Tampere Unitedin kannattajaklubi on ollut yrityksille matalan kynnyksen tapa antaa tukensa Tampere Unitedille, ja nyt kannattajaklubi on tarjolla myös yksityishenkilöille. Paketteihin kuuluu lippuja TamUn otteluihin. Yritykset saavat lisäksi logonäkyvyyden nettisivuilla sekä Tammelan stadionin tulostauluilla ennen ottelua ja ottelun tauolla näkyvässä kannattajaklubilakanassa. Yksityishenkilöt saavat puolestaan nimensä näkyviin nettisivuilla ja tulostaululla. Kannattajaklubiin sisältyy luonnollisesti pääsyy stadionin 3. kerroksessa sijatsevalle TamU-klubille.
(lisää…)Naisten edustuksen kausi käyntiin cup-ottelulla pääsiäismaanantaina
Tampere Unitedin naisten edustusjoukkueen kausi alkaa toisena pääsiäispäivänä Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelulla Nelosessa pelaavaa Uudenkaupungin Pallokerhoa vastaan. Ottelu on UPK:n kotiottelu, mutta Uudenkaupungin huonojen kenttäolosuhteiden takia ottelu pelataan Kaupin jalkapallostadionilla. Ottelu potkaistaan käyntiin huomenna maanantaina 1.4. klo 17.00. Sarjakausi alkaa kaksi viikkoa myöhemmin, ja silloin päästään pelaamaan tunnelmallisella Pyynikin urheilukentällä.
(lisää…)Auta Tampere Unitedia taloushaasteiden keskellä
Tampere United uutisoi viime viikolla haasteellisesta taloustilanteestaan. Kauden 2023 alijäämäinen tulos sekä yleisen taloustilanteen ja yritysten vaikeuksien tuomat haasteet kauden 2024 yhteistyökumppanuuksien myynnissä ovat johtaneet siihen, että seurayhteisön tukea tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sinivihreä seurayhteisö onkin vastannut hyvin huutoon, ja esimerkiksi kausikorttien myynti on jo saavuttanut budjetin mukaisen tavoitteensa. Tässä uutisessa on kerrottu eri tavoista, joilla Tampere Unitedia voi auttaa selättämään taloushaasteet.
(lisää…)Juho Heikkinen jatkaa – Topias Järvelä jää pois
Tampere United on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen jo viime kaudella Sinipaitoja edustaneen Juho Heikkisen kanssa. Viime kausi oli hyökkäyspään eri paikoilla viihtyvälle juonikkaalle Heikkiselle loukkaantumisten sävyttämä, mutta nyt mies tähtää terveenä uuteen kauteen. Samalla Topias Järvelä jää pois edustusjoukkueen toiminnasta.
(lisää…)Viimeisestä harjoitusottelusta ruma tappio
Tampere United viimeinen harjoitusottelu ennen sarjakauden alkua päättyi tylyyn 4–1 (2–1) -vierastappioon Pallo-Iiroille. Esitys oli kaikinpuolin heikko, ja henkilökohtaisista virheistä syntyneet takaiskut synkensivät iltapäivää entisestään. Kenraaliharjoituksesta jäi siis paljon parannettavaa kahden viikon päästä sunnuntaina 7.4. Tammelan stadionilla pelattavaan Kakkosen avausotteluun.
(lisää…)Lauantaina on kenraaliharjoituksen aika
Varhain lauantai-aamuna 23.3. Tampere Unitedin miesten edustusjoukkue kääntää bussin keulan kohti Raumaa. Tiedossa on kevään viimeinen harjoitusottelu ennen sarjakauden alkua. Vastassa on tietenkin Pallo-Iirot, joka kohdataan tälläkin kaudella myös Kakkosen sarjaotteluissa. Lauantain ottelu potkaistaan käyntiin Äijänsuon stadionilla jo klo 12.00.
(lisää…)Toni Toijala tekee paluun Sinipaitoihin
Tampere Unitedin hyökkäyspäähän on kiinnitetty mieluinen paluumuuttaja, kun Toni Toijala on allekirjoittanut kauden 2024 kattavan pelaajasopimuksen. Toijala on Sinipaidoista tuttu pelaaja kaudelta 2022, jolloin hän iski sarjakauden aikana yhdeksän maalia. Tulevalla kaudella Toijala tavoittelee kaksinumeroisia maalilukuja, joka onkin paras tapa edesauttaa joukkueen tavoitetta sarjanoususta Ykköseen.
