Kuusinen pelasti pisteet Vantaalta

25/08/2022 TamU
Otteluraportti

Tampere United säilytti asemansa Kakkosen B-lohkon kärkikahinoissa haettuaan Vantaan Myyrmäestä vaikean taisteluvoiton. Ottelun loppulukemat 1–3 mairittelevat Sinipaitoja, mutta maalinteon tehokkuus ja Antti Kuusisen unelmailta riittivät Sinipaidoille keskiviikkona. Matkaa sarjakärkeen on nyt vain neljä pistettä, ja neljän joukossa on kahdella joukkueella yksi ottelu TamUa enemmän pelattuna.

Kakkonen

1 – 3

  • TamU aloitti jälleen heikosti ja paransi toisella jaksolla.
  • United aloitti samalla kokoonpanolla kuin paikallisottelussa Ilves 2:ta vastaan.
  • Myyrmäen jalkapallostaidon tarjosi Kakkosen peliin luksus-olosuhteet

Kuusinen piti meidät pelissä neljällä gamesaverillaan. Olisimme voineet olla ottelun puolivälissä jo todella rumasti häviöllä.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

En varmasti ole koskaan ottanut näin montaa isoa torjuntaa. Ei tule ainakaan mieleen.

- Antti Kuusinen
Maalivahti

Valuimme liian alas. Kaveri pääsi antamaan murtavia syöttöjä ihan liian ylhäältä ilman painetta. Oma pallollinen pelaamisemme taas oli erikoista hätäilyä.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Tampere Unitedin seuraidentiteettiin kuuluvat olennaisesti vaikeista vierasotteluista kovan väännön jälkeen haetut tulokset. Kesän heikon jakson jälkeen Sinipaitojen kannattajat pääsivät nauttimaan toisesta perättäisestä voitosta kun hyvin aloittanut kotijoukkue VJS jäi toisella jaksolla peliään koko ajan parantaneen TamUn jalkoihin.

VJS aloitti ottelun pitkillä pallonhallintajaksoilla. Kesken kotijoukkeen hallinnan iski TamU. Vierasjoukkue pääsi ensimmäiseen organisoituun hyökkäykseensä yhdeksännellä minuutilla, kun pallo pelattiin keskikentälle Topias Järvelälle. Pelin hyvin näkevä Järvelä hidasti nerokkaasti pienen hetken verran Unitedin hyökkäystä ennen kuin syötti aluksi ainoana mukaan hyökkäykseen ehtineelle Toni Toijalalle, joka eteni pallon kanssa poikittaissuuntaan VJS:n linjan yläpuolella. Nämä liikkeet antoivat Eino-Veikko Ekille aikaa nousta vasemmalta tukemaan sinisten rynnistystä. Tarkka syöttö Ekin jalkaan, ja tältä vastustamaton viimeistely etukulmaan.

Maali maistuu sen luoneelle kolmikolle eli Eino-Veikko Ekille, Topias Järvelälle ja Toni Toijalalle. Kuva: Juhani Järvenpää.

Johtomaalin jälkeen moni varmasti odotti sarjapaikastaan taistelevan vantaalaisryhmän putoavan Unitedin kyydistä. Vantaalaiset dominoivat kuitenkin kenttätapahtumia lopulta koko ensimmäisen jakson ajan, ja sai syötettyä useita kertoja pelaajan karkuun Sinipaitojen puolustuslinjan taakse. Uransa kenties parhaan ottelun pelannut Antti Kuusinen venyi kuitenkin avausnelivitosen aikana peräti neljään haamutorjuntaan. Mikä harvinaisinta, Kuusisen pelastuksista peräti kolme oli jalkatorjuntoja.

Roope Kostiainen pelasi jälleen erinomaisen ottelun. Kuva: Juhani Järvenpää.

”Olimme ensimmäisen jakson järjettömän pahassa mankelissa”, sanoi päävalmentaja Jukka Listenmaa ottelun jälkeen.

”Kuusinen piti meidät pelissä neljällä gamesaverillaan. Olisimme voineet olla ottelun puolivälissä jo todella rumasti häviöllä. En tiedä, mikä siinä alussa oli vialla.”

Listenmaan mielestä joukkue pelasi avauspuoliskon liian passiivisesti.

”Valuimme liian alas. Kaveri pääsi antamaan murtavia syöttöjä ihan liian ylhäältä ilman painetta. Oma pallollinen pelaamisemme taas oli erikoista hätäilyä”, Listenmaa arvioi.

Roope Kostiainen rynnii kohti maalia. Kuva: Juhani Järvenpää.

Ottelun kuva ei heti toisen jakson alussa muuttunut suorastaan päinvastaiseksi, mutta piristynyt vierasjoukkue kentälle joka tapauksessa saatiin.

”Käytin tauolla tämän kauden huutokorttini”, Listenmaa sanoi.

”Käytän sen kerran kaudessa. Koitin ääntä nostamalla hieman herätellä poikia. Se mielestäni auttoi, sillä tulimme toiselle jaksolle aktiivisemmin. Totta kai VJS piti edelleen palloa ja sai paikkoja, mutta emme olleet enää pahasti jaloissa.”

Vantaalaisten aktiivinen ja hyökkäävä ote peliin yllätti TamU-valmennuksen, Listenmaa myönsi.

”He ovat usein pelanneet puolustusvoittoisemmin. Täytyy toivoa, että näin hyvää futista pelaava joukkue säilyttää sarjapaikkansa.”

VJS:n nuoret kannattajat oli laitettu Myyrmäen jalkapallostadionin yläkertaan.
Topias Järvelä pelasi toisen vahvan ottelun peräkkäin.

TamU tuli tosiaan toiselle jaksolle paremmin, mutta VJS loi jakson alussa edelleen paremmat maalipaikat. Antti Kuusinen venyi vielä ottelun viidenteen haamupelastukseensa, ennen kuin Joni Merinen onnistui 65 minuutin pelin jälkeen tasoittamaan ottelun. Kätensä Merisen erinomaiseen laukaukseen väliin saanut Kuusinen oli erittäin lähellä myös tämän tilanteen torjumista.

Sinipaidat eivät tasoituksesta lannistuneet. Päinvastoin. Ote kääntyi 1–1-maalin jälkeen viimein vähitellen vierasjoukkueelle. Avausmaalin tehneellä Eino-Veikko Ekillä oli 71. minuutilla erinomainen tilaisuus viedä United uudestaan johtoon, mutta lopullisesti pelin käänsivät vieraille vaihtopelaajat. Ensin VJS-maalia hätyytteli Julius Stenroos ja lopulta 77 peliminuutin jälkeen Eric Bullock vapautti upean syöttökombinaation jälkeen vieraskannattajat villiin riehaan. Viimeisen syötön Bullockin maaliin antoi syvältä vasemmalta laidalta keskelle maalin eteen Toni Toijala.

Eric Bullock huomioi kannattajat voittomaalin jälkeen. Kuva: Juhani Järvenpää.
Eric Bullock Sinikaartin syleilyssä. Kuva: Juhani Järvenpää.

Tästä eteenpäin ottelun lopputuloksesta ei juuri ollut epäselvyyttä. VJS väsyi ja menetti myös uskoaan, United taas pelasi lopun omalla, hyvällä tasollaan. Eetu Räisänen viimeisteli loppua kohti vahvasti esiin nousseen, hyvää fyysistä kuntoa uhkuvan Roope Kostiaisen esityöstä loppulukemat 88. minuutilla 1–3:een.

TamUn voiton suurin sankari Antti Kuusinen kertoi pelin jälkeen, ettei muista uraltaan vastaavaa ottelua.

”En varmasti ole koskaan ottanut näin montaa isoa torjuntaa”, Kuusinen sanoi.

”Ei tule ainakaan mieleen. Vastustajan hyvä laitapelaaminen aiheutti meille todella suuria ongelmia. Heidän hyökkääjiään jäi laidoilla koko ajan vapaaksi, ja he pääsivät sitä kautta pyörittämään peliä. Olimme alussa laiskoja, emme päässeet iholle.”

Toni Toijala syötti TamUn kaksi ensimmäistä maalia.

Muu joukkue ei ollut ehtinyt ainakaan heti ottelun jälkeen luvata Kuusiselle erityisiä huomionosoituksia tämän upeasta esityksestä.

”Ei kyllä yhtään mitään. Varmaan vittuilua ensi viikon reeneissä. Enkä mää mitään tartte, se on kiva kun saa joskus tehdä oman osansa voiton eteen.”

Unitedin kannattajaryhmä Sinikaarti sai Myyrmäessä poikkeuksellisesti vastusta katsomotoiminnassa, kun VJS:n sympaattinen, nuori ja äänekäs ”junnumobi” haastoi vieraskannattajat kunnon kilvanlaulantaan. Vantaalle on ollut miesten puolella vaikea juurruttaa pysyvää ja merkityksellistä seurauskollisuutta ja -kulttuuria. Jos VJS-junnut jaksavat jatkaa yhtä raikkaalla linjalla, tulevaisuus näyttää Vantaallakin paremmalta.

Seuravan kerran TamU pelaa jo ensi sunnuntaina 28.8. kun Pyynikin urheilukentälle saadaan vieraaksi kohinalla sarjan tyvipäästä jopa kärkitaisteluun viime kierroksilla noussut Grankulla IFK. Ottelu potkaistaan sunnuntaina käyntiin klo 16.00. Tervetuloa mukaan nousutaisteluun!

Joukkue kiittää Sinikaartia kannatuksesta.
Pelaajien kasvoilla paistoi tyytyväisyys ottelun jälkeen.
Antti Kuusinen sai Sinikaartilta kiitokset pisteistä.
Kakkonen

1 – 3

( 0 – 1 )

9′ Eino-Veikko Ek
77′ Eric Bullock
88′ Eetu Räisänen

Yleisöä:
375

65′ Joni Merinen

Yleisöä:
375

32 Antti Kuusinen
2 Ali Aitbenzanzoun 62'
4 Eino-Veikko Ek 69' 73'
5 Ardian Kovaqi
8 Topias Järvelä 73'
10 Roope Kostiainen
13 Anton Bright C
15 Joonas Rantala 72'
20 Arttu Haapala 55' 62'
21 Jesse Vuori
22 Toni Toijala 81'
30 Aapo Sipponen
6 Severi Kankkunen 81'
16 Paavo Kujala
18 Eric Bullock 73'
24 Arttu Mättö 62'
26 Julius Stenroos 73'
41 Eetu Räisänen 62'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2