Helsingistä saatiin mukaan arvokas taistelu­piste

09/08/2022 TamU
Otteluraportti

Tampere United haki tärkeän taistelupisteen Töölöstä pelaamalla tasan 1–1 (0–1) HJK Klubi 04:n kanssa. Ottelusta muodostui juuri sellainen kuin päävalmentaja Jukka Listenmaa otteluennakossa ennakoi: Klubi piti palloa ja TamU haki maaleja vastaiskuilla. Paine oli etenkin toisella jaksolla kova, mutta TamU kesti sen ja sai ansaitusti pisteen kotiinviemisiksi. Voittomaalikaan ei ollut ottelun lopussa kaukana.

Kakkonen

1 – 1

  • TamU pelasi kauden toisen vähä­maalisen tasapelin Klubi 04:n kanssa.
  • Klubi 04 piti palloa, ja TamU iski valitun taktiikan mukaisesti vastaan riittävällä menestyksellä.
  • Tasapeli piti asetelmat sarja­taulukossa ennallaan, mutta pakka tiivistyi siten, että TamUlla on nyt viisi pistettä matkaa sekä sarjakärkeen että putoamis­viivaan.

Oli se varmasti meidän ehjin ysikymppinen koko kaudella. Puolustettiin hyvin ja oli paljon puhetta eli ohjattiin kaveria vierellä. Välillä iskettiin vastaan vaarallisesti, ja välillä pystyttiin pitämäänkin palloa.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Ei siellä vastustajalla ihan hirveästi kunnon maalipaikkoja ollut. vaan aika pitkälti ne pyöritteli siellä muodon ulkopuolella, ja kun pääsivät muodon sisään niin oltiin suht kaukana maalista.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Oltiin tottakai tyytyväisiä siihen, että saatiin piste ja tappioputki katkesi. Mutta kyllä se jäi kaivelemaan, kun oli lopussa kaksi niin hyvää paikkaa.

- Aapo Sipponen
Maalivahti

Laulu lähti kovaa. Myös toisessa päässä oli alkuun vähän yritystä, mutta kyllä Sinikaarti pesi lattiaa HJK:n poikien faneilla. Oli murskavoitto Sinikaartille siinä hommassa.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Tampere Unitedin taktiikka onnistui etenkin ensimmäisellä jaksolla kohtalaisen hyvin. Klubi piti palloa, mutta ei kyennyt luomaan tekopaikkoja mitenkään tiuhaan tahtiin, vaan Sinipaitojen koko joukkueen tiivis puolustus toimi, ja viimeisenä lukkona viime kaudella suurimman osan peleistä pelannut topparipari Severi Kankkunen ja Anton Bright selvitti tilanteet.

Pelaajat tervehtivät Sinikaartia kentälle tullessaan.

TamU pääsi muutaman kerran ensimmäisen jakson aikana tekopaikkoihin, ja näistä ensimmäisessä pallo pelattiin kymmenen miinutin kohdalla puskupaikkaan Eino-Veikko Ekille maalin eteen. Puolustaja kuitenkin siivosi lähes maaliviivalta.

Ensimmäinen todellinen vaaran paikka koettiin omassa päässä vartin kohdalla, kun Ville Vuorinen myöhästyi liu’ussan kohti keskityspalloa aivan niukasti tyhjän maalin edessä. Jatkotilanteessa Vuorinen pääsi vielä laukomaan kuudentoista rajan takaa, mutta veto karkasi yli.

Kärjessä yksin pelannut Toni Toijala saatiin ensimmäisen kerran kunnon juoksuun jakson puolivälin paikkeilla. Tilanne lähti Severi Kankkusen oivaltavasta pitkästä avauksesta, jonka jälkeen Joonas Rantala ja Eino-Veikko Ek hoitivat voitetun kakkospallon Toijalalle juoksuun. Maalivahti pääsi kuitenkin katkaisemaan.

Eino-Veikko Ek pelasi hyvin yhteen oikealla laidalla Joonas Rantalan kanssa.
Joonas Rantala pelasi tutun varman pelin laitapuolustajana.

Kohuttu brasilialainen Tiquinho väläytteli ensimmäisen kerran 25. minuutilla pelattuaan Jesse Vuorelta putket. Vetopaikassa tekniikka kuitenkin petti, ja Aapo Sipponen koppasi pallon helposti syliinsä etukulmasta. Brasilialaisen show jatkui kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun Sipponen avasi käsistään Severi Kankkuselle boksiin ja Tiquinho tuli rumasti topparin selkään. Tuomari ei toki lämmennyt brasilialaisen rankkarivaatimuksille. 

Klubi oli jo lähempänä maalia reilu viisi minuuttia ennen puolta aikaa, kun se toi hyökkäyksensä oikealta, ja laitapelaaja keskitti erinomaisesti takatolpalle juosseelle hyökkääjälle. Laitapuolustaja Jesse Vuori ehti kuitenkin viime hetkellä hätiin liukumalla tilanteeseen ja potkaisemalla pallon hallitusti päätyrajasta yli.

Aapo Sipponen tekee jalallaan. tärkeän pelastuksen.

Vielä pykälää lähempänä takaisku oli, kun Aaro Toivonen pääsi ohjaamaan keskeltä erittäin läheltä maalia hyvään keskitykseen, mutta Aapo Sipponen torjui hiukan onnekkaastikin pallon yli päätyrajasta. Toivosen ohjaus rinnalla ei ollu hallittu, ja tämä antoi Sipposelle mahdollisuuden venyttää oikea jalkansa pallon tielle. Kulmapotkusta Michael Biamah pääsi ohjaamaan pallon läheltä näppärällä tekniikalla, mutta pallo meni kaikeksi onneksi etukulmasta maalin ohi.

TamUn taktiikka kantoi hedelmää juuri ennen taukoa, kun Toni Toijala pelattiin hyvään juoksuun, ja Klubi joutui pysäyttämään hänet kielletyin ottein boksissa. Seuranneen pilkun ampui varmasti verkon perukoille Julius Steenroos. Taukovihellys kuultiin heti perään, ja näin TamU sai vetäytyä stadionin uumeniin mukavan pukkarimaalin saattelemana,

Julius Stenroos laukóon TamUn pilkulta johtoon. Kuva paljastaa, että rankkari olisi pitänyt uusia, mutta harvoinpa näitä vihelletään.
Rankkarin upottaminen maistuu Stenroosille.
Tauolle johdossa. Hyvä olla!

Klubi painoi yhä kovempaa päälle toisella jaksolla

Toinen jakso oli paljon ensimmäistä vaikeampi. TamU vetäytyi puolustamaan johtoaan, ja Klubi otti vielä ensimmäistä jaksoa selvemmin pallonhallinnan itselleen. Uhka oli koko ajan olemassa, mutta Sinipaitojen koko joukkueen puolustuspeli oli tiivistä, eikä Klubi kyennyt rakentamaan kovinkaan monta pahaa tekopaikkaa. Toisaalta TamUn vastahyökkäykset olivat varsinkin jakson alkupuolella todella vähissä, eikä niistä päästy varsinaisiin tekopaikkoihin,

Lopulta Klubi kuitenkin rankaisi. Aaro Toivonen sai hyvän syötön linjan taakse boksissa eikä erehtynyt vapaassa tekopaikassa. Näin peli oli tasan 1–1 ja peliaikaa oli jäljellä vielä raastavat 25 minuuttia.

Roope Kostiainen toi viimeiseksi vajaaksi puoleksi tunniksi lisää voimaa TamUn hyökkäyksiin.

Tasoituksen jälkeen TamU vaihtoi tuoreita jalkoja hyökkäyspäähän, kun Roope Kostiainen ja Paavo Kujala korvasivat Toni Toijalan ja pariin kertaan väläytelleen Arttu Raittisen. Vaikka tämä piristi jonkin verran TamUn vastahyökkäyspeliä, hetkittäin paine omassa päädyssä tuntui katsomosta katsoen sietämättömältä. Klubi saatiin kuitenkin pidettyä poissa varsinaisilta tekopaikoilta.

Reilu vartti ennen täyttä aikaa TamU oli todella lähellä tehdä johtomaalin, kun Joonas Rantalan loistava kulmapotku kaarsi Klubi-pelaajien ulottumattomiin takatolpalle. Sinipaidoista lähimpänä oli Julius Stenroos, mutta tämä ei aivan yltänyt palloon, eikä hänen vieressään ollut Severi Kankkunenkaan voinut muuta kuin harmitella ohi mennyttä tilaisuutta.

Lähellä, mutta ei vain osu. Julius Stenroos ei pääse puskemaan palloa tyhjänä odottavaan maaliin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin TamU iski hyvin vastaan Klubin painostuksen ja kulman jälkeen. Roope Kostiainen taisteli loistavasti pallon lähes puolesta kentästä päätyrajan tuntumaan keskityspaikkaan. Muutama minuutti aiemmin kentälle tullut Topias Järvelä juoksi syvälle boksiin ja sai pallon jalkaansa, mutta harmillisesti veto suuntautui niukasti etutolpan väärälle puolelle.

Topias Järvelä pääsi näin lähelle maalintekoa Roope Kostiaisen loistavasta matalasta keskityksestä.

