Tampere Unitedin Savon kiertue jatkuu sunnuntaina Mikkelissä, jossa vastaan tulee neljä edellistä otteluaan tappioitta pelannut MP. Viikko sitten TamU kärsi ruman tappion Kuopiossa, jossa KuPS Akatemia vei pisteet rumin 5–0 (1–0) -lukemin. Kaikkiaan TamU on pelannut kolme edellistä otteluaan ilman voittoja, mutta muiden joukkueiden pelattua asemat sarjataulukossa ovat edelleen erinomaiset, ja voitto Mikkelissä pitäisi Sinipaidat Ykkösen kärkipaikalla.
(lisää…)Tappiolukemat repesivät rumiksi Kuopiossa
Tampere United kärsi sunnuntaina ruman 5–0 (1–0) -tappion KuPS Akatemian vieraana. Taukolukemien suhteen TamU oli jopa epäonninen, sillä kotijoukkue teki ensimmäisen jakson ainoan maalin vain pari minuuttia ennen taukovihellystä. Lukemat olisivat tauolla voineet olla aivan hyvin toisinkin päin, sillä muun muassa kokoonpanoon palanneella Jesse Huhtalalla oli kaksikin tekopaikkaa. Neljä takaiskua tuottaneen toisen jakson jälkeen selittelyille ei jää kuitenkaan tilaa, ei etenkään kun osa maaleista annettiin vastustajalle aivan liian helposti.
(lisää…)Savon kiertue alkaa sunnuntaina Kuopiosta
Tampere Unitedin Savon kiertue alkaa sunnuntaina, kun bussi suuntaa Pohjois-Savon maakuntakeskukseen Kuopioon. Viikkoa myöhemmin vuorossa on Mikkeli Etelä-Savon puolella, joten edessä on kaksi pidempää pelimatkaa, joissa kohdataan sarjan alempaan puolikkaaseen jääneet KuPS Akatemia sekä Mikkelin Palloilijat. TamU on pysynyt Ykkösen kärkipaikalla vaikka kahdesta edellisestä ottelusta on kertynyt vain yksi sarjapiste, ja asemien säilyttäminen edellyttää paluuta voittojen tielle Savon kiertueella.
(lisää…)TamU hakee paluuta voittojen tielle
Naisten edustuksen kausi jatkuu lauantai-iltapäivänä Pyynikin urheilukentällä, jonne tulee vastaan hämeenkyröläisjoukkue Apassit. Vastustaja on tuttu viime kaudelta, jolloin TamU voitti molemmat kohtaamiset melko selvin numeroin. Tätä aiempia kohtaamisia saadaankin hakea kauempaa Nelosen kausilta 2019 ja 2020. Viime kaudella Apassit sijoittui selvästi erottuneen kärkinelikon takana keskikastin parhaaksi eli viidenneksi. Joukkue on pelannut kohtalaisen hyvän alkukauden ja on nyt sarjassa kuudentena. Lauataina Sinipaidoilla on mahdollisuus voitolla ohittaa Apassit yhdellä pisteellä.
(lisää…)Kovaqin maali pelasti pisteen lisäajalla
Edellisen ottelunsa Porissa hävinnyt Tampere United haki paluuta voittojen tielle kun PKKU vieraili Tammelan stadionilla, mutta sai lopulta olla tyytyväinen venyttyään 2–2-tasapeliin Ardian Kovaqin tekemällä lisäajan maalilla. Silti harmiteltavaa oli ottelun jälkeen enemmän kuin kiiteltävää, sillä etenkin ensimmäisellä jaksolla TamU oli ottelussa kuskin paikalla, ja olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja kuin yhden. Lisäksi PKKU:n johtomaali annettiin toisella jaksolla anteeksiantamattoman halvalla.
(lisää…)Sunnuntaina vastassa nuori ja maalinälkäinen PKKU
Tampere United ja PKKU kohtaavat sunnuntaina ensimmäistä kertaa kilpailullisessa ottelussa. Sarjakärjessä majaileva TamU hakee paluuta voittokantaan Porissa kärsityn tappion jälkeen. PKKU:n otteluissa on tällä kaudella mässäilty maaleilla, joten odotettavissa on viihdyttävä ottelu. Peli vihelletään käyntiin Tammelan stadionilla sunnuntaina klo 19.00.
