Oulusta tuliaisina nolla pistettä

Runkosarjan viimeinen ottelu päättyi kotijoukkue OLSin voittoon lukemin 2–1 (2–0). Oululaiset siirtyivät ensimmäisellä jaksolla johtoon Joel Lotvosen kahdella maalilla, eikä Sinipaitojen toisen jakson kiri riittänyt Ossi Torniaisen hienosta vaparimaalista huolimatta. Tappiosta huolimatta TamU voitti Ykkösen runkosarjan ja lähtee ylempään jatkosarjaan neljän pistettä kakkosena olevan RoPSin edeltä. OLS puolestaan varmisti voitolla paikkansa ylemmässä jatkosarjassa.

(lisää…)

Runkosarjan voitto varmistui kärki­kamppailussa

Ykkösen kärkikamppailusta muodostui Tampere Unitedille sellainen maali-iloittelu, jota tuskin kukaan olisi osannut odottaa. Ottelun avauspotkun suoritti RoPS, ja Tomas Varhi pääsi heti ensimmäisestä hyökkäyksestä pahaan tekopaikkaan. Tämän jälkeen TamU otti pelin täysin haltuunsa, ja jo reilun parinkymmen minuutin pelin jälkeen taululla komelivat 3–0-johtolukemat Jesse Huhtalan osuttua kerran ja Juho Enbuskan tehtyä kaksi maalia. Aivan toisen jakson alussa Noel Hasa naulasi vielä 4–0-maalin, ja vaikka TamUlla oli vielä useampi paikka tehdä lisämaaleja, näihin lukemiin ottelu myös päättyi.

(lisää…)

Täysi Kauppi joutui tyytymään tasapeliin

Tampere United ja TPV päätyivät Ykkösen paikallis­kamppailussa piste­jakoon Kaupin jalkapallo­stadionin ennätys­yleisön edessä. Toni Toijala siirsi TPV:n johtoon ensimmäisellä jaksolla, ja Joonas Rantala tasoitti toisella jaksolla rangaistus­pilkulta. Koti­joukkueella oli paikat täyteen piste­pottiin, mutta palloa ei saatu hyvistäkään paikoista puitten väliin. TamUn sarjajohto säilyi neljässä pisteessä, kun myös muut kärkipään joukkueet pudottivat pisteitä omissa otteluissaan.

(lisää…)

Maaliton tasapeli oli Jyväskylässä pettymys

Sinipaitojen ja JJK:n tiistainen kohtaaminen uudistetulla Harjun stadionilla oli odotetun tiukka ja tasainen ottelu. Kauden tähän­astisten kohtaamisten kokonai­smaalimäärä jäi yhteen, kun vieras­ottelun päätyttyä tulos­taululla loistivat 0–0-lukemat. Mahdollisuuksia maalin­tekoon oli kuitenkin molemmilla joukkueilla runsaasti, mutta puolustus- ja etenkin maalivahti­peli oli molemmilla joukkueilla korkealla tasolla. Sini­vihreässä leirissä jäi harmittamaan erityisesti epäonnistunut rankkari sekä aivan loppu­minuuteilla käyttämättä jätetyt tekopaikat.

(lisää…)

Vakuuttava paluu voittojen tielle

TamU palasi vakuuttavasti voittojen tielle, kun Kokkolan Pallo-Veikot kaatui toistamiseen tällä kaudella tennislukemin . Kahden peräkkäisen tasapelin jälkeen runsaspäinen tamperelaisyleisö sai huokaista helpotuksesta, kun voittoasemassa painettiin tällä kertaa lisää kaasua. Peli viimeisteltiin Kokkolassa pelatun edellisen kohtaamisen tapaan tyylipuhtaasti lukemiin 6–0 (3–0). Jesse Huhtala iski hattutempun, Lui Bradbury säesti kahdella maalilla ja tehotoppari Ardian Kovaqi iski jo kauden viidennen maalinsa.

(lisää…)

Pähkähullu vuoristo­rata päättyi tasapeliin

TamU pelasi perjantaina PKKU:n vieraana ottelun, jossa tapahtui paljon asioita, joita ei kerta kaikkiaan saisi tapahtua. Lopputulos 4–4-oli lopulta jopa helpotus, ja saatu piste voi vielä osoittautua erittäin tärkeäksi. TamU dominoi ensimmäistä jaksoa ja lähti tauolle ansaitussa 0–2-johdossa. Toisen jakson jälkimmäisellä puolikkaalla tämä johto kuitenkin menetettiin, kunnes lukemat saatiin väännettyä 2–3-johdoksi. Vain muutama minuutti johto­maalin jälkeen koti­joukkueen kaksi pika­maalia käänsi tilanteen toisin päin, ja kaikki valot näyttivät sammuvan lopullisesti TamU-mielisten päiden sisällä. Lopulta Rasmus Väisäsen taistelu­tasoitus pelasti lisä­ajalla sen mitä pelastettavissa oli, ja kotiin saatiin edes yksi sarjapiste.

(lisää…)

Kotivoitto suli viime hetkellä

Tampere United joutui kotikentällään tyytymään piste­jakoon FC Inter 2:n kanssa. Sinipaidoilla oli yllin kyllin hyviä maalinteko­paikkoja ottelun ratkaisemiseen, mutta kun palloa ei toisella jaksolla enää saatu maaliin, turkulaiset tulivat harmittavasti lisäajalla tasoihin. Vaikka sarja­tilanne tasapelin myötä jonkin verran tasoittuikin, TamU jatkaa edelleen Ykkösen kärjessä kolmen pisteen kaulalla lähimpänä olevaan RoPSiin.

(lisää…)

Arvokas taistelu­voitto VJS:n vieraana

Sinipaitojen vierailu Myyrmäen jalkapallostadionilla tuotti tärkeät kolme pistettä, kun VJS taipui tiukan taistelun jälkeen Joel Laitisen noustua vapaaseen puskuun muiden yläpuolelle Joonas Rantalan kulmapotkussa. Etenkin toisella jaksolla TamU oli pitkiä jaksoja paineen alaisena ja tämä jatkui myös johtoasemassa, mutta koko joukkueen puolustus piti kotijoukkueen pääasiassa poissa vaarallisista tekopaikoista. Näin tulikasteensa saanut Laitisen ja Jani Alaperän muodostama topparipari otti heti nollapelin.

(lisää…)

Ennätys­yleisö todisti niukkaa tappiota

Kaikki putket katkeavat joskus, niin myös Tampere Unitedin yhdeksän tappiottoman Ykkösen ottelun sarja. Aurinko helli Kaupin jalkapallostadionille ängennyttä 731 katsojan ennätysyleisöä, mutta harmittavasti tiukka ottelu kääntyi lopulta vierasjoukkue Salon Palloilijoille Olli Jakosen tehtyä ottelun ainoan maalin. Kun kauden puoliväli on nyt ohitettu, Tampere Unitedin sarjajohto on silti edelleen tukeva.

(lisää…)

Voittoputki jatkui Kuopiossa

Miesten edustus jatkoi vakuuttavaa voittoputkeaan, kun Kuopion reissusta Tampereelle matkasi kolme pistettä. TamU on nyt voittanut seitsemän peräkkäistä Ykkösen ottelua ja tappioton putki venyi jo yhdeksän ottelun mittaiseksi. Viime kaudella Kuopion reissut olivat Sinipaidoille katkeraa kalkkia, eivätkä tälläkään kertaa pisteet tulleet kivuttomasti toppari Taha Özcelikin punaisen kortin jälkeen. Jesse Huhtalan vakuuttava hattutemppu sinetöi lopulta voiton TamUlle.

(lisää…)

TamU puristi vieras­voiton FC Jazzista

Miesten edustus palasi juhannustauolta pelikentille Porissa ja näytti että vire on säilynyt lyhyen tauon yli. Peliesitys oli kaikin puolin positiivinen, ja lopulta kärsivällisyys palkittiin Lui Bradburyn tekemällä voittomaalilla kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Voitto oli jo kuudes putkeen, ja lisäksi TamU on pitänyt maalinsa puhtaana uskomattomasti jo kahdeksassa peräkkäisessä sarjaottelussa.

(lisää…)

Juhannus­tauolle Ykkösen kärjessä

Miesten edustus voitti toisen peräkkäisen kärkikamppailunsa torstaina Kaupissa vakuuttavalla esityksellä. Loppulukemat 3–0 eivät ole lainkaan liioitellut, vaan Sinipaidat olisi voinut tehdä jopa enemmän maaleja, eikä OLS muodostanut montakaan kertaa suurta uhkaa TamUn maalilla. Maalivahti Santeri Pakkanen pelasi seitsemännen peräkkäisen nollapelinsä Ykkösessä, mutta ottelun hahmo oli Lui Bradbury, joka teki yhden maalin ja alusti kaksi muuta. Ilahduttavaa oli myös Jesse Huhtalan onnistuminen maalinteossa kolmannessa peräkkäisessä ottelussa.

(lisää…)

TamU pysyi napa­piirillä sarja­kärjessä

Tampere United lauantaina täydet kolme pistettä Rovaniemeltä, jossa paikallinen palloseura kaatui Jesse Huhtalan lisäajan rankkari­maalilla. RoPS oli ottelussa ehkä hivenen niskan päällä, ja etenkin ottelun alku oli Sinipaidoille hankala. Jakson edetessä myös TamU alkoi saada juonesta paremmin kiinni, ja sai lopulta parhaat maalinteko­paikat. Toisella jaksolla kaava toistui sikäli, että maalivahti Santeri Pakkasen johtama puolustus sai tehdä tosissaan töitä oman pään pitämiseksi puhtaana, mutta ainoan maalin teki TamU.

(lisää…)

Paikallis­herruus tuliaisina Tammelasta

Tampere United otti perjantain paikallis­ottelusta täydet kolme pistettä vakuuttavalla esityksellä. Ykkösen häntäpäässä majaileva Tampereen Pallo-Veikot oli jäljessä oikeastaan jokaisella osa-alueella, eikä ottelun voittajasta ollut avausmaalin jälkeen epäilystäkään. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen peli oli jo lukemissa 0–3, ja TPV pääsi peliin mukaan vasta Sinipaitojen nostettua jalkaa kaasulta. TamUn voitto ei ollut vakavasti uhattuna missään vaiheessa.

(lisää…)

Tampere United tarrasi kärki­taisteluun

Tampere United kukisti jyväskyläläisen JJK:n Ykkösen kärkikastin ottelussa lukemin 1–0 (0–=. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti, ja lopulta joukkueet erotti Noel Hasan toisen jakson maali. TamU nousi tuloksen myötä hetkeksi jo sarjakakkoseksi, mutta sunnuntaina RoPS nousi takaisin Sinipaitojen edelle ja OLS:n hävittyä myös sarjakärkeen. TamU on kolmantena vain yhden pisteen päässä kärkikaksikosta.

(lisää…)

TamU oli tyly vieras uudella stadionilla

TamU matkusti lauantaina KPV:n vieraaksi uuden­karhealle Kokkola Areenalle. Sinipaidat eivät historiallisen ottelun takia turhaan himmailleet, ja etenkin toisella jaksolla joukkueiden tasoaero alkoi näkyä tulostaululla. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla, ja lopputulos 0-6 vastaa hyvin pelitapahtumia, sillä KPV sai aikaan vain yhden vaarallisen hyökkäyksen koko ottelussa. Ykkösen kolme kärki­joukkuetta menettivät pisteitä omissa otteluissaan, joten voitolla TamU kavensi piste-eroa kärkeen, vaikka sijoitus säilyikin neljäntenä.

(lisää…)

TamUn Cup-taival päättyi Espoossa

Kakkosessa pelaava EBK päätti Sinipaitojen Cup-taipaleen viidennelle kierrokselle. TamUlla oli jo ottelun alussa tilaisuuksia siirtyä johtoon, mutta kahdesta ensimmäisestä maalista vastasi kotijoukkue, joka käytti tilaisuutensa tehokkaasti hyväkseen. TamU haki voittoa vimmatusti, mutta EBK puolusti riittävän hyvin viedäkseen ratkaisun pilkkukisaan.

(lisää…)

Tasainen vääntö päättyi tasa­peliin

Lauantai-illan vieraaksi Kauppiin saapunut Pallokerho Keski-Uusimaa oli odotetun hankala vastus. Nuori ja juoksuvoimainen vastustaja prässäsi ylhäältä ja puolusti tehokkaasti. TamU pääsi ottelun edetessä paremmin tekopaikoille, mutta lopun paitsiomaalia lähemmäs ei voittoa päästy. PKKU:lla oli myös omat paikkansa ratkaista ottelu, mutta Sinipaitojen puolustus siivosi pallot viimeistään maaliviivalta pois.

(lisää…)

Puolustus­peli ja tehokkuus toivat pisteet Turusta

Tampere United haki täydet kolme pistettä Kupittaalta lyömällä FC Interin kakkosjoukkueen hyvän puolustuspelin ja onnistuneiden erikoistilanteiden ansiosta puhtain lukemin 0–2 (0–1). Tulosta voisi sanoa jopa ryöstöksi, sillä johtomaalin jälkeen TamU oli jo ensimmäisellä jaksolla ajoittain vaikeuksissa, ja toisella jaksolla turkulaiset lisäsivät vielä kaasua. Toisaalta nollien pitäminen kertoo hyvästä puolustus- ja maalivahtipelistä, eikä Inter loppujen lopuksi päässyt aivan huippupaikoille yhtä tai kahta kertaa useammin.

(lisää…)

Närpiöstä jatko­paikka hyvällä rutiini­suorituksella

Miesten edustus jatkaa Suomen Cupin 5. kierrokselle eli 32 parhaan joukkoon, sillä Kraft FF kaatui Närpiössä puhtaasti lukemin 0–6 (0–3). Alkutahdit ottelulle soitti Lui Bradbury kahdella maalillaan, ja lopulta neljä muutakin pelaajaa pääsi pöllyttämään maaliverkkoja. Ossi Torniainen kiitti avauskokoonpanon paikastaan tekemällä ensimmäisen maalinsa Sinipaidoissa, ja myös Rasmus Lehtosen maali oli ensimmäinen TamUssa, vaikka maalipuut ovat kolisseet tällä ja edellisellä kaudella useammankin kerran. Suomen Cupin 5. ja 6. kierroksen ottelut arvotaan ensi tiistaina 5.5.

(lisää…)