(lisää…)Talouden heikot yleisnäkymät haaste myös Tampere Unitedille
Tampere Unitedin viikko sitten torstaina 14.3.2024 pidetty kevätkokous käsitteli kauden 2023 tilinpäätöksen sekä kuluvan kauden talousnäkymät. Ensimmäistä kertaa seuran uuden tulemisen aikana TamUn taloudellinen tilanne on haastava. Tilanne on syntynyt useamman seikan summana, kun samanaikaisesti seuran talouspuskurit ovat pienentyneet, ja myös kuluvan kauden varainhankinnassa on haasteita. Tampere United tarvitseekin oman seurayhteisönsä tukea, jotta vaikea tilanne selätetään. Tätä tukea onkin kevätkoukousta seuranneen viikon aikana saatu monilla tavoin.
(lisää…)Jazzin kanssa väännettiin taas tasaisesti
Tampere United ja FC Jazz pelasivat sunnuntai-iltapäivällä Tammelan stadionilla kaksijakoisen ottelun, jossa nähtiin lopulta neljä osumaa. Osumista viimeinen tuli vasta ottelun viimeisellä sekunnilla, mutta sitä kannatti odottaa, sillä Taha Özcelik painoi kaukolaukauksen maalin yläkulmaan ja sinetöi ottelun loppulukemiksi 2–2 (0–1) peräti 302 katsojan iloksi. Sinipaitojen avausmaalin teki aiemmin kapteeni Anton Bright.
(lisää…)Kausikortit postitetaan tällä viikolla – osta omasi nyt!
Kausikorttien myynnissä on loppukirin aika, sillä sarjakauden avausottelu VJS:ää vastaan pelataan vajaan kolmen viikon kuluttua sunnuntaina 7.4. Tammelan stadionilla. Jo aiemmin kausikorttinsa ostaneille kausikortteja aletaan postittaa jo kuluvalla viikolla, mutta kausikortteja on myyty niin paljon, että niitä on jouduttu tilaamaan painosta lisää. Siksi osa kausikorteista postitetaan niin, että ne tulevat perille vasta huhtikuun puolella. Kausikorttiin sisältyy kauden kulusta riippuen 12–13 Kakkosen ottelua sekä mahdolliset Suomen Cupin ja nousukarsintojen kotiottelut, ja se tulee huomattavasi irtolippuja edullisemmaksi.
(lisää…)Uusi vastustaja – yhteisölle uudessa ympäristössä
Tampere Unitedin edustusjoukkue on päässyt nauttimaan uudesta Tammelan Stadionista jo useamman kuukauden harjoitusten ja harjoituspelien muodossa. Tulevana sunnuntaina myös yleisölle koittaa viimein ensimmäinen mahdollisuus päästä seuraamaan sinipaitojen otteita paikan päälle, kun vastaan asettuu tamperelaisittain varsin tuntematon vastustaja, FC Futura. Otteluun on vapaa pääsy, mutta siihen on myynnissä ruokapaketteja.
(lisää…)Arttu Raittiselle 1+1-vuotinen jatkosopimus
Tampere Unitedin kauden 2024 joukkueeseen on saatu jälleen yksi palanen, kun Arttu Raittinen on tehnyt seuran kanssa jatkosopimuksen. Viime kaudella neljä maalia Kakkosessa iskenyt Raittinen on ollut joukkueessa jo kahden kauden ajan. Nyt hän jatkaa joukkueessa 1+1-vuotisella sopimuksella.
(lisää…)Matias Sarlin tuo rytinää ja maaleja
Miesten edustusjoukkueen hyökkäysosasto vahvistuu merkittävästi, kun Matias Sarlin, 24, liittyy joukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella. Jyväskyläläisestä FC Vaajakoskesta siirtyvä Sarlin on työteliäs ja vahva hyökkääjä, joka on viimeistellyt yhteensä yli 30 maalia Kakkosen tasolla. Viimeisen neljän kauden aikana Tampereelta kotoisin olevalta Sarlinille on kertynyt lähes 80 ottelua Kakkosen C-lohkossa. Viime kaudella Sarlin teki 11 maalia yhteensä 21 Kakkosen ottelussa.
