Tampere United ja Tampereen Pallo-Veikot päättivät talviset tryout-jaksonsa lauantain alkuillassa Pirkkahallissa pelattuun talviderbyyn. Punainen paikallisvastustaja oli liikkeellä leveällä ringillä, ja peluutti ensimmäisellä jaksolla testimiehistä ja junioripelaajista koostunutta kokoonpanoa. Kun sopimuspelaajat päästettiin irti toisella jaksolla, kääntyi peli TPV:n hallintaan, ja loppulukemat 3–1 (1–0) kuvaavat hyvin pelin kulkua.


3 – 1

Sinipaitojen kokoonpano koostui pääasiassa viime kauden nuorisokaartista, uusista sopimuspelaajista ja nuorista testimiehistä. Kokeneista TamU-konkareista oli mukana vain kapteeni Eetu Rahkola. Muuta kokenutta kaartia edustivat Rahkolan topparipari Ville Puustinen sekä kärkipelaaja Berat Grabovci, joille ottelu oli ensimmäinen Sinipaidoissa. Grabovci teki samalla myös ensimmäisen maalinsa Tampere Unitedisa. Ottelu oli toki siinä vaiheessa jo käytännössä ratkennut, mutta 82. minuutin murtautuminen neljän puolustajan läpi väkisin maalintekoon oli näyttävä suoritus, ja juuri sitä röyhkeyttä, jonka takia bosnialainen Tampere Unitediin on hankittu. Muutoin tosin Grabovci jäi kärjessä liian yksin, joten valmennusjohdolla on vielä tekemistä, jotta Grabovcista saadaan täydet tehot ja hyöty irti.
Ottelun alku oli varsin sekavaa joulukuulle tyypillistä peliä kummaltakin joukkueelta. Tampere Unitedin ainoasta maalipaikasta vastasi muutenkin pirteästi vasemmalla laidalla esiintynyt testipelaaja Tommi Ala-Hakuni, joka nousi laidaltaan tekopaikkaan ja laukoi terävästi boksista. Kulma oli kuitenkin melko pieni, ja maalivahti torjui pallon helposti nyrkeillään.
TPV pääsi noin vartin kohdalla niskan päälle, kun Roni Mäkelä pääsi tuikkaamaan maalin edestä 1–0-johtomaalin. Tästä alkoi punaisten lievä hallintajakso, joka ei kuitenkaan tuottanut lisämaaleja. Jakson loppua kohden hallinta siirtyi taas TamUlle, mutta maalit jäivät tekemättä. Ville Puustisella oli oiva paikka puskea tasoitus kulmapotkuta, mutta pallo pamahti päätyseinään niukasti tolpan väärältä puolelta mentyään. Myös Berat Grabovci sai pariin kertaan pallon lupaavasti jalkaansa boksissa, mutta laukauksia maalia kohti ei nähty.
Toisen jakson alku näytti heti, että TPV tulisi ryminällä. Mohamed Koroma oli ensimmäinen itsensä vetopaikkaan pelannut punapaita, mutta TamU-maaliin Antti Kuusisen paikalle vaihdettu Elias Alanen torjui pallon näyttävästi alakulmasta, kun toista jaksoa oli pelattu vasta viitisen minuuttia.
Noin vartti myöhemmin TPV teki jo ratkaisevan tuntuisen 2–0-maalin. Tilanteessa Waltteri Riihimäki toi palloa vahvasti boksi vasempaan laitaan ja syötti keskelle Eetu Räisäselle, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo maaliin. Alle kymmenen minuuttia myöhemmin ottelu oli lopullisesti ohi, kun Paavo Näykki teki 3–0-maalin leikittelevän tuntuisella nostolla.
Ottelun viimeiselle kymmenminuuttiselle TamU laittoi kaikki loputkin vaihtopelaajat kentälle. Tällä ei taatusti ollut mitään tekemitä Berat Grabovcin kavennusmaalin kanssa, vaan kyseessä oli puhdas tahtomaali. Kavennusmaalin kanssa yleisön sinisen osan oli kuitenkin hiukan mukavampi lähteä Pirkkahallilta illanviettoihinsa. Ja mikä tärkeintä, maalitykiksi hankittu pelaaja on nyt saanut pään auki Sinipaidoissa, ja lisää on varmasti luvassa.
”TPV valmiimpi ja vahvempi”, tunnusta päävalmentaja Mikko Mäkelä. ”Jotain hyvääkin meidän pelistä löytyi, mutta paljon parannettavaa myös. TPV:llä oli lyödä kaksi joukkueellista pelaajia, mikä näkyi toisella jaksolla kun meillä rupesi vähä piiputtamaan. Hirveästi on mietittävää edessä.”
Kesään on kuitenkin pitkä matka, ja Tampere Unitedin harjoituspelit jatkuvat tietenkin jo tammikuussa. Tiedotamme otteluiden ajankohdista ja vastustajista lähitulevaisuudessa, eli heti kun kaikki yksityiskohdat ovat vahvistuneet.

3 – 1
( 1 – 0 )

Yleisöä:
240
24 | Antti Kuusinen | 46' | |
2 | Mauno Sirén | ||
4 | Topias Järvelä | ||
5 | Eetu Rahkola C | 80' | |
7 | Tuomas Telemäki | ||
10 | Berat Grabovci | ||
11 | Jere Remes | ||
13 | Ville Puustinen | 76' | 80' |
18 | Tommi Ala-Hakuni | 66' | |
21 | Konsta Raittinen | ||
24 | Santeri Salomaa | 80' | |
33 | Elias Alanen | 46' | |
25 | Arttu Järvelä | 80' | |
28 | Antti Haavisto | 80' | |
29 | Aleksi Inkinen | 66' | |
34 | Matias Stark | 80' |
1 | Miika Kalliomäki | ![]() | ||
2 | Arttu Mättö | ![]() | ||
5 | Jussi Harju | ![]() | ||
9 | Eric Bullock | ![]() | ||
13 | Henri Kulmala | ![]() | ||
19 | Teemu Syrjänen | ![]() | ||
24 | Badr Laouini | ![]() | ||
26 | Valtteri Salomaa | ![]() | ||
27 | Roni Mäkelä | ![]() | ![]() | |
28 | Iiro Karimäki | ![]() | ||
50 | Valtteri Entola | ![]() | ||
29 | Henri Savolainen | ![]() | ||
4 | Eino-Veikko Ek | ![]() | ||
6 | Jari Nikkilä | ![]() | ||
8 | Mohamed Koroma | ![]() | ||
10 | Waltteri Riihimäki | ![]() | ||
11 | Paavo Näykki | ![]() | ||
14 | Eetu Räisänen | ![]() | ||
18 | Ville Salonen | ![]() | ||
23 | Joonas Rantala | ![]() | ||
25 | Juho Mattila | ![]() | ||
37 | Topias Laine | ![]() |