FC Haka oli maanantai-iltana hirmukuntoisen Tampere Unitedin naisjoukkueen seuraavana uhrina. Vaikka Sinipaidat olivat jälleen valtavasti vastustajaansa edellä, toimi ottelu silti hyvänä kenraalina huipputärkeään Ilves-Kissat otteluun, joka pelataan ensi viikon tiistaina 11.8.
Naisten ottelutahti jatkuu tiiviinä – maanantaina vastassa FC Haka
Naisten edustusjoukkue pelaa maanantai-iltana toisen ottelunsa viiden päivän sisään. Maanantai-illan myöhäisottelussa vastaan asettuu Ahvenisjärvellä Valkeakosken Haka, jonka Sinipaidat kaatoivat kauden alla runsasmaalisesti harjoitusottelussa.
Naisten edustus lasketteli historialliseen voittoon
Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue nappasi torstaina historiansa suurinumeroisimman voiton. PP-70 kaatui Kaupissa täydellisen dominoinnin jälkeen lukemin 0–13. Voitto oli kaudelle 2017 perustetun Tampere Unitedin naisjoukkueen historian suurinumeroisin virallisessa ottelussa.
Naiset tyylittelivät Apassit nurin selkein 5–0-lukemin
Tampere Unitedin naisjoukkue jatkoi perjantai-illan myöhäisottelussa vakuuttavia otteitaan. Vierasjoukkue Apassit oli lopulta lähes täydellinen vastaantulija Messukylän kesäillassa, kun Sinipaitainen kotijoukkue pelasi tähän mennessä kauden tasapainoisimman ysikymppisensä.
Naisten edustuksella perjantai-iltana kauden toinen kotiottelu
Kahdella voitolla kautensa aloittanut Tampere Unitedin naisjoukkue pelaa perjantai-iltana Messukylässä kauden toisen kotiottelunsa. Vastaan asettuu yhä omaa kauden avausvoittoaan hakeva Parkunmäen Apassit.
Naiset kapusivat sarjakärkeen Nokian illassa
Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue pelasi maanantai-iltana kauden toisen ottelunsa. TamU esiintyi edukseen Nokian Menkalan kentällä ja nappasi sarjapisteet matkaansa vakuuttavalla 0–3 voitolla. Samalla Sinipaidat otti sarjan piikkipaikan nokialaisilta.
TamU-naiset kaatoi sarjan kärkipäähän povatun LeKi-Futiksen sarja-avauksessa
Naisten edustus jatkoi voittojen tiellä harjoitusotteluiden jälkeenkin. Peräti 75 katsojaa seurasi paikan päällä Messukylässä, kun Sinipaidat antoi myrskyvaroituksen osaamisestaan ottelun avauspuolikkaalla.
Kakkosjoukkueen kausi päättyi tappioon ja sarjan kakkossijaan
Tampere Unitedin kakkosjoukkue päätti kautensa lauantaiseen vierastappioon FC Melodylle maalein 5–1 (2–0). Paikka sarjan kahden parhaan joukkueen joukossa oli ollut varma jo hetken aikaa, mutta sarjan voitosta käytiin vielä taistelua viimeiselle
kierrokselle saakka. Kauden päätösotteluun TamU lähti kahden pisteen johtoasemassa, mutta tappion myötä lopullinen sarjasijoitus oli toinen. Sekin olisi riittänyt sarjanousuun jollei edustusjoukkueen putoaminen kolmoseen estäisi kakkosjoukkueen nousua. (lisää…)
Kakkosjoukkue jatkaa sarjakärjessä – sarjanousu kuitenkin mahdotonta
Tampere Unitedin kakkosjoukkue jatkaa sarjan piikkipaikalla voitettuaan perjantaina Lammin Vedon Kaupissa maalein 4–1 (3–1). Joukkueen tappioton putki on jo yhdentoista ottelun mittainen, sillä edellisissä otteluissa Sääksmäen Sopu kaatui näytöstyyliin 8–1 (4-0) ja PJK:n kanssa pisteet tasattiin Pirkkalan keskuskentällä pelatun maalittoman tasapelin jälkeen. Nousu Kolmoseen jää joukkueella kuitenkin haaveeksi kävi miten kävi, sillä TamUn edustusjoukkueen pudottua Kolmoseen kakkosjoukkue ei voi nousta samaan sarjaan.
Kakkosjoukkue haki täydet pisteet Kangasalta
Jo hetken aikaa Tampereen piirin Nelosen kärkipaikalla majaillut Tampere Unitedin kakkosjoukkue haki Kangasalan sateisesta perjantai-illasta täydet pisteet voittamalla KaVon selkein lukemin 1–4 (0–2). Tulos pitää joukkueen sarjakärjessä niukalla erolla takaa-ajajiin.
TP-49 oli jälleen vaikea vastus kakkosjoukkueelle – voitosta huolimatta
Tampere Unitedin kakkosjoukkue kohtasi keskiviikkona TP-49:n. Kevätkierroksen ottelu oli ensimmäinen kauden kahdesta tappiosta, kun TP-49 voitti Toijalassa peräti lukemin 5–1. Nyt kuitenkin kalavelat saatiin maksettua Kaupissa maalein 5–2.
Kakkosjoukkue nousi takaa tasoihin Tervakoskella
Tampereen piirin Nelosen kärkikamppailu käytiin menneenä lauantaina Tervakosken urheilukentän nurmella Paton ja Tampere Unitedin. Kotijoukkue oli ennen ottelua yhden pisteen perässä ykköspaikalla majailevaa TamUn kakkosjoukkuetta, ja kun ottelu päättyi 2–2-tasalukemiin, ero säilyi ottelun jälkeen muutumattomana. Kärkikaksikko näyttääkin jättävä muut joukkueet kirkkaasti taaksen sarjataulukossa.
Kakkosjoukkueelle helppo voitto LeKi-futiksesta
TamU/2 sai perjantaina vieraakseen Kaukajärven tekonurmelle sarjan häntäpäässä olevan LeKi-futiksen. LeKi lähti otteluun kapealla rosteriila, kun penkiltä löytyi ainastaan yksi vaihtomies. Tuloksena oli TamUn hellp 5–2 (4–1) -voitto.
Kakkosjoukkueen kausi puolivälissä – toiselle kierrokselle sarjanousijan paikalta
Tampere Unitedin kakkosjoukkueen pelaajat ja valmennus päättivät yhdessä ennen kauden alkua, että joukkueen tavoite on nousta Kolmoseen. Nyt kun Tampereen piirin Nelonen on tullut puolitiehen, joukkue on kiinni tavoitteessaan.
Kakkosjoukkue kohensi asemiaan sarjan kärkitaistelussa
Kakkosjoukkue sai keskiviikkona Kauppiin haastajakseen Tampereen piirin Nelosessa kolmantena majailleen FC Melodyn. Kolme pistettä sarjassa edellä olleet Sinipaidat tuplasivat eron kuuteen pisteeseen ottamalla selkeän 5–2 (3–1) -voiton kokeneista pelaajista muodostuvasta vastustajastaan.
Kakkosjoukkue palasi voittojen tielle voitamalla NePan
Tampereen piirin Nelosen kakkosena majaileva TamUn kakkosjoukkue sai tiistaina Kaupin tekonurmelle vieraakseen keskikastissa majailevan Nekalan Pallon. Ottelu oli tuttuun tapaan Sinipaitojen hallintaa, mutta loppulukemiksi jäi vierailijoita mairitteleva 2–0 (1–0).
Kakkosjoukkueelle kauden toinen tappio
Tampere Unitedin kakkosjoukkue jatkaa nousutaisteluaan Tampereen piirin Nelosessa, vaikka viimeiset kaksi ottelua ovat tuottaneet vain yhden pisteen. Viimeisimpänä joukkue kärsi 3–1-tappion Lammin Vedon vieraana, ja tätä edelsi 1–1-tasapeli kärkikamppailussa PJK:ta vastaan.
Kakkosjoukkueelle selvä voitto Sopu-pelistä
Tampere Unitedin kakkosjoukkue pelasi torstain paahtavassa helteessä vierasottelunsa kirjaimellisesti keskellä peltoa sijaitsevalla Rauhalan nurmella Valkeakoskella. Vastassa oli sarjan keskikastiin kuuluva Sääksmäen Sopu, ja tuloksena helppo 0–3 (0–1) -voitto, joka pitää Sinipaidat Nelosen jaetulla piikkipaikalla. Toinen kärkijoukkue PJK kohdataan sopivasti seuraavassa ottelussa perjantaina 14.6. klo 19.45 Kaukajärven tekonurmella.
Kakkosjoukkue palasi voittokantaan ja nousi sarjakärkeen
Tampere Unitedin kakkosjoukkue ei suostunut häviämään toista kertaa peräkkäin, vaan palasi keskiviikkona Kaupin urheilupuistossa pelatussa ottelussa voittokantaan, vaikka vastassa oli sarjakärki Kangasalan Voitto. Edeltävällä kierroksellahan Sinipaidat pettyivät Toijalan vierasreissulla, kun haastavan pelityylin omaava TP-49 vei ensimmäiseä pisteet mukanansa kakkosjoukkueelta. Kauden ensimmäisestä tappiosta ja suoraan sanottuna ala-arvoisesta vierasottelusta sisuuntuneena kakkosjoukkue otti maukkaan 3–1 (2–1) -voiton.
Kakkosjoukkue kulkee edelleen voitosta voittoon
Tampere Unitedin kakkosjoukkue jatkoi perjantaina Kaukajärven tekonurmella voittokulkuaan nappaamalla täydet pisteet vieraana olleelta Tervakosken Padolta. Jälleen edustusjoukkueelta apuja saanut joukkue otti komean 5–2 (3–1) -voiton, ja hallitsi ottelua ajoittain mielin määrin.