Loppuminuutit ja lisäaika olivat pitkälti TamUn selviytymistaistelua, jota toki helpottivat muutamat vastahyökkäykset, jotka toivat helpotusta paineeseen.

Kun paine kestettiin, peli päättyi tasan 1–1, ja myös Klubi-valmentaja Miika Nuutinen joutui toteamaan, ettei tasapeliin päätyminen TamUn kanssa ole kiinni kentän koosta.

Tulos pitää molemmat joukkueet niukasti neljän parhaan erottavan viivan alapuolella, Samalla sarjakärkeen on TamUlla matkaa vain viisi pistettä, joskin sama viisi pistettä on matkaa myös putoamisviivaan. Kaudella voi tapahtua vielä mitä tahansa.

Sinikaarti oli ottelun hankalasta ajankohdasta huolimatta kohtalaisen hyvin edustettuna paikalla. Klubipäädyssä oli joitakin kotijoukkueen kannattajia, mutta he eivät kannattaneet omiaan oikeastaan lainkaan. Sinikaarti ottikin luovutusvoiton stadionin herruudesta ja hallitsi lauluillaan Töölön äänimaisemaa suvereenisti.

Joukkue kiittää Sinikaartia taiston tauottua.
Kannattajat taisivat heti pelin jälkeen hiukan pelaajia tyytyväisempiä tasapeliin.

Listenmaa: ”Ehjin ysikymppinen koko kaudella”

Päävalmentaja Jukka Listenmaa oli tyytyväinen siihen, miten tiiviiseen puolustukseen ja vastahyökkäyksiin perustunut pelitaktiikka toimi Klubi 04:ää vastaan.

”Oli se varmasti meidän ehjin ysikymppinen koko kaudella. Puolustettiin hyvin ja oli paljon puhetta eli ohjattiin kaveria vierellä. Välillä iskettiin vastaan vaarallisesti, ja välillä pystyttiin pitämäänkin palloa, eli ei se ihan pelkkää vastahyökkäämistä ollut. Joukkueen suoritukseen täytyy olla tyytyväinen”, Listenmaa kiittelee.

Etenkin toisella jaksolla paine TamUn puolustuspäässä oli hetkittäin paha, mutta Listenmaa näkee, että suurta vaaraa ei takaiskumaalia lukuunottamatta kuitenkaan ollut.

”Ei siellä vastustajalla ihan hirveästi kunnon maalipaikkoja ollut, vaan aika pitkälti ne pyöritteli siellä muodon ulkopuolella, ja kun pääsivät muodon sisään niin oltiin suht kaukana maalista. Pari vetopaikkaa oli siitä kuudentoista rajalta, mutta ei ne mitään tuhannen taalan tekopaikkoja olleet” , Listenmaa arvioi.

”Maali oli toki hienosti pelattu. Siinä meidän puolustus oli vähän levällään, ja Klubi pääsi tekemään siitä välistä pystyjuksun.”

Päävalmentaja Jukka Listenmaan perusilme oli vakaa ottelun päätyttyä.

Vaikea peli maalivahdille

Maalissa pitkästä aikaa pelannut Aapo Sipponen piti ottelua maalivahdille vaikeana ja oli tyytyväinen tasatulokseen, vaikka harmittelikin toisen jakson hyviä tekopaikkoja, joista oltaisiin voitu tehdä voittomaali.

”Oli kyllä vaikea peli sen takia, että kaveri hallitsi pallollisesti, ja jouduttiin olemaan aika paljon vastaanottavana osapuolena. Tietysti meillä oli lähtökohdissa tiedossa, että näin saattaa tapahtua”, Sipponen toteaa.

”Kaveri pääsi pyörittämään parissakympissä aika paljon, mutta läpisyötöt päästiin katkomaan aika hyvin. Paikkoja oli vain se mistä Klubi teki maalinsa, ja sitä ennen ensimmäisellä jaksolla tuli itselleni ihan hyvä torjunta yhteen kesktyspalloon, josta kaveri pääsi ohjaamaan läheltä.”

Toisella jaksolla paine TamUn maalilla tuntui ensimmäisen jakson painetta kovemmalta, mutta maalivahti Sipponen huomauttaa, että tämä ei ollut toisen jakson koko kuva.

”Meillä oli toisella jaksolla enemmän vaarallisia paikkoja kuin ensimmäisellä jaksolla. Parhaat olivat ’Jonun’ hyvä kulma maalille sekä Roopen syöttö ’Topille’ keskelle, josta melkein tuli myös maali. Kaveri kyllä pyöritti peliä ja piti palloa, mutta saatiin heidän vaarallisimmat paikat nollattua maalia lukuunottamatta. Siinä oli hyvä läpisyöttö boksiin, mutta muutoin saatiin pidettyä pakka tiiviinä ja kaveri pyöritti lähinnä meidän muodon ulkopuolella, ja laukaukset jäivät heppoisiksi.”

