Harrastustuen hakeminen Tampere Unitedin tukirahastosta on avattu talvikautta silmällä pitäen. Tukea voidaan myöntää 5–17-vuotiaille TamUssa jalkapalloa harrastaville lapsille ja nuorille, ja tuki on käytettävissä vuoden ajan myöntöpäivästä alkaen. Rahastoon on kerätty kesän ajan lisää varoja, ja se mahdollistaa usean lapsen ja nuoren tukemisen talvikaudella. Rahastosta myönnettävien tukien käytännön järjestelyistä vastaa Hope ry, ja tarkemmat ohjeet hakemuksen tekemistä varten löytyvät TamU-juniorien nettisivuilta. Tuen maksimisumma on tällä hetkellä 300 € vuodessa per lapsi.
(lisää…)Tasapeli HJS:n vieraana turhautti TamUn
Tampere Unitedin tälle kaudelle asettama nousutavoite koki kolauksen lauantaina Kaurialan kentällä, kun ottelu putoamiskamppailussa olevaa HJS:ää vastaan päättyi 1–1 (1–0) -tasapeliin. Ensimmäinen jakso oli Sinipaidoilta heikkoa peliä, ja kun tauolle ei selvitty ilman takaiskua, tuli ottelusta vaikea. Toisella jaksolla peli parani, mutta tasoitusta saatiin odottaa varsinaisen peliajan viimeiselle vartille asti. TamUn ainokaiseksi jääneen maalin iski vaihdosta sisään tultuaan jälleen onnistunut Arttu Raittinen. Kovasta yrityksestä huolimatta tasoitusta ei saatu tehtyä edes ottelun kahdeksan minuutin mittaisella lisäajalla, ja näin TamU joutui tyytymään tasapeliin.
(lisää…)Naisten edustus pelaa sunnuntaina kauden viimeisen kotiottelunsa
Naisten edustusjoukkueen kausi lähestyy loppuaan, sillä tulevana sunnuntaina vuorossa on kauden viimeinen kotiottelu. Sinipaitojen vieraaksi Pyynikin urheilukentälle tulee naapurikunnan LeKi-futis, joka majailee sarjataulukossa viimeisenä ja on jo tuomittu putoamaan Neloseen. TamU taistelee vielä sarjan toisesta sijasta, mutta nousu Pargas IF:n ja Liedon Pallon ohi ei ole enää Sinipaitojen omissa käsissä. Viimeisen kotiottelun kunniaksi Pyynikin urheilukentällä on mahdollista nauttia Olympia-korttelin Ravintola Muusan maittava buffet puoli tuntia ennen ottelun alkua. Samalla tavoitellaan TamU-naisten kaikkien aikojen yleisöennätystä.
(lisää…)Lauantaina pisteet haussa Kaurialan pomppulinnasta
Miesten edustusjoukkue pyrkii palaamaan voittojen tielle lauantaina, kun sinivihreä karavaani kulkee tunnin verran etelään Kaurialan kentälle Hämeenlinnaan. Ottelun kotijoukkue HJS on tällä hetkellä putoamiskurimuksessa, joten se kaipaa pisteitä vähintään yhtä kipeästi kuin TamU. Sarjassa viidentenä eli viimeisenä nousukarsintoihin pääsevän paikalla oleville Sinipaidoille kuumotusta aiheuttaa puolestaan vain pisteen päässä kuudentena niskaan hengittävä Grankulla IFK. Toisaalta viidettä sijaa olisi myö hyvä kohentaa, sillä parempi sijoitus sarjan päättyessä toisi lähtökohtaisesti helpomman vastuksen Ykkösen nousukarsinnoissa.
(lisää…)YIT:n Yläriman asunnot esittelyssä sunnuntaina
YIT ja Tampere United järjestävät sunnuntaina 17.9. klo 13–15 mahdollisuuden tutustua Tammelan stadionin yhteyteen Kalevan puistotielle valmistumassa olevaan Asunto Oy Yläriman asuntoihin. Esittelyä varten on kalustettu kaksi asuntoa, joista toinen on 61,5 m2 kokoinen kolmio ja toinen hulppea 150 m2 kokoinen kattohuoneisto. Kattohuoneistossa on kaksi kerrosta, ja sieltä on upeat näkymät myös stadionin sisälle. Tule tutustumaan asuntoihin, ja kuulemaan samalla Tampere Unitedin suunnitelmista miesten edustusjoukkueen muuttaessa ensi kaudeksi Tammelan stadionille.
