Kausikorttikampanjassa on loppukirin aika, sillä kampanjahinnat ovat voimassa vuoden loppuun saakka. Kausikorttiin sisältyy kauden kulusta riippuen 11–12 Kakkosen runkosarjan ottelua sekä mahdolliset Suomen Cupin ja nousukarsintojen kotiottelut, ja se tulee huomattavasi irtolippuja edullisemmaksi. Tampere Unitedin lippukumppani ensi kaudella on Lippu.fi, mutta kausikortit ovat myynnissä tutusti TamU-kaupassa. Lisäsi kausikortin voi nyt ostaa kulttuurietua käyttäen Smartumin, Edenredin ja ePassin mobiilisovelluksilla.

Kausikortit 2024
- Myynnissä pääkatsomo stadionin länsipuolella sekä pohjoispääty.
- Kampanjahinnat vuoden loppuun asti.
- VIP-kausikortit tulevat myyntiin myöhemmin.
Kausikortit pääkatsomoon maksavat vuoden 2023 loppuun jatkuvan kampanjan ajan Tampere Unitedin perustamisvuoden mukaisesti 98 €. Alennusryhmien kausikortti pääkatsomoon maksaa 68 €. Pohjoispäädyssä sijaitsevaan kannattajakatsomoon kausikorttien kampanjahinnat ovat 89 € aikuisilta ja 59 € alennusryhmiltä.
Alennusryhmiä ovat tuttuun tapaan seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset.
Sekä pääkatsomossa että päädyssä on sekä anniskelukatsomo että kaikille avoin katsomonosa, joten myös alle 18-vuotiaat katsojat pääsevät mukaan Sinikaartin tunnelmaan. Kausikorteissa ja lipuissa ei ole ensi kaudellakaan merkittyjä paikkoja.
Kausikortin ostajat pääsevät otteluissa myös stadionin sisätiloissa sijaitsevalle TamU-klubille, josta kerrotaan lisätietoja viimeistään tammikuussa.

Uusi sarjajärjestelmä kasvattaa otteluiden määrää
Kakkonen pelataan ensin 10 joukkueen kaksinkertaisena sarjana, ja tämän jälkeen pelataan ylempi ja alempi jatkosarja. Kotipelejä on runkosarjassa 9 ja jatkosarjassa 2–3. Yhteensä ylempään jatkosarjaan pääsevät joukkueet pelaavat 23 ottelua. Nousukarsinnoissa on ensin kaksiosaisena otteluna pelattava semifinaali ja sitten kaksiosoainen nousukarsintafinaali.
Liput yksittäisiin peleihin maksavat kaudella 2024 pääkatsomossa 12 € / 9 € normaaleissa otteluissa ja 15 € / 12 € paikallisotteluissa. Päädyssä liput maksavat kaikissa otteluissa 10 € / 7 €, joten tältä osin hinnat ovat samat kuin kahdella edelliselläkin kaudella. Kausikortilla kausi tulee siis selvästi edullisemmaksi etenkin kun sen ostaa jo nyt joulukuussa kampanjahinnalla.
Kausikorttiostoksille pääsee suoraan tämän uutisen alla olevista napeista. Muista että kampanjahinnat ovat voimassa vain vuoden loppuun asti. Tervetuloa kausikorttiostoksille TamU-kauppaan!

Kausikortin voi maksaa myös kulttuuriedulla
Kausikortin voi maksaa myös kulttuurietua käyttäen Smartumin, Edenredin ja ePassin mobiilisovelluksilla. Tällöin kausikorttiin merkitään ostajan nimi, ja henkilöllisyys tarkistetaan stadionille tultaessa. Kulttuuriedulla voi luonnollisesti ostaa vain yhden kausikortin itselleen.
Smartumin tai Edenredin mobiilisovellusta käyttäessäsi valitse oikea summa (98 € / 89 € / 68 € / 59 €). Lisäksi kirjoita viestiin kausikortin tyyppi ”Kausikortti 2024 pääkatsomo”, ”Kausikortti 2024 pääty”, ”Kausikortti 2024 pääkatsomo (alennusryhmät)” tai ”Kausikortti 2024 pääty (alennusryhmät)”.
Käyttäessäsi ePassin mobiilisovellusta kausikorttivaihtoehdot tulevat näkyviin ostettavina tuotteina. Valitse niistä haluamasi ja vahvista maksu.
Kulttuuriedulla maksaessasi lähetä kuvakaappaus kuitista tai välitä sähköpostiisi saamasi maksuvahvistus osoitteeseen talous@tampereunited.fi. Kerro samalla, mihin osoitteeseen haluat kausikortin postituksen. Kausikortit postitetaan viimeistään huhtikuussa ennen kauden alkua.
Osta kausikortti Hope Ry:n käyttöön
Tampere United tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvää ostamalla kausikortti Hope Ry:n käyttöön. Nämä hyväntekeväisyyskausarit löytyvät TamU-kaupasta omana tuotteenaan, jonka hinta on vain 50 €. Hyväntekeväisyyskausaria ei voi maksaa kulttuurieduilla.
Hopella on monia kymmeniä tai kenties jopa satoja perheitä, joissa pelataan jalkapalloa tai ollaan muutoin kiinnostuttu lajista, ja kausikortit menevät Hopen kautta näiden perheiden käyttöön. Tee perheet ikionnellisiksi tarjoamalla upea päivä Tammelan stadionin pääkatsomossa!
Osta hyväntekeväisyyskausari TamU-kaupasta!
Hanki naisten edustusjoukkueen ja miesten kakkosjoukkueen tukikausikortit
Naisten edustusjoukkueen ja miesten kakkosjoukkueen otteluihin on ensi kaudellakin vapaa pääsy, mutta joukkueita voi tukea hankkimalla 20 €:n hintaisen tukikausikortin.
Kummallakin joukkueella on oma tukikausikorttinsa, ja kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan joukkueiden kausimaksujen alentamiseen. Tukikausaria ei voi maksaa kulttuurieduilla.
Erityisesti naisten edustusjoukkueen kulut ovat suuret johtuen siitä, että vieraspelit pelataan pääasiassa Varsinais-Suomessa. Tukikausarilla autat joukkuetta nousutavoitteen toteutumisessa!