16.8.2021

 
 

TamU eteni Regions’ Cupin puoliv√§lieriin Sundom IF:n kotimolskilta haetulla makealla voitolla



Tampere Unitedin sunnuntaisesta ottelusta Sundom IF:n vieraana muodostui juuri sellainen kuin osattiin odottaa. Kotijoukkue pelasi erittäin fyysisesti ja hyökkäsi suoraviivaisesti, ja tarjosi tiukan vastuksen Sinipaidoille. TamU ei kuitenkaan fyysistä ja välillä räikeästikin sääntöjen sallimman tuolle puolen mennyttä painia, vaan voitti suurimman osan kaksinkamppailuista. Ja mikä tärkeintä, TamU dominoi tulostaulua, eikä päästänyt kotijoukkuetta missään vaiheessa uhkaamaan vakavasti maukasta vierasvoittoa.

Aivan ottelun alku meni Tampere Unitedilla lyhyeeseen ja pomppuiseen luonnonnurmikenttään sekä kotijoukkueen äärimmäisen suoraviivaiseen pelitapaan totutellessa, mutta kotijoukkuekaan ei päässyt erikoisemmille tekopaikoille. Neljännellä minuutilla TamU sai kuitenkin jo ensimmäisen tekopaikkansa, kun kulmapotku päästiin pelaamaan maata pitkin Mauno Sirénille boksin kulmalle. Sundomin maalivahti Johannes Karf kuitenkin torjui vedon.

Pelin edetessä TamU alkoi saada rakenneltua useita hyviä hyökkäyksiä, ja monessa tilanteessa oli aivan pienestä kiinni, että kotijoukkue pääsi katkomaan tilanteen juuri ennen lopullista murtautumista maalintekopaikkaan. Runsaslukuisessa Sinikaartin katsomossa koettiin pahimmat sydämentykytykset kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun maalivahti Antti Kuusisen avaus alimpana kenttäpelaajana palloa hakemaan tulleelle Eetu Räisäselle johti hetkelliseen pallonmenetykseen. Räisänen sai kuitenkin haalittua pallon takaisin itselleen ennen kuin sen vaarallisempaa pääsi syntymään.

Mitä pidemmälle ensimmäinen jakso eteni, sitä selvemmäksi kävi, että Sundom ei kaihda koviakaan otteita. TamUn twitterseurannassa ennakoitiin lukuisia kortteja ja loukkaantumisen uhkaa jo ottelun kuudennella minuutilla, ja tämä toteutui pelin edetessä. TamU tosin selvisi tosin vain yhdellä, Topias Järvelän ottelun 23. minuutilla ottamalla kortilla. Toki Sundom IF:n neljä korttiakaan ei ole aivan räikeä määrä, mutta on kuitenkin poikkeus aiemmin kaudella nähdystä, ja erityisesti pelitapa jolla kortit otettiin oli poikkeuksellinen.

My√∂s ottelun avausmaali oli seuraus kortin arvoisesta rikkeest√§ parinkymmenen minuutin kohdalla. Tilanteessa Sundomin maalivahti Johannes Karf jyr√§si nyrkeill√§√§n Eric Bullockin boksissa pahan n√§k√∂isesti, eik√§ tuomari ep√§r√∂inyt osoittaa pilkulle. Roope Kostiaisen ollessa vaihdossa vetovuoron sai Topias J√§rvel√§, joka laukoi pallon maalivahdin k√§sien kautta maalin oikeaan alakulmaan. N√§in TamU johti riemukkaasti 0‚Äď1.

Viitisen minuuttia maalin jälkeen Eric Bullock oli jälleen pahanteossa, kun pallo jäi pyörimään maalivahti Karfin eteen torjunnan jälkeen. Bullcok pääsi kiinni karoihin, mutta ei aivan onnistunut ohittamaan maalivahtia.

Lopulta Bullock onnistui maalinteossa ottelun 35. minuutilla. Tilanne l√§hti liikkeelle tulikuuman hy√∂kk√§√§j√§n omasta pallonriistosta, jota seurasi hieno juoksu puolustajan ohi, murtautuminen boksiin maalintekosektorilla ja tarkka laukaus maalin takakulmaan. N√§in TamU johti kotijoukkuetta shokeeraavasti jo 0‚Äď2.

Toki Sundom IF:llä oli omat vaarallisen oloiset hyökkäyksensä pitkin ensimmäistä jaksoa, mutta todellista uhkaa ne eivät aiheuttaneet. Aivan jakson lopussa kotijoukkue osoitti kuitenkin vaarallisuutensa erikoistilanteissa. Paha pallo luukulle oli lähellä tulla pusketuksi verkon perukoille, mutta maalivahti Antti Kuusinen sai niukin naukin napattua keskityksen ennen sitä tavoitellutta hyökkääjää.

