksen kausi alkaa toukokuun alussa – tule mukaan

Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue aloittaa kautensa toukokuun alussa. Seurahistorian ensimmäinen naisjoukkue kohtaa kauden ensimmäisessä ottelussa kotonaan toijalalaisen TP-49:n. Muita sarjaan ilmoittautuneita joukkueita ovat paikallisvastustaja PP-70, FC Nokian kakkosjoukkue, Pirkkalan Jalkapalloklubi ja Tervakosken Pato. Naisten Nelonen pelataan kaudella 2017 kolminkertaisena sarjana, joten TamUn naiset nähdään viheriöillä yhteensä 15 ottelussa.

(lisää…)

Viime hetken maali toi tasa­pelin PKKU:ta vastaan

Tampere Unitedin kolmen ottelun voittoputki katkesi Pallokerhko Keski-Uusimaan vierailuun. Ottelu oli lähellä päättyä jopa tappioon, mutta viime kauden maalitykki Tuomas Alanen kävi tuikkaamassa 1–1-tasoituksen ottelun toiseksiviimeisellä minuutilla. Varsinkin ottelun ensimmäinen puoliaika oli Sinipaidoilta heikko, mutta pieni ryhtiliike toisella puoliajalla riitti estämään useamman takaiskun syntymisen ja toi lopulta ansaitun tasoituksen.

(lisää…)

Sunnuntaina vuorossa kahden Kakkosen nousija­joukkueen kohtaaminen

Talven harjoitusottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina, kun Pallokerho Keski-Uusimaa vierailee Pirkkahallissa. Kyseessä on Tampere Unitedin kannattajille siinä mielessä tuttu seura, että muun muassa Lauri ja Matti Saari siirtyivät TamUun juuri PKKU:sta. Pelikentillä seurat eivät ole kuitenkaan aiemmin kohdanneet. Viime kaudella molemmat joukkueet pelasivat Kolmosessa.

(lisää…)