(lisää…)Mika Vänni jatkaa TamUn nuorten maalivahtien valmentamista
Maalivahtivalmentaja Mika Vänni tuli vuosi sitten Tampere Unitediin, ja on nyt sopinut jatkosta pienten sinipaitojen valmentajana myös kaudella 2024. Päättyvällä kaudella Vännin työkenttään on kuulunut kolmen vanhemman pään juniorijoukkueen maalivahtien valmentaminen, mutta ensi kaudella tehtävä laajenee siten, että Vännin vastuulla on seuran juniorimaalivahtien valmentaminen vielä kokonaisvaltaisemmin. Sen myötä seuran kaikki juniorimaalivahdit pääsevät laadukkaan valmennuksen piiriin.
(lisää…)Naisten edustus pelaa sunnuntaina viimeisen kotiottelunsa – tarjolla maittava ruokapaketti
Naisten edustusjoukkue pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa paikallisvastustaja LeKi-futista vastaan tulevana sunnuntaina 17.9. kello 16.00 Pyynikin urheilukentällä. Ottelun yhteydessä on mahdollista nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta, sillä Pyynikillä on klo 15.30 alkaen tarjolla Olympia-korttelin ravintola Muusan erinomainen buffetpöytä, joka on saanut valtavasti kiitosta miesten edustusjoukkueen ottelutapahtumissa. Ruokapaketin hinta on 25 €, ja siihen sisältyy myös alkoholiton ruokajuoma ja ottelun tauolla kahvi ja makkara. Ruokapaketit ovat myynnissä TamU-kaupassa ja niiden tuotto käytetään kokonaisuudessaan naisten joukkueen tukemiseen.
(lisää…)Voittoputki katkesi kitkerään lisäajan tappioon
Tampere Unitedin naiset kohtasivat sunnuntai-iltapäivän ottelussa Liedon Pallon. Joukkueet kohtasivat jo kertaalleen kevätkierroksella Liedon nurmikentällä, jossa LiePa oli parempi 3–0-lukemin. Sunnuntain otteluun TamU lähti kahdeksan ottelun voittoputkessa, jonka lietolaiset kuitenkin onnistuivat katkaisemaan viime hetken maaleilla. Loppulukemiksi kirjattiin 1–2, kun Pinja Aaltonen oli vienyt ensin Sinipaidat johtoon. Kitkerä tappio tekee sarjan kakkossijan tavoittelusta haastavaa, kun enää kaksi ottelua on pelaamatta.
(lisää…)Sunnuntaina pelissä voittoputken jatkaminen ja sarjan kakkossija
Naisten edustusjoukkueen pelit jatkuvat tulevana sunnuntaina kotikentällä Pyynikillä, jonne vastustajaksi saapuu Liedon Pallo. Kevätkierroksella pisteet jäivät Lietoon maalein 3–0. Nyt TamUlla on kuitenkin takanaan jo kahdeksan ottelun voittoputki, joten joukkue lähtee itsevarmalla asenteella hakemaan revanssia ja kolmea pistettä sunnuntain ottelusta omalla kotikentällään. Vasstustajien maaliverkot ovat viime peleissä heiluneet mukavasti, ja joukkueen taisteluhenki on korkealla.
(lisää…)TamU kaatui heikkoon ensimmäiseen jaksoon
Sinipaidoilta nähtiin Kaupin perjantai-illassa kaksijakoinen esitys. Ensimmäinen jakso oli kotijoukkue TamUlta kehno, ja Atlantis meni tauolle ansaitussa johtoasemassa. Toiselle jaksolle Unitedin suoritukset paranivat, mutta tolppaa ja hylättyä maalia lähemmäs tasoitusta TamU ei päässyt. Lopulta lisäajalla Atlantis kaunisteli loppulukemiksi 0–2 (0–1). Heikosta ensimmäisestä jaksosta huolimatta Sinipaidoille jäi ottelusta tunne, että ottelusta olisi ansaittu enemmän kuin saatiin.
(lisää…)Perjantain huippuottelussa Kaupissa vastassa Atlantis
Tampere Unitedin perjantaiottelut jatkuvat, kun Atlantis FC vierailee Kaupin jalkapallostadionilla viikonlopun vieton käynnistävässä ottelussa. Helsinkiläisjoukkueen kuuden ottelun mittainen voittoputki katkesi viime viikonloppuna yllättävään vierastappioon putoamiskamppailussa olevalle HJS:lle. Tästä huolimatta Atlantis on yhä sarjakakkosena viisi pistettä Sinipaitojen edellä, kun molemmilla joukkueilla on vielä viisi ottelua jäljellä. Nähtäväksi jää, saako TamU perjantaina vastaansa tappiosta sisuuntuneen vai lannistuneen Atlantiksen. Kauppiin on joka tapauksessa luvattu aurinkoista ja suorastaan kesäistä säätä, ja paikalle kannattaa tulla jo puolitoista tuntia ennen ottelun alkua nauttimaan anniskelualueen Happy Hourin antimista.
(lisää…)Maalivahtivalmentaja Juha Seppälälle jatkosopimus
Tampere United ja maalivahtivalmentaja Juha Seppälä ovat päättäneet käyttää Seppälän sopimuksessa olevan option kaudesta 2024 yhteisellä päätöksellä. Kausi 2024 on Seppälälle päävalmentaja Jukka Listenmaan tapaan jo viides Tampere Unitedissa. Seppälällä on vahvan näkemys ja kokemus maalivahtivalmentamisesta ja maalivahdin pelaamisesta osana pelinrakentamisvaihetta ja joukkuepuolustamista, ja hän tuo valmennusryhmään myös maalivahtien pelaamista laajempaa näkemystä joukkueen pelaamisesta.
(lisää…)TamU esitti parastaan TPS:n vieraana
Naisten edustusjoukkue matkusti sunnuntaina Turun urheilupuiston yläkentälle ottamaan revanssia kevätkierroksella TPS:n kakkosjoukkueelle kärsitystä 1–4-tappiosta. Turussa joukkuetta vastassa oli hyvin samankaltainen kenttä kuin kotikenttä Pyynikillä ja mukava aurinkoinen sää. Ottelu päättyi lopulta yhtä aurinkoisesti Sinipaitojen 0–2-voittoon, jolla joukkue nosti itsensä sarjataulukossa kakkossijalle, kun enää kolme ottelua on pelaamatta.
(lisää…)Kausien 2020–2021 aidot pelipaidat huudetaan nyt
Kausien 2020–2021 aidot game worn -pelipaidat ovat nyt huutokaupattavana. Osa paidoista on ollut käytössä sekä kaudella 2020 että 2021, ja osa vain kaudella 2021. Jokaisen paidan selässä on sitä käyttäneen pelaajan nimi. Pelkästään kaudella 2020 käytössä olleet pelipaidat on huutokaupattu jo aiemmin, ja kauden 2021 paidoista puuttuu muutama, sillä paitoja on annettu muun muassa yhteistyökumppaneille kiitokseksi kaudesta. Aikaa huutaa paitoja on vajaan kahden viikon ajan, mutta omaa suosikkipaitaa kannattaa huutaa jo hyvissä ajoin.
(lisää…)Sinipaidat matkaa Turkuun revanssihengessä
Naisten edustuksen pelit jatkuvat sunnuntaina TPS:n kakkosjoukkuetta vastaan Yläkentän tekonurmella. Kevätkierroksen ottelu Pyynikillä eteni mustavalkoisten tahdittamana murskaaviin 1–4-lukemiin, ja kolme kolme pistettä lähtivät silloin Turkuun. Pelistä Sinipaidoille jäi vain parannettavaa syyskierroksen otteluun, ja joukkue lähteekin hakemaan revanssia turkulaisista jo seitsemän ottelun mittaisen voittoputkensa jatkoksi.