N√§in tauolle l√§hdettiin mukavassa 0‚Äď2-johdossa. Toiselle jaksolle Sinipaidat sai m√§√§ritell√§ kuitenkin tavoitteeksi johdon pit√§misen lis√§ksi sen, ett√§ kaikki pelaajat saadaan ehjin√§ kotimatkalle.

TamU pitää johdon toisella jaksolla

Toinen jakso lähti käyntiin hiukan rauhallisemmissa merkeissä sekä pelin fyysisyyden että vaarallisten hyökkäysten määrän suhteen. Alkuminuuttien paras paikka osui, yllätys yllätys, Eric Bullockille, joka pääsi laukomaan boksista Mauno Sirénin ja Paavo Kujalan mainiosta alustuksesta. Puolustaja kuitenkin blokkasi vedon.

TamU koko kylm√§n suihkun jo ennen tunnin t√§yttymist√§, kun liigaa SJK:ssa viel√§ kaudella 2018 pelannutta Richard Dormania rikottiin boksissa melko vaarattoman oloisesssa tilanteessa. Dorman itse asettui laukomaan rankkaria ja laittoi pallon varmasti verkon perukoille. Stadionilla tunnelma s√§hk√∂istyi selv√§sti, kun kotiyleis√∂ ennakoi ottelun k√§√§ntymist√§ kotijoukkueen tultua maalin p√§√§h√§n 1‚Äď2-lukemiin.

Sinipaitojen kuittausta ei tarvinnut kuitenkaan kauaa odottaa. Ja kukapa muu olisi ollut asialla kuin Eric Bullock viikon kuudennella maalillaan. Tilanteen alusti toppari Severi Kankkusen pitkä pallo, jonka Paavo Kujala siirsi Eric Bullockille voitettuaan ensin puolustajansa. Bullockin kylmän viileä viimeistely saatteli Sinikaartin valtaviin maalijuhliin. Maalijuhlat olivat vielä käynnissä kun Bullock oli jälleen tekopaikassa puolittaisessa läpiajossa, mutta tällä kerta hattutemppu jäi toteutumatta.

TamUn johtaessa 1‚Äď3 peliss√§ oli hienoinen suvantovaihe, jonka aikana kumpikaan joukkue ei p√§√§ssyt maalipaikoille. Ottelun viimeisen vartin aikana kotijoukkue sai kuitenkin useita puolivaarallisia paikkoja, ja Antti Kuusinen joutui venym√§√§n useampaan torjuntaan, joskin useimmat n√§ist√§ olivat melko helpon n√§k√∂isi√§.

Useimmat Sundomin tekopaikat syntyiv√§t erikoistilanteista. N√§ihin kuuluivat 78. minuutin vapaapotku, jonka Kuusinen torjui etualakulmasta.  Pari minuuttia my√∂hemmin vuorossa oli pitk√§ sivurajaheitto, josta pallo puskettiin samaan paikkaan, mutta kun voimaa oli v√§h√§nlaisesti, sai Kuusinen pallon j√§lleen pidetty√§ maalin ulkopuolella.

Lopullinen ratkaisumaali syntyi reilu kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun TamU taisteli pallon itselleen syvällä vasemalla laidalla, josta pallo pelattiin Eetu Räisäselle keskelle kuudentoista rajan taakse. Räisänen harhautti yhden vastustajan ja laukoi sitten tarkan ulkosyrjävedon maalin alanurkkaan. Verkko heilui ja niin joukkuen kuin Sinikaartikin saivat juhlia voiton lopullisesti varmistanutta osumaa.

Ottelun kolmannella lis√§ajan minuutilla Sundom IF k√§vi tekem√§ss√§ viel√§ lohdutusmaalin. Asialla oli seuran jalkapallojaoston puheenjohtaja Andreas Bj√∂rk, joka pelasi kauden ensimm√§isen pelins√§ edustusjoukkueessa. Edellisen kerran sama mies oli rankaissut Sinipaitoja Maarianhaminassa 6.7.2008, mutta silloinkin maali j√§i laihaksi lohduksi TamUn 1‚Äď4-voittoon p√§√§ttyneess√§ ottelussa. T√§ll√§ kertaa Bj√∂rkin maali muutti loppulukemiksi 2‚Äď4, mutta se ei Sinipaitojen voitonjuhlia hillinnyt.

Kaikkinensa vierasottelu Sundomissa tarjosi juuri sit√§ mit√§ toivottiin: mukavan vierasreissun sek√§ joukkueelle ett√§ kannattajille, kosolti cup-romantiikkaa varsin eksoottisisssa olosuhteissa sek√§ ennen kaikkea paikan Suomen Regions’ Cupin puoliv√§lieriss√§. Seuraavan kierroksen vastustaja arvotaan tