Tampere United saa seuraavan haasteensa sunnuntai-iltapäivällä, kun Tammelaan saadaan vieraaksi sarjassa neljäntenä oleva KuFu98. Ottelu päättää ensimmäisen sarjakierroksen, joten kuopiolaisjoukkue on viimeinen, jota TamU ei ole vielä kohdannut. Samalla TamU kaipaa kipeästi pisteitä pysyäkseen putoamisviivan yläpuolella.
Sinipaidat kotimatkalle Oulusta tyly tappio niskassaan
Tampere Unitedin kauden toinenkaan Oulun reissu ei tuottanut pisteitä, sillä Hercules laittoi taululle tylyt 4–0-lukemat. Ottelu sai huonoimman mahdollisen alun, kun Hercules siirtyä 1–0-johtoon jo ottelun kuudennella minuutilla. Tauolla kopissa luotiin uskoa ottelun kääntämiseen, mutta myös toisesta jaksosta tuli vaikea, kun Hercules pääsi tekemään 2–0-maalin jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Lopussa lukemat repesivät vielä rumiksi, ja Sinipaidat joutuivat kotimatkalle tyly neljän maalin tappio niskassaan.
Omar Khary tuo liigakokemusta keskikentälle
Viimeiset kaudet liigassa ja Ykkösessä pelannut keskikenttäpelaaja Omar Khary, 23, siirtyy Tampere Unitediin loppukauden mittaisella sopimuksella. Khary on monelle pirkanmaalaiselle jalkapallon ystävälle tuttu, sillä kaudella 2015 seurana oli Ilves ja viime kaudella Khary pelasi Valkeakoskella Hakan riveissä. Pirkanmaalaisseurojen välissä meni kausi liigassa pelanneessa PK-35:ssä.
Kahden ottelun viikko alkaa Herculeksen vieraana Oulussa
Tampere United lähtee keskiviikkona jälleen pitkälle pelireissulle, kun vuorossa on kauden toinen Oulun vierailu. Tällä kertaa ottelua isännöi JS Hercules, mutta pelipaikkana on sama tuttu Castren, jossa Sinipaidat kokivat vain kuukausi takaperin masentavan 2–1-tappion OLS:lle. Tuolloin nähtiin yksi kauden heikoimmista esityksistä, joten keskiviikko tarjoaa tilaisuuden pyyhkiä nämä muistot kerralla unholaan. Ottelu on kahden ottelun viikon ensimmäinen kamppailu, sillä sunnuntaina TamU kohtaa Tammelassa KuFu98:n.
Leroy Maluka Tampere Unitedin päävalmentajaksi
Tampere United on solminut loppukauden kattavan valmennussopimuksen Leroy Malukan kanssa. Malukalla ei ole varsinaista aiempaa valmennuskokemusta, mutta kokenut pelaaja on suorittanut UEFA B -valmentajalisenssin tänä vuonna. Maluka on myös vetänyt suurimman osan joukkueen harjoituksista viimeisen vajaan kahden viikon aikana, joten hänen kädenjälkensä on jo näkynyt joukkueen pelaamisessa kahdessa viimeisessä ottelussa. Malukan nimeämisen myötä päävalmentajan pesti on täytetty, mutta TamU hakee vielä toista valmentajaa Malukan aisapariksi.
Torniosta kauden ensimmäinen vieraspiste
Tampere United teki lauantaina pitkän matkan Tornioon ja sai kotiin tuomisiksi yhden sarjapisteen. Ottelu oli kesän ensimmäinen ottelu Pohjan stadionilla, jonka pomppuinen nurmi toi haasteensa kummankin joukkueen pallolliseen peliin ja teki ottelusta fyysisten kaksinkamppailujen sävyttämän. Pallollisessa pelissä TamU oli hiukan niskan päällä, mutta molemmilla joukkueilla oli toki tilaisuutensa tehdä voittomaali, eikä kummassakaan leirissä ei oltu ottelun jälkeen tyytyväisiä tasapeliin. Etenkin TP-47 olisi kaivannut piristyneiden otteidensa tueksi kauden ensimmäisen voiton, mutta nyt joukkue jatkaa voitottomana sarjataulukon viimeisenä. TamU puolestaan nousi tasapelipisteen turvin taulukon seitsemännelle sijalle.