(lisää…)Maukas derbyvoitto loistavalla esityksellä
Tampere United lähti derbyyn Ilves-Kissoja vastaan lähes pakkovoitto niskassaan, mutta paineet eivät tulleet tuloksen teon tielle, vaan joukkue pelasi kauden parasta peliään ja otti maukkaan 1–2 (1–1) voiton. Ilves-Kissat oli ottelun alussa paremmin hereillä, ja otti aikaisen johdon Toni Toijalan maalilla. Molempien jaksojen lopuissa tehdyt maalit ja etenkin toisen jakson dominointi veivät kuitenkin Sinipaidat ansaittuun voittoon. Tasoituksen iski todella komean kuvion päätteeksi enemmänkin puolustavassa roolissa pelaava keskikenttäpelaaja Arttu Mättö, ja voittomaalin puski jälleen kerran vaihdosta sisään tullut ja maalin iskenyt hyökkääjä Arttu Raittinen.
(lisää…)TamUn 2012 syntyneille pojille poikkeuksellisen kova valmennusryhmä
Tampere Unitedin 2012 syntyneiden poikien joukkue pääsee syksyllä alkavaan uuteen kauteen poikkeuksellisen kovassa valmennuksessa. Syyskuun lopussa päättyvällä kesäkaudella joukkue on pelannut P11 Taso 1:n pelejä, ja ensi kaudella tavoitteena on päästä karsintojen kautta Palloliiton Läntisen alueen P12 Ykköseen. Tätä tavoitetta ovat tukemassa vastuuvalmentajana toimiva Ville Niskanen, pitkän valmennusuran TPV:ssä ja Ilveksessä tehnyt Ville Salonen, Hakan liigajoukkueetta tällä kaudella videoanalyytikkona palvellut Antti Nyman, TamUssa usean joukkueen maalivahtivalmentajana jatkava Mika Vänni sekä fysiikkavalmentaja Jenna Silvasvuori. Joukkueenjohtajana toimii Antto Heino.
(lisää…)Perjantain paikallispelissä on suuret panokset
Paikallisvastustaja Ilves-Kissat isännöi Tampere Unitedia perjantain derbyssä Kaupin jalkapallostadionilla. Kello 19.00 alkavassa ottelussa molemmilla joukkueilla on paljon pelissä, kun ne yrittävät parantaa asemiaan lohkon kärkipäässä. TamU tulee otteluun ristiriitaisiakin ajatuksia herättäneen Honka-tasapelin jälkeen, ja Ilves-Kissat koki edellisessä ottelussaan ensimmäisen tappionsa peräti kuuden ottelun voittoputken jälkeen. Tampere Unitedin ja Ilves-Kissojen välillä on käyty vuosien saatossa useita mieleenpainuneita otteluita, ja perjantaina saatetaan nähdä taas yksi klassikkopeli.
(lisää…)Paikallispeli toi niukan voiton nokialaisista
Naisten edustusjoukkue kohtasi viime sunnuntaina naapurikunnan FC Nokian. Joukkueiden välillä on nähty aikaisemmilla kausilla tiukkoja ja vähämaalisia otteluita, ja sunnuntain ottelu noudatteli samaa kaavaa. kun Sinipaidat nappasivat täyden pistepotin 1–0-voiton myötä. Voitto oli samalla jo seitsemäs peräkkäinen Sinipaidoille. Ottelussa kerättiin myös rahaa vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen hyväksi. Potiksi kerääntyi lopulta upeat 619 euroa, ja katsojia ottelussa oli ennätyksellinen 127 henkeä. Tampere United kiittää jokaista otteluun saapunutta ja lahjoittanutta.
(lisää…)Jukka Listenmaa jatkaa päävalmentajana kaudella 2024
Tampere United ja päävalmentaja Jukka Listenmaa ovat sopineet kaudelle 2023 tehdyssä sopimuksessa olevan option käyttämisestä. Näin ollen Listenmaa jatkaa Tampere Unitedin päävalmentajana myös kaudella 2024. Alunperin Listenmaa tuli Sinipaitoihin kaudeksi 2020, kun TamU oli pudonnut Kolmoseen. Nousuprojekti aloitettiin välittömästi, ja melko syvältä ponnistettaessa projekti vaati kaksi kautta, jonka aikana TamU kasvoi ja kehittyi seurana muutoinkin kuin edustusjoukkueen osalta. Listenmaan aika Tampere Unitedissa huipentuu ensi kaudella Tammelan stadionilla, ja vain sarjataso on tässä vaiheessa vielä auki.
(lisää…)