(lisää…)Eric Bullock jatkaa Sinipaidoissa
27-vuotias laitapelaaja Eric Bullock aloittaa jo viidennen kautensa Tampere Unitedin riveissä. Bullockin sopimus kattaa kauden 2024. Aikaisemmin lähinnä hyökkäävissä rooleissa nähtyä Bullockia on talven aikana ajettu sisään uuteen rooliin nousevana laitapuolustajana.
(lisää…)TamU jäi tasapeliin Ilveksen kakkosjoukkueen kanssa
Tampere United ja Ilveksen kakkosjoukkue pelasivat tasaisen ottelun Tammelan stadionin sunnuntai-iltapäivässä. Ilves siirtyi ottelun alussa johtoon hiukan helpon näköisellä maalilla, mutta etenkin toisella jaksolla TamU oli niskan päällä. Ainoan maalinsa Sinipaidat sai tuomarilta lahjaksi saamastaan rangaistuspotkusta, josta laitapuolustaja Joonas Rantala viimeisteli loppulukemiksi jääneen 1–1-tasoituksen.
(lisää…)Sunnuntain ottelun vastustajaksi vaihtuu Ilveksen kakkosjoukkue
Miesten edustusjoukkueen seuraava harjoitusottelu pelataan huomenna sunnuntaina 18.2. klo 14.00 alkaen Tammelan stadionilla. Alunperin ottelussa oli tarkoitus kohdata samassa Kakkosen lohkossa TamUn kanssa tällä kaudella pelaava Pallo-Iirot, mutta Raumalta saatiin lauantaina tieto, että pahan flunssa-aallon takia raumalaiset eivät olisi saaneet jalkeille edes avauskokoonpanollisen verran pelaajia. Otteluun saatiin onneksi pikaisella hälytyksellä vastustajaksi Ilveksen kakkosjoukkue.
(lisää…)Otteluohjelma miesten Kakkosen kaudelle 2024 on julkaistu
Miesten edustusjoukkueen otteluohjelma Kakkosen B-lohkossa on julkaistu. Historiallinen ensimmäinen virallinen ottelu uudella Tammelan stadionilla pelataan sunnuntaina 7.4. klo 13.00 takaisin Kakkoseen noussutta Vantaan jalkapalloseuraa vastaan. Seuraavat kotiottelut Tammelassa ovat paikallisotteluita, sillä lauantaina 20.4. TamU saa vieraakseen Ilveksen kakkosjoukkueen ja vapunaattona 30.4. vastaan tulee TPV. Alkusarjan viimeinen ottelu pelataan lauantaina 10.8. FC Interin kakkosjoukkueen vieraana. Tämän jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
(lisää…)Jani Alaperä vahvistaa Sinipaitojen keskikenttää ja puolustusta
Jani Alaperä siirtyy Tampere Unitediin pelattuaan edelliset kaksi kautta Kakkosta TP-47:ssä Torniossa. Alaperän pelaajasopimus on 1+1-vuotinen, ja hän tuo mukanaan joukkueeseen vankkaa Kakkosen kokemusta ja monipuolisuutta. Alaperä on kilpailuhenkinen pelaaja, ja 23-vuotiaana parhaita pelivuosia on vielä sen verran jäljellä, että mieli tekee kokeilemaan omia rajoja korkeampia sarjatasoja tavoitelevassa TamUssa.
(lisää…)TamUn toppariosasto vahvistuu Jonne Koistisella
Tampere Unitedin puolustuslinja lujittuu, kun Ilveksen kakkosjoukkueen runkopelaajiin viimeiset vuodet kuulunut toppari Jonne Koistinen siirtyy Sinipaitoihin. Puolustajan sopimus on yksivuotinen, ja sopimuksessa on myös optio kaudesta 2025. Rovaniemellä juniorivuosina pelannut Koistinen tähtää yhdessä TamUn kanssa kohti korkeampia sarjatasoja.
(lisää…)Lahdesta jäi valmennusjohdolle mietittävää
Miesten edustusjoukkue teki sunnuntaina Lahteen matkan, josta ei jäänyt paljoakaan kotona kerrottavaa. Sinipaitojen esitys oli sanalla sanoen ponneton, ja Reipas vei voiton selvin lukemin 3–1 (2–1). Kotijoukkuekaan ei tosin päässyt mitenkään juhlimaan maalipaikoilla, mutta se rankaisi armotta etenkin TamUn virheistä. Sinipaitojen ainokaisen teki Julius Stenroos rangaistupilkulta.
(lisää…)




