Suomen Regions’ Cup alkoi Tampere Unitedin osalta keskiviikkoiltana toisen kierroksen vierasottelulla AC Estudiantesia vastaan. Kaupissa pelatussa ottelussa ei suuria jalkapallon hienouksia nähty, mutta Arttu Haapalan puolen tunnin kohdalla tekemä maali riitti tällä kertaa voittoon, kun oma pää pidettiin jälleen kerran puhtaana. Näin Tampere United etenee Regions’ Cupin kolmannelle kierrokselle, jonka otteluparit arvotaan 13.7.
Regions’ Cupissa tulee vastaan talvelta tuttu ACE
Suomen Regions’ Cup alkaa Tampere Unitedin osalta keskiviikkoiltana vierasottelulla AC Estudiantesia vastaan. ACE kohdattiin talven harjoitusotteluissa peräti kolme kertaa, joten vastakkain ovat kaksi toisilleen hyvin tuttua joukkuetta. Ottelu kuuluu cupin toiselle kierrokselle, ja se pelataan Kaupin tekonurmella 3 klo 20.00 alkaen.
TamU otti toisen jakson maaleillaan selvän voitton sarjanousija IkUsta
Sarjanousija Ikaalisten Urheilijat kykeni pitämään puolustusmuurillaan Tampere Unitedin nollilla vielä ensimmäisen jakson helteisellä Pyynikillä, mutta Roope Kostiaisen nopeat kaksi maalia toisen jakson alkuun mursivat lopulta ikaalislaisten vastarinnan. TamU lasketteli voittoon lopulta selvin 5–0-lukemin, joita myös pelinkuva aikalailla täysin vastasi. Myös Mauno Sirén herkutteli pelissä kahdella maalilla ja sen lisäksi Iikka Häkkinen puski ensimmäisen virallisen maalinsa TamUn nutussa 300-henkisen yleisön edessä.
Kotiavauksessa on vastassa sarjanousija Ikaalisista
Miesten edustusjoukkueen kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina, kun Pyynikille saadaan vieraaksi täksi kaudeksi Kolmoseen noussut Ikaalisten Urheilijat. Joukkue on tullut tutuksi Tampere Unitedin kakkosjoukkueelle alemmissa sarjoissa jo kaudesta 2016 alkaen, mutta lauantain kohtaaminen on ensimmäinen edustusjoukkueiden välillä. Paperilla joukkueiden tasoero on suuri, mutta lauantaina ottelu alkaa kuitenkin jälleen 0–0-lukemista.
Naisten edustus aloittaa lauantaina pelit Kolmosessa
Tampere United pelaa lauantaina ensimmäisen ottelunsa naisten Kolmosessa. Vastaan tulee viime kaudella sarjan keskikastiin kuulunut Pargas IF, joka ehti aloittaa kautensa jo viime viikonloppuna ottamalla 4–2-kotivoiton IFK Mariehamnista. Edessä on monella tapaa hyppy tuntemattomaan, sillä sekä naisten Kolmosen yleinen taso että PIF ovat Tampere Unitedille pitkälti arvoituksia. Ottelu pelataan lauantaina Pyynikin urheilukentällä klo 13.00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy, ja anniskelualue ja grillipiste palvelevat yleisöä klo 12.30 alkaen.
Sinipaidat murskasi Peli-Toverit sarja-avauksessa
Tampere United aloitti sarjakauden lauantaina Pyynikin urheilukentällä vakuuttavasti voittamalla Tampereen Peli-Toverit peräti 0–8 (0–3). Ottelu oli käytännössä ohi reilussa kolmessa minuutissa, kun TamU oli tehnyt kaksi salamamaalia. Kotijoukkueena pelannutta TP-T:tä ei päästetty koko ottelun aikana uhkaamaan vakavasti TamU-maalia, mutta suurista voittolukemista huolimatta TamU-leirissä ottelua ei pidetty nappisuorituksena, vaan parannettavaa jäi vielä tuleviin otteluihin.
Naisten edustusjoukkueen pelit Kolmosessa alkavat lauantaina 19.6. – katso koko otteluohjelma
Tampere Unitedin naisten edustusjoukkueen pelit Kolmosessa alkavat pitkän odotuksen jälkeen lauantaina 19.6. kun Pargas IF vierailee Pyynikin urheilukentällä. Samana päivänä pelataan myös miesten edustuksen kotiavaus, joten tiedossa on täysi sinivihreä päivä Pyynikillä. Alkusarjan huipennus koetaan sen viimeisessä ottelussa, kun TamU matkustaa lauantaina 28.8. IFK Mariehamnin vieraaksi.
Sarjakausi alkaa Pyynikillä Peli-Tovereiden vieraana
Koronaepidemian takia kahdeksan kuukauden mittaiseksi venynyt harjoituskausi on lauantaina vihdoin ohi. Kauden ensimmäisessä sarjaottelussaan Tampere Unitedin miesten edustusjoukkue kohtaa Tampereen Peli-Toverit, joka isännöi ottelua Sinipaidoille tuttuakin tutummalla Pyynikin urheilukentällä. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 16.00, joten ottelun jälkeen ehtii hyvin mukaan myös EM-kisahumuun.
Viimeisestä harjoitusottelusta ansaittu murskavoitto
Tampere United murskasi SexyPöxyt sunnuntai-illan ottelussa Pyynikin urheilukentällä peräti maalein 8–1 (6–0). Espoolainen Kolmosen joukkue pelasi toki ensimmäisen harjoitusottelunsa koronatauon jälkeen, mutta kyseessä on omassa Kolmosen lohkossaan viime kaudella kolmanneksi sijoittunut joukkue, joka on oman kertomansa mukaan vahvistunut tälle kaudelle. Omaa tarinaansa kertoo sekin, että viime kaudella SexyPöxyt päästi vain 17 maalia yhteensä 17 ottelussa, mutta nyt Sinipaidat paukutti yhdessä ottelussa lähes puolet tästä maalimäärästä.
Podcastin jaksossa 04/2021 on vieraana miesten edustuksen päävalmentaja Jukka Listenmaa
Sinivihreän podcastin neljännessä jaksossa keskitytään pian alkavaan miesten edustusjoukkueen sarjakauteen. Vieraana on luonnollisesti päävalmentaja Jukka Listenmaa, jonka kanssa käydään läpi mennyttä ja tulevaa. Jakso on äänitetty hieman ennen SexyPoxyjä vastaan todistettua murskajaista.
Ville Kukkanen tuo kokemusta ja pallovarmuutta topparin paikalle
Harjoituspeleissä edukseen esiintynyt Ville Kukkanen, 32, siirtyy Tampere Unitediin. Kokeneen topparin sopimus ulottuu kauden 2021 loppuun ja sisältää seuran option myös kaudesta 2022. Kukkanen kertoo tavoitteenaan olla sementoida paikka Sinipaitojen takalinjoilla ja kannattajien sydämissä.