16.8.2021

 
 

Kolmosen k√§rki­ottelu pelataan ilman yleis√∂√§ Valkeakosken palloilu­hallissa

FC Haka juniorit on p√§√§tt√§nyt siirt√§√§ ensi perjantaina 20.8. pelattavan Kolmosen k√§rkiottelun Valkeakosken palloiluhalliin. Siirron taustalla on se, ett√§ samana p√§iv√§n√§ pelataan FC Hakan ja AC Oulun v√§linen liigaottelu, eik√§ Haka oman ilmoituksensa mukaan pysty j√§rjest√§m√§√§n ottelutapahtumaa samana p√§iv√§n√§. Valkeakoskelta onkin ilmoitettu, ett√§ ottelu pelataan t√§st√§ syyst√§ lukittujen ovien takana. N√§in ollen nousutaistelun kannalta kauden t√§h√§n menness√§ t√§rkein ottelu pelataan ilman yleis√∂√§ Pyynikin urheilukentt√§√§kin selv√§sti pienemm√§ll√§ 55 x 95 metrin kokoisella kent√§ll√§.

Ottelusiirtoon johtaneet tapahtumat l√§htiv√§t liikkeelle 4.8. kun Valkeakoskelta tiedusteltiin mahdollisuutta siirt√§√§ peli toiselle p√§iv√§lle. Tampere Unitedissa todettiin heti, ett√§ pelin aikaistaminen ei ole mahdollista edellisen√§ sunnuntaina Vaasassa pelattavan Regions’ Cupin ottelun takia, sill√§ Kolmosen k√§rkikamppailuun ei ole varaa antaa tasoitusta tinkim√§ll√§ otteluun valmistavista harjoituksista. Hakasta ehdotettiin pelip√§iv√§ksi my√∂s lauantaita, mutta muun muassa TamUn valmentajilla oli jo sovittuna muita pakollisia menoja t√§lle p√§iv√§lle.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että FC Hakan ja AC Oulun välinen liigaottelu on ollut kalenterissa jo siitä lähtien, kun Veikkausliiga julkisti otteluohjelmansa tammikuun lopussa. FC Haka juniorit olisi voinut asetella pelin jollekin toiselle päivälle jo maaliskuussa, kun Kolmosen otteluohjelma alunperin laadittiin, ja toinen kohta siirtää peli heille sopivampaan ajankohtaan olisi ollut toukokuussa, kun muokattu otteluohjelma lukittiin koronatauon jälkeen. Jostain syystä tässä vaiheessa asiaan ei siellä reagoitu mitenkään, vaan usean kuukauden ajan tiedossa olleeseen tilanteeseen havahduttiin vasta reilu pari viikkoa ennen ottelupäivää.

”Ottelun siirto olisi tietenkin sopinut meille, jos sit√§ olisi kysytty riitt√§v√§n ajoissa. Sunnuntain peli Sundom IF:√§√§ vastaan aseteltiin vasta hein√§kuun lopussa cupin edellisen pelin j√§lkeen, ja ennen t√§t√§ siirto olisi voitu helposti sopia. Ja tosiaan mik√§√§n ei olisi est√§nyt Hakaa siirt√§m√§st√§ ottelua heille sopivalle p√§iv√§lle jo toukokuussa, kun otteluohjelmaa rukattiin koronatauon j√§lkeen kuntoon”, toteaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemist√∂.

”Erityisen harmilliseksi tilanteen tekee se, ett√§ kannattajat eiv√§t p√§√§se katsomaan ottelua normaalisti, sill√§ t√§m√§ oli yksi kauden odotetuimmista otteluista. Lis√§ksi pelin pelaaminen hallissa pahasti alamittaisella kent√§ll√§ on urheilullisesti ik√§v√§ asia, eik√§ anna nousukamppailulle sit√§ arvoa, mink√§ se ansaitsisi”, Niemist√∂ toteaa.

Ottelun ajankohta ei ole muuttunut, vaan se on edelleen perjantai 20.8. klo 19.00. Pelissä on panoksena vähintäänkin alkusarjan ykköspaikka ja kotietu ylemmän jatkosarjan ottelussa, joten se on myös lopullisen nousukamppailun kannalta keskeisen tärkeä.