”Oltiin tottakai tyytyväisiä siihen, että saatiin piste ja tappioputki katki. Mutta kyllä se jäi kaivelemaan, kun oli lopussa kaksi niin hyvää paikkaa. Pelin tapahtumiin nähden tämä oli ihan hyvä tulos”, Sipponen arvioi.

”Lopputulosta voi pitää oikeutettuna: Klubi piti toki enemmän palloa, mutta meillä oli kuitenkin pelin vaarallisimmat tekopaikat.”

Sarjataulukko tiivistyi entisestään

TamUn tasapeli ja maanantain muut tulokset tarkoittavat samalla sitä, että sarjataulukko tiivistyi entisestään. TamU kavensi eron kärkeen viiteen pisteeseen, mutta myös ero putoamisviivaan kaventui samaiseen viiteen pisteeseen. On syytä kysyä päävalmentaja Jukka Listenmaalta, milloin tiedetään, kummassa päässä TamU taistelee?

”Kolmen seuraavan pelin aikana pitäisi ruveta selviämään. Voi se nopeamminkin selvitä, mutta kolmen pelin jälkeen tiedetään varmasti, kumpaa viivaa aletaan tuijottaa”, vastaa Listenmaa.

Seuraavissa kolmessa pelissä ovatkin vastassa tällä hetkellä TamUn alapuolella sarjassa olevista joukkueista Ilveksen kakkosjoukkue, VJS ja Grankulla IFK. Hyvä pistesaalis näistä peleistä karistaa putoamispelot, ja sen jälkeen kaikki onkin mahdollista aina sarjanousuun asti.

”Oli kyllä kiva mennä kentälle, jolla pystyy pelaamaan futista. Haapalakin totesi pelin jälkeen, että polvi on siinä kunnossa kuin se on Pyynikillä alkuveryttelyn jälkeen. Näytettiin samalla, että me pystytään pelaamaan futista”, lähettää Listenmaa kuittia kollegansa suuntaan.

Lopuksi Listenmaa nostaa esiin Sinikaartin vahvan kannatuksen Bolt Arenalta.

”Laulu lähti kovaa. Myös toisessa päässä oli alkuun vähän yritystä, mutta kyllä Sinikaarti pesi lattiaa HJK:n poikien faneilla. Oli murskavoitto Sinikaartille siinä hommassa”, Listenmaa kiittelee.

Myös Aapo Sipponen oli kiitollinen Sinikaartin meiningistä.

”Oli makee fiilis päästä pitkästä aikaa pelaamaan, kun Sinikaarti kannusti näin kovaäänisesti. Oli todella hieno matsi päästä pelaamaan. Olen todella kiitollinen, että kaarti oli niin hyvällä fiiliksellä kannustamassa. Auttoi kyllä paljon ainakin itseäni kentällä, ja voin kyllä sanoa, että varmasti auttoi muutakin joukkuetta.”

TamUn seuraava ottelu on paikalliskamppailu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan ensi maanantaina 15.8. Ottelu pelataan Kaupin tekonurmella 3 kello 19.00 alkaen. Tällä kentällä on vanhasta Tammelasta tuodut katetut katsomot, joten olosuhteet jalkapallon katseluun ovat kentällä asialliset. Tulkaa kaikki silloin kannustamaan TamU kauemmaks putoamisviivasta ja jopa kohti sarjakärkeä!

Kakkonen

1 – 1

( 0 – 1 )

45′ Julius Stenroos (rp)

Yleisöä:
291

64′ Aaro Toivonen

Yleisöä:
291

30 Aapo Sipponen
4 Eino-Veikko Ek
6 Severi Kankkunen C
13 Anton Bright
15 Joonas Rantala
19 Arttu Raittinen 66'
20 Arttu Haapala 80'
21 Jesse Vuori
22 Toni Toijala 66'
24 Arttu Mättö
26 Julius Stenroos 80'
32 Antti Kuusinen
5 Ardian Kovaqi 80'
8 Topias Järvelä 80'
9 Farhad Rahimi
10 Roope Kostiainen 66'
16 Paavo Kujala 66'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

20.4. FC Inter 2 - TamU 2 – 3

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

16.4. Härmä - TamU 2 1 – 3

25.4. klo 19 TamU - KPV

4.5. klo 16 TamU naiset - TPV

26.4. klo 14 TamU 2 - Loiske