Lauantaina edessä kauden pisin vierasreissu Tornioon
Tampere Unitedilla on lauantaina edessään kauden pisin vierasreissu, kun joukkue kohtaa TP-47:n vanhalla tutulla Pohjan stadionilla Torniossa. Sinipaitojen edellisestä Tornion reissusta on ehtinyt vierähtää jo reilusti yli kymmenen vuotta, mutta kaudella 2005 pisteet vietiin Tampereelle Jussi Kujalan maalilla. Vastaava tulos varmasti kelpaisi myös tällä kertaa.
Valmentajiensa jättämä TamU otti murskavoiton
Ilman valmennusjohtoa päättyvän viikon toiminut Tampere Unitedin edustusjoukkue murskasi iisalmelaisen PK-37:n Tammelan nurmen pintaan lauantain alkuillan ottelussa peräti lukemin 6–0 (2–0). Ottelu oli alusta alkaen Sinipaitojen täydessä hallinnassa, eivätkä vieraat päässee hyökkäämään ottelussa kontrolloidusti kuin pariin kertaan. Tässä vaiheessa on mahdoton arvioida, mitä tulos lupaa tulevasta, mutta itseluottamuksen ja tekemisen fiiliksen kannalta voitto oli ensiarvoisen tärkeä. Samaan hengenvetoon on todettava, että vastustaja oli ainakin tällä kertaa yksi heikoimpia jollei jopa heikoin, jonka TamU on Kakkosessa tällä ja viime kaudella kohdannut.
Mullistusten viikko huipentuu lauantaina Tammelassa
Vaille vakituisia valmentajia aiemmin viikolla jäänyt Tampere United pelaa lauantaina yhden kauden tähän mennessä tärkeimmistä otteluistaan, kun vieraaksi saadaan tasapisteissä Sinipaitojen kanssa oleva PK-37 Iisalmesta. Ottelu on samalla kauden ensimmäinen kotiottelu Tammelan stadionilla ja se pelataan alkuperäisestä otteluohjelmasta poiketen jo klo 16, jotta ottelusta on mahdollisuus jatkaa suoraan Ratinaan maajoukkueen otteluun Valko-Venäjää vastaan.
Mikko Mäkelän ja Markus Halmeen valmentajasopimukset on purettu
Tampere Unitedia tällä kaudella valmentaneet Mikko Mäkelä ja Markus Halme jättävät seuran. Valmennuskaksikon ja TamUn väliset sopimukset on purettu hyvässä yhteisymmärryksessä, ja uuden päävalmentajan haku on laitettu välittömästi käyntiin.
Lauantaina mahdollisuus nähdä sekä Sinipaidat että Huuhkajat
Ensi lauantaina pelattava Tampere Unitedin ottelu PK-37:ää vastaan potkaistaan käyntiin Tammelassa alkuperäisestä otteluohjelmasta poiketen jo klo 16.00. Siirron syynä on Ratinassa klo 19.00 pelattava maaottelu Suomi – Valko-Venäjä. Siirron myötä jalkapallon ystävillä on mahdollisuus nähdä molemmat ottelut. TamU tarjoaa maaottelulipun ostaneille pääkatsomolipun alennushintaan 7 € (normaali 10 €). Näytä maaottelulippu Tammelassa lipunmyynnissä niin saat alennuksen!
Derbystä tappio kahdella halvalla maalilla
Tampereen derby keräsi torstaina Tammelaan yli 2000 katsojaa, joille tarjoiltiin tasainen ensimmäinen jakso, jonka päätteeksi TPV kävi tekemässä johtomaalin TamUn keskikentän karkean pallonmenetyksen jälkeen. Toisella jaksolla TamUn peli hyytyi, ja mitä pidemmälle jakso eteni, sitä vaikeammalta peli näytti. Lopussa TPV kävi vielä tekemässä toisen maalin, kun Leroy Malukan syötön katkaisuyritys saatteli Mohamed Koroman läpi ja helppoon maalintekoon.