Kesä etenee ja monella on syksyllä edessään muutto Tampereelle opintojen perässä. Jos sinä kuulut heihin, kannattaa tutustua Tampere Unitedin tarjontaan. Meillä voi pelata jalkapalloa monella eri tasolla puhtaasta harrastejalkapallosta aina kovatavoitteiseen edustusjalkapalloon saakka. Tampere United on ollut jo usean vuoden ajan se seura, johon kaupunkiin muuttavan pelaajan on helppo tulla. Mille tasolle sinun rahkeesi riittävät?
TamU kasvatti voittoputkensa kolmeen otteluun
Tampere United kasvatti voittoputkensa kolmeen otteluun voittamalla FC Jazzin torstaina Tammelassa komeasti 3–0 (0–0). Tammelan lämpimässä illassa yli 500-päiselle yleisölle tarjottiin vauhdikas ja tapahtumarikas ottelu, eikä kotijoukkueen suoritukset varsinkaan toisella puoliajalla jättäneet varmasti ketään kylmäksi. Voitto nostaa Sinipaidat sarjassa seitsemännelle sijalle. Matkaa putoamisviivalle on nyt kuusi pistettä, ja samainen kuusi pistettä on matkaa myös sarjan kärkipaikkaan.
Kirjat ja valkoiset t-paidat alennusmyynnissä
Valkoiset TamU-t-paidat sekä Tampere Unitedin vuosien 2011–16 huikean paluutarinan runsain kuvin kertova Hiekalta Kakkoseen -kirja ovat nyt saatavilla alennushintaan. Kesäinen t-paita irtoaa 15 eurolla ja kirjan hinta on nyt vain 25 euroa. TamU-kaupassa hintoihin lisätään 5 € postikuluja. Verkkokaupan lisäksi tuotteet ovat tietenkin saatavilla edustusjoukkueen kotiotteluista. Tervetuloa ostoksille!
Kotipelit jatkuvat torstaina Jazzin vierailulla
Tampere Unitedin kotiottelut jatkuvat torstaina, kun Tammelassa vierailee kautensa erittäin heikosti aloittanut mutta viime aikoina vihdoin voittojen makuun päässyt FC Jazz. Porilaiset pelasivat vielä viime kaudella Ykkösessä, mutta putosivat Kakkoseen jäätyään sarjassa viimeiseksi. Pidempään mukana olleet Tampere Unitedin kannattajat muistavat toki TamUn ja Jazzin kohtaamiset Veikkausliigassa, joskin näistä kohtaamisista on aikaa jo lähemmäs 15 vuotta.
Hanki nyt tyylikäs TamU-huppari
Tyylikkäät TamU-hupparit ovat nyt tilattavissa TamU-kaupassa. Hupparista on saatavilla koot S, M, L, XL ja XXL, ja sillä on hintaa 45 € + 5 € postikuluja. Tervetuloa ostoksille!
Tampere United jättää Suomen Cupin väliin
Tampere United ei alkuperäisistä suunnitelmistaan poiketen osallistu tänäkään vuonna Suomen Cupiin. Valmennusjohdon ja seuran hallituksen yhteisen päätöksen taustalla on edustusjoukkueen kapea pelaajarinki ja cupin aikataulu. Suomen Cupin ottelut loisivat suurella todennäköisyydellä otteluruuhkia elokuulta alkaen eli juuri silloin kun pelataan Kakkosen ratkaisuista. Myös vaikeat matkaottelut olisivat todennäköisiä, sillä tätä kirjoitettaessa Tampereen piiristä on ilmoittautunut Suomen Cupiin vain kaksi joukkuetta.
Arvokas vierasvoitto Peimari Unitedista
Tampere United haki keskiviikkoiltana arvokkaat kolme pistettä Sauvon vierailultaan, kun Peimari United kaatui 2–3 (2–2) värikkäiden vaiheiden jälkeen. Ensimmäisellä jaksolla peli aaltoili tunnelmallisella ja varsin pienikokoisella Hakkispaanan kentällä nopeasti päästä päähän, ja maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä runsaasti. Jakson keskivaiheilla maaleja tehtiin nopeaan tahtiin, ja lopputuloksena taululle saatiin 2–2-tasalukemat. Toisella jaksolla ottelun ratkaisijaksi nousi Roope Kostiainen, joka viimeisteli ottelun ehdottoman hahmon Matti Saaren syötöstä 2–3-voittolukemat tyylikkäällä laukauksella. Ottelu lopusta muodostui vielä todellinen jännitysnäytelmä, joka huipentui Peimari Unitedin keskialueen vapariin. Kaikki pelaajat maalivahti mukaan lukien nousivat ylös, ja ottelun viimeisen kosketuksen sai Tuomas Alanen, joka pelasti pallon lähes maaliviivalta.
Keskiviikkona kahden nousijajoukkueen kohtaaminen
Perjantaina voiton makuun päässyt Tampere United hakee seuraavaa täyttä pistepottia keskiviikkona Sauvossa, jossa ottelua isännöi toinen nousijajoukkue Peimari United. Tiedossa on jälleen kuuden pisteen kamppailu, sillä yhden ottelun enemmän pelannut Peimari United on sarjataulukossa kolme pistettä Sinipaitojen edellä. Ottelun tärkeyttä ei siis voi liiaksi korostaa.
Kauden ensimmäinen kotivoitto värikkäiden vaiheiden jälkeen
Tampere United otti perjantai-iltana kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun sarjan toiseksi viimeiseksi jumittunut Etelä-Espoon Pallo vieraili Tammelassa. Ottelun ensimmäinen vajaa 20 minuuttia oli todellista havaijipalloa. Tero Intalan tekemä ottelun ensimmäinen maali nähtiin heti ensimmäisellä minuutilla ja jo kuudennella minuutilla Roope Kostiainen siirsi Sinipaidat 2–0-johtoon. Lopulta 18 minuutin kohdalla taululla oli jo 4–1-lukemat, kun EsPan Tommi Virkkunen teki ensin kavennuksen ja sitten Tero Intala ja Valtteri Uimonen iskivät maalin mieheen. Tämän jälkeen ottelun luonne muuttui, ja Markus Appelqvistin ensimmäisen jakson lopulla tekemä 4–2-kavennus teki toisesta jaksosta TamUlle vaikean. Lopulta Tero Intalan lisäajalla viimeistelemä hattutemppu päästi Sinipaidat piinasta juhlimaan tärkeää 5–2-voittoa.
Perjantaina haussa tärkeät pisteet kotona Tammelassa
Tampere United pelaa perjantaina Tammelassa kauden tähän mennessä tärkeimmän ottelun. Joukkue on jäänyt sarjataulukossa kymmenenneksi eli juuri putoamisviivan alle, ja vastaan asettuu pisteen verran SInipaitojen perässä majaileva Etelä-Espoon Pallo eli EsPa. Kyseessä on siis todellinen kuuden pisteen kamppailu. Toisaalta TamUlla on matkaa esimerkiksi sarjan viidennelle sijalle vain kuusi pistettä, joten sarjasijoitusta on mahdollista kohentaa tuntuvasti keräämällä mukava pistesaalis muutamasta seuraavasta ottelusta.
Pistepussiin ei täytettä Salosta
Tampere Unitedin vierailu Saloon ei tuottanut helpotusta sarjataulukossa putoamisviivan alle joutuneen joukkueen tilanteeseen, vaan Sinipaidat matkustavat kotiin tyly 2–0 (2–0) -tappio niskassaan. Kotijoukkue Salon Palloilijat oli ottelussa alusta alkaen askeleen edellä, mutta siitä huolimatta ottelu kulminoitui omiin virheisiin. Näistä ensimmäinen johti ottelun avausmaaliin, kun Mahdi Ali menetti pallon helpossa tilanteessa alimpana miehenä, ja SalPa kuittasi heti avausmaalilla. Ottelun toinen ratkaisupiste oli Tuomas Lehden ottamat kaksi keltaista korttia ensimmäisen jakson viimeisen kymmenen minuutin aikana. Sinipaidat taistelivat vajaamiehisenä toisella jaksolla, mutta kuoppa oli liian syvä jotta sieltä oltaisiin voitu vielä kiivetä pisteille.
Pistemetsästys jatkuu lauantaina Salossa
Tampere United joutuu lauantaina kovan paikan eteen, kun edessä on vierailu vahvan alkukauden pelanneen Salon Palloilijoiden vieraaksi. Pisteiden valossa alisuorittaneelta Unitedilta puuttuu kokoonpanosta useita avainpelaajia, joten SalPan pakottaminen kauden ensimmäiseen tappioonsa ei tule olemaan helppoa.
TamU taipui MuSan käsittelyssä
Tampere Unitedin paluu Tammelaan oli odotetun vaikea, kun vastaan asettui sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva Musan Salama. Ottelu sai heti ikävän alun, kun porilaisvieraat siirtyivät heikon maalineduspelaamisen seurauksena 0–1 johtoon heti ottelun alussa. Ottelun lopullinen ratkaisu oli TamU-kapteeni Eetu Rahkolan toinen keltainen kortti ja ulosajo ottelun 75. minuutilla. Tämän jälkeen MuSa paukutti vielä kaksi maalia, ja ottelu sai rumat 0–3 (0–1) -loppulukemat.
TamU palaa lauantaina Tammelaan
Tampere United palaa lauantaina Tammelan stadionille, ja saa vieraakseen porilaisseura Musan Salaman. Edellisestä Tammelassa pelatusta kotiottelusta on ehtinyt vierähtää lähes kahdeksan vuotta, joten paluuta alkuperäiselle kotistadionille on saatu odottaa pitkään. Oman säväyksensä Tammelan iltaan tuo myös se, että molemmat joukkueet kaipaavat kipeästi lisäpisteitä hieman alakanttiin menneen alkukauden takia.
Tuttu kaava toi Nummelasta tasapelin
Tampere United pelasi vierasottelussa Nummelan Palloseuraa vastaan tuttuun tapaan vahvan ensimmäisen puoliajan, mutta silti tuloksena oli laiha 1–1 (0–1) -tasapeli. Sinipaidoilla oli ensimmäisellä jaksolla riittävästi maalintekopaikkoja ottelun ratkaisemiseen, mutta kun näistä tehtiin vain yksi maali, ratkaisu jäi toiselle jaksolle. Jälkimmäisellä nelivitosella Unitedin peli meni pahasti sekaisin, ja valmennusjohto saakin miettiä miten joukkueesta saadaan ensi viikonloppuna irti ehjä ysikymppinen. Edes noin 20 minuuttia ennen täyttä aikaa saatu rangaistuspotku ei Sinipaitoja pelastanut, sillä Unitedin karmea rangaistuspotkutilasto sai jälleen yhden negatiivisen merkinnän.
Perjantaina haussa paluu voittokantaan
Tampere Unitedin yli viikon mittainen pelitauko päättyy perjantaina, kun edessä on vierasottelu Nummelan Palloseuraa vastaan. Ottelu on Sinipaidoille tärkeä, sillä kauden kolmesta ensimmäisestä ottelusta on saldona vain yksi voitto ja kolme pistettä. Nummelalaisten tilanne on vielä huonompi, sillä he ovat hävinneet kaikki kolme tähän mennessä pelaamaansa ottelua. Voidaankin puhua kuuden pisteen kamppailusta, jossa voitto pitää TamUn tiukasti mukana sarjan keskikastissa, mutta tappio jättää joukkueen sarjan peräpäähän.
TamU-mukit ovat nyt saatavilla
Uudet ja paljon kysytyt TamU-mukit ovat nyt ostettavissa TamU-kaupasta sekä edustusjoukkueen kotiotteluista. Mukin hinta on 12 €. TamU-kaupassa mukin hintaan on lisätty postikulut 8 € / muki.
VIP-liput MuSa-otteluun ovat myynnissä
VIP-liput Tammelan stadionilla lauantaina 3.6. klo 17 pelattavaan TamU – MuSa -otteluun ovat nyt myynnissä TamU-kaupassa. VIP-lippu maksaa 40 euroa ja sisältää ruoka- ja juomatarjoilun VIP-tiloissa Tammelan stadionilla sekä paikat VIP-katsomossa. VIP-tilaisuus alkaa klo 16 eli tunti ennen ottelun alkua.
Unelma-alku ei kantanut pisteille Tampereen derbyssä
Tampere United sai Tampereen derbyyn unelma alun, mutta lopulta käteen jäi vain karvas tappio. Ainakin sinisessä leirissä oltiin yksimielisiä siitä, että TamU hallitsi ottelutapahtumia, mutta tämä ei pisteille riittänyt, kun maalit jäivät yhteen ja TPV puolestaan viimeisteli kliinisesti kolme osumaa. Tappiolukemat 1–3 (1–1) eivät jätä sijaa selittelyille, mutta tästä huolimatta TamU voi katsoa luottavaisena eteenpäin. Ratinaan saapuneista 947 katsojasta tuskin monikaan oli pettynyt näkemäänsä. TamUn hyökkäyspeli oli viihdyttävää ja tunnelma katsomossa kasvoi korkealle Sinikaartin viritellessä kannatuslaulujaan, ja olipa Pallo-Veikoillakin pieni laulava kannattajaryhmänsä Ratinan pääkatsomon toisessa päädyssä.
Tampereen Ylpeys -olut tulee tölkkeihin
Viime kesänä suuren suosion saanut Pyynikin käsityöläispanimon ja Tampere Unitedin yhteinen olut tulee saataville puolen litran tölkeissä. Ensimmäisen kerran Tampereen Ylpeys Pale Ale -tölkkejä pääsee maistelemaan tänään keskiviikkona Tampereen derbyssä Ratinassa.




