Vakuuttava esitys siivitti TamUn jatkoon Regions’ Cupissa

26/07/2021 TamU
Otteluraportti

Tampere United ei antanut mitään mahdollisuuksia kuopiolaisvieraalleen AC Barcalle Regions Cupin kolmannen kierroksen ottelussa, vaan tyylitteli seuraavalle kierrokselle tylyin 6–1-lukemin. Ohuella kokoonpanolla Pyynikille lähtenyt AC Barca oli hätää kärsimässä, kun otteluruuhkan keskellä oleva TamU siirteli sujuvasti palloa ja iski pieniinkin vastustajan virheisiin kuin herhiläinen. Ottelun hahmoksi nousi jo ensimmäisellä jaksolla hattutempun latonut Roope Kostiainen, jonka pysäyttäminen laillisin keinoin ei AC Barcalta onnistunut.

Suomen Regions Cup

6 – 1

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun myös kuopiolaisvieras oli tullut pelaamaan ja haastamaan TamUa rohkeasti omalla pelillään. Tampere United ei tästä kuitenkaan hämmentynyt, vaikka vastassa ei ollutkaan tällä kertaa syvällä makaavaa puolustusblokkia, kuten sarjassa on lähinnä asian laita ollut. Alun tunnustelun jälkeen TamU otti tahtipuikon vahvasti itselleen, ja AC Barcan realistista cup-unelmaa kesti lopulta tasan 10 minuutin verran, kunnes vieraiden pelaaja rikkoi tökerösti Severi Kankkusta rangaistusalueen sisällä täysin vaarattomassa vapaapotkun jälkitilanteessa aivan ottelun pääerotuomarin silmien alla. TamUlle vihellettiin näin rangaistuspotku, eikä sitä antamaan tullut Roope Kostiainen erehtynyt 11 metristä tälläkään kertaa vaan iski tärkeän johtomaalin vasempaan kulmaan.

Eikä TamU aikonut lopettaa maalintekoaan tähän vaan löi lisää höyryä päälle. AC Barca joutui pahaan alakynteen omalla kenttäpuoliskollaan ja sortui helppoihin virheisiin anteeksiantamattoman nopealla ja kapealla Pyynikin kentällä. Toista maalia ei tarvinnutkaan kauan odotella, vaikka tilanne alunperin lähtikin liikkeelle harvinaisesta TamUn syöttövirheestä keskialueella. Arttu Haapala oli laskeutunut kuitenkin keskikentän pohjalle ja teki loistavan riiston sekä käynnisti tästä salamannopean vastahyökkäyksen Eino-Veikko Ekin kautta, jonka tarkka syöttö löysi tyhjään tilaan laidalta rynnistäneen Jesse Oksasen. AC Barcan paitsioansan petettyä Oksanen pääsi yksin läpi, ja hieno maltillinen pieni nosto vastaantulevan maalivahdin ohi lirui AC Barcan kannalta tuskastuttavan hitaasti maaliviivan paremmalle puolelle.

Ja lisää oli tulossa vain hetki toisen maalin jälkeen. AC Barcan shokkihoitoa saanut puolustuslinja antoi jälleen karmaisevan harhasyötön suoraan Oksaselle, joka malttoi katsoa takakiertoa tehneen Mauno Sirénin nousun. Sirénin poikittaissyöttö rangaistusalueelle löysi kohteensa Roope Kostiaisesta, joka pääsi nautiskelemaan upealla ohjauksella takanurkkaan lukemiksi jo 3–0 pelikellon näyttäessä vasta 21. minuuttia.

Tämä ei suinkaan riittänyt TamUlle eikä Roope Kostiaiselle itselleen vaan 34. minuutilla alustettiin Kostiaisen jo kauden toinen hattutemppu kahdella nopealla pistosyötöllä. Ensin Severi Kankkunen löysi keskikentälle tyhjään tilaan tippuneen Topias Järvelän, joka vuorostaan nopeasti käänsi hyökkäykseen ja syötti upeasti Roopen linjojen välistä läpi. Tyylikäs sijoitus vasempaan nurkkaan kahden aiemmankin Kostiaisen maalin tapaan katkaisi viimeistään siipien riekaleet AC Barcalta.