(lisää…)Kotipelit jatkuvat helatorstaina Pyynikillä
Naisten edustusjoukkue pelaa seuraavan kotiottelunsa jo helatorstaina, kun Pyynikin urheilukentälle tulee vieraaksi Liedon Pallo. TamU hakee jatkoa hyville tuloksille, sillä edellisessä kotiottelussa TamU otti mukava 6–0-voiton Iitalan Pallosta, ja tämän jälkeen Paraisilta tuotiin kotiin yksi sarjapiste, kun otteli Pargas IF:ää vastaan päättyi tasan 2–2.
(lisää…)Loppukauden kausikortit nyt myynnissä
Tampere United on Ykkösen sarjakärjessä kun kaikki joukkueet ovat pelanneet seitsemän ottelua. Kautta on vielä reilusti jäljellä, ja nyt on hyvä hetki ostaa kausikortti loppukauden otteluihin. Kausikorttien hinnat on pudotettu jäljellä olevien otteluiden määrää vastaavalle tasolle siten, että pääkatsomoon aikuisten kausikortti maksaa 89 € ja alennusryhmien kausikortti 69 €. Kannattajapäätyyn vastaavat hintakategoriat ovat 75 € ja 55 €. Tule ostoksille TamU-kauppaan!
(lisää…)Paraisilta tärkeä tasapelipiste
Naisten edustus matkusti sunnuntaina kauden toiseen vieraspeliin Pargas IF:n vieraaksi sunnuntaina. Viime kaudella TamU voitti oman kotiottelunsa Piffeniä vastaan, mutta hävisi selvin numeroin Paraisilla, eiikä edellisellä kaudellakaan Paraisilta ei saatu kotiintuomista. Ottelut ovat siis olleet aiemminkin tiukkoja, ja tällainen ottelu saatiin myös sunnuntaina kun ottelu lopulta päättyi 2–2 (2–2).
(lisää…)Voittoputki katkesi Porissa
Tampere United viiden ottelun voittoputki katkesi perjantaina FC Jazzin vieraana, kun porilaisjoukkue otti tasaisessa ottelussa niukan 3–2 (2–2) -voiton. Pallonhallinta oli ottelussa Sinipaidoilla, ja peli oli monella osa-alueella jopa parempi kuin osa aiemmista voittoon päättyneistä otteluista. Vastustaja kuitenkin toteutti taktiikkaansa hyvin eli puolusti kohtalaisen tiiviisti ja iski ensimmäisen jakson maalinsa vastahyökkäyksistä. Ratkaisumaali nähtiin vasta ottelun viimeisellä kympillä, jolloin Jazz onnistui maalinteossa kulmapotkusta.
(lisää…)TamU hakee Porissa jatkoa voittoputkelle
Viiden ottelun voittoputken myötä Ykköstä johtava Tampere United matkaa perjantaina Poriin, jossa vastaan asettuu FC Jazz. Jazzin luotsina toimii TamUn viime kaudella Ykköseen nostanut Tero Suonperä, ja hyökkäyksessä pelaa viime kauden lainapelaaja Baba Haruna. Porilaisjoukkue on päässyt pienten alkuvaikeuksien jälkeen hyvään vireeseen ja on voittanut kolme edellistä otteluaan, joten odotettavissa on tiukka taistelu perjantai-illan kunniaksi.
(lisää…)Kauden avausvoitto hyvällä esityksellä
Naisten edustuksen kausi jatkui lauantaina kun vieraaksi Pyynikille saatiin nousijajoukkue Iittalan Pallo. Aiempia kohtaamisia joukkueiden välillä ei ollut, mutta ennakkoon tiedettiin IPan joukkueessa olevan runsaasti kokemusta ylemmiltäkin sarjatasoilta. TamU otti ottelun haltuunsa alusta asti, ja lopulta ottelu päättyi selviin 6–0 (2–0) -lukemiin.
(lisää…)Pisteet kotiin Stenroosin viime hetken maalilla
Tampere United otti väkevän taisteluvoiton yli 1300 katsojan edessä, kun Espoon Palloseura kaatui Julius Stenroosin viime hetken voittomaalilla. Tilanteet olivat tasaisessa ottelussa kortilla, mutta niin vain Sinipaitojen taistelutahto käänsi pelin lopulta kotijoukkueelle. Lukemin 1–0 tullut voitto oli jo viides peräkkäinen sarjaotteluissa, ja tulos vahvistaa entisestään TamUn asemaa Ykkösen kärkipaikalla.
(lisää…)Lauantaina Pyynikillä vastassa Iittalan Pallo
Naisten edustusjoukkueen pelaa kauden kolmannen sarjaottelunsa lauantaina, kun Pyynikin urheilukentälle tulee vieraaksi Iittalan Pallo. Sinipaidat on jäänyt kahdessa ensimmäisessä ottelussaan pisteittä, eikä lauantain vastuskaan ole helppo, vaikka kyseessä onkin nousijajoukkue. Tasonsa IPa on nimittäin näyttänyt alkukauden kolmessa ottelussaan, joissa se on ottanut voitot Apasseista ja FC HaPosta, ja hävisi Pargas IF:llekin vain niukasti maalein 0–1. Minkäänlaiseen aliarviointiin ei ole varaa.
(lisää…)Paimiosta kotiin tyhjin käsin
Naisten edustuksen kausi jatkui perjantaina, kun joukkue matkusti kauden ensimmäiseen vierasotteluun Paimion Hakan vieraaksi. Ennakkoon oli tiedossa, että vastassa on yksi sarjan kärkipään joukkueista, joten helpolla pisteitä ei ollut jaossa. Lopulta peli päättyi PaiHan 3–1 (3–0) -voittoon. TamU paransi peliään toiselle jaksolle huomattavasti, mutta se riitti vain yhteen kavennusmaaliin.
(lisää…)Sarjakärki palaa torstaina Tammelaan
Ykkösen kärkipaikalla jo toista viikkoa keikkuva Tampere United pelaa jälleen torstaina kotona Tammelan stadionilla, jonne vieraaksi saapuu Espoon Palloseura. Voitot neljästä edellisestä ottelusta ovat nostaneet Sinipaidat aivan sarjan kärkeen, mutta tasaisessa sarjassa PKKU ja KuPS Akatemia ovat vain kahden pisteen päässä ja FC Interin kakkosjoukkue kolmen pisteen päässä. Päivän vastustaja EPS on kuuden pisteen päässä sarjan seitsemäntenä, mutta sarjasijoituksiin ei kannata näin varhaisessa vaiheessa kautta tuijottaa liikaa.
(lisää…)Voitto Rovaniemellä pitää TamUn Ykkösen kärjessä
Tampere United haki kauden pisimmästä vierasreissusta täydet kolme pistettä voitettuaan Rovaniemen Palloseuran puhtaasti 0–2 (0–1). Kotijoukkue oli ensimmäisellä jaksolla hivenen niskan päällä, mutta maalinteon avasi vieraiden Taha Özcelik kauniilla laukauksella maalin takakulmaan kun ensimmäistä jaksoa oli jäljellä kymmenisen minuuttia. TamUn työsarkaa helpotti RoPS-vahti Tino Korhosen ulosajo ensimmäisen jakson lopulla, mutta lopullista ratkaisua saatiin odottaa toisen jakson lisäajalle, jolloin Juho Heikkinen niittasi ottelun upealla kaukolaukauksella.
(lisää…)Lauantaina pisteet haussa kaukana kotoa
Tampere United pelaa lauantaina kauempana kotoa kuin pitkään aikaan, kun vuorossa on vierasottelu Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Matkaan on lähdetty jo perjantaina, jotta perillä saadaan yöynet ja lauantaina päästään valmistautumaan otteluun hyvin levänneenä. TamU on voittanut edelliset kolme sarjaotteluaan ja noussut niiden turvin Ykkösen kärkipaikalle. Rovaniemellä tavoitteena on luonnollisesti kasvattaa voittoputkea ja samalla pitää kärkipaikka hallussa.
(lisää…)Vieraspelit aloitetaan perjantaina Paimiossa
Naisten edustuksen kausi Kolmosessa jatkuu perjantaina vierasottelulla Paimion Hakaa vastaan. Molemmat joukkueet ovat pelanneet viimeiset neljä kautta Kolmosessa, ja vaikka molemmat ovat kuuluneet sarjan parempaan puoliskoon, sarjanousu on karttanut molempia. Tälläkin kaudella molempia joukkueita voi ennakoida mukaan nousutaisteluun, joten pisteet keskinäisestä kohtaamisesta ovat arvokkaat.
(lisää…)Kauden avauksesta tappio paikallisvastustajalle
Naisten edustuksen sarjakausi Kolmosessa alkoi vihdoin sunnuntaina kun TPV saapui Pyynikille. Talven harjoitusottelussa TPV oli ollut parempi maalein 1–2 (0–2), joten tiedossa oli ennakkoon tasainen ottelu. TPV oli talven ottelun tapaan etenkin ottelun ensimmäisellä jaksolla selvästi hallitsevampi osapuoli, ja nytkin ottelu ratkesi ensimmäisen jakson maaleihin numeroin 0–2 (0–2).
(lisää…)