Enempää ei ensimmäisellä jaksolla maaleja nähty TamUn laskiessa hieman tempoa, mutta pitäen silti edelleen kontrollin pelistään täysin itsellään. Sen sijaan nähtiin valitettava loukkaantuminen, kun vieraiden Veeti Lehtimäki kaatui vaarattoman näköisessä tilanteessa juoksuradan puolelle tartan-pinnalle ja loukkasi itseänsä sen verran pahasti, että ambulanssi jouduttiin kutsumaan paikalle. Jo aiemmin 25 minuutin kohdalla AC Barca oli pakotettu myös pelaajavaihtoon Erkka Parviaisen kolhittua itseään, ja näin vieraiden ohuesta vaihtopenkistä ei ollut tuoreita pelaajia heittää enää kehiin ottelun toisella jaksolla.

Toisen jakson alun kavennusmaali ei horjuttanut Sinipaitoja

Pelin toisen jakson alku toimi eräänlaisena herätyksenä Tampere Unitedille, kun vieraat onnistuivat hienon kombinaatiopelaamisen kautta iskemään 4–1-kavennuksen maalin edestä, maalintekijänä Olli Eskelinen. Tämä kuitenkin riitti myös tauolla muutaman pelaajavaihdon tehneelle TamUlle ottamaan peli jälleen täysin hallintaansa, ja jatkuvasti toisen jakson edetessä olivat TamUn lisämaalit enemmän ilmassa kuin AC Barcan lisäkavennusmahdollisuudet.

Seuraavaa TamUn maalia saatiin odottaa kuitenkin 74. minuutille asti lukuisista aiemmista hyvistä tilanteista huolimatta. Arttu Mättö pelasi ensin itsensä väkisin hyvällä seinäsyötöllä nokikkain AC Barcan maalivahtia ja kapteenia Joonas Partasta vastaan, joka vielä tässä vaiheessa peitti hienosti Mätön laukauksen. Mättö juoksi kiinni irtopallon ja pelasi pallon toisesta aallosta nousevalle vasempana laitapuolustajana operoineelle Verneri Uimoselle, joka tyylikkäällä vartaloharhautuksella kampesi itsensä vetopaikkaan ja onnistui ujuttamaan pallon nätisti takanurkkaan. Maali oli Uimoselle kauden ensimmäinen.

Lopulta AC Barcan surullisen Tampereen vierasottelun ja cup-exitin huipensi lisäajan oma maali, kun Panu Väliahon poikittaissyöttö tavoitteli rangaistusalueella päivystänyttä Eric Bullockia, jonka osuma palloon kimposi hölmistyneestä puolustajasta vielä hölmistyneemmän maalivahti Joonas Partasen ohitse sinetöiden tennismäiset loppulukemat 6–1 isännille.

Loppulukemat eivät valehtele pelin kuvasta yhtään, sillä niin paljon parempi ja hallitsevampi Tampere United oli tässä pelissä jokaisella osa-alueella. Erityisesti esiin voi nostaa koko joukkueen tekemisen, jossa kotikentän lainalaisuuksia käytetään ajoittain aivan täydellisesti hyödyksi vastustajan kustannuksella. Lisäksi tässäkin pelissä erikoistilannepelaaminen oli erinomaista ja Tampere United onkin hyökkäyspään erikoistilanteiden vaarallisuuden lisäksi todella vaikeasti yllätettävissä myös puolustuspään erikoistilanteissa.

Regions’ Cupin jatkopaikka takaa sen, että otteluruuhka jatkuu pitkälle elokuulle asti, ja valmennusjohto onkin fiksusti kierrättänyt laajaa ja tasokasta pelaajamateriaalia, eikä tämä ole näkynyt oikeastaan ollenkaan peliesitysten heiulahteluissa otteluiden sisällä tai välillä. Kausi ei ole kuitenkaan vielä puolessa välissäkään, joten Tampere Unitedilla riittää tärkeitä pelejä näillä näkymin tiheällä aikavälillä ainakin kesän loppuun asti.

Suomen Regions Cup

6 – 1

( 4 – 0 )

10′ Roope Kostiainen
18′ Jesse Oksanen
21′ Roope Kostiainen
34′ Roope Kostiainen
76′ Verneri Uimonen
90+2′ Oma maali

Yleisöä:
181

49' Olli Eskelinen

Yleisöä:
181

32 Antti Kuusinen
4 Eino-Veikko Ek 46'
6 Severi Kankkunen C
7 Mauno Sirén
8 Topias Järvelä 77'
11 Roope Kostiainen 54'
17 Jesse Oksanen 46'
20 Arttu Haapala 46'
24 Arttu Mättö 55'
26 Verneri Uimonen
31 Ville Kukkanen
9 Eric Bullock 46'
15 Jesse Vuori
16 Paavo Kujala 46'
18 Panu Väliaho 54'
22 Markus Kopf 77'
23 Po Law
41 Eetu Räisänen 46'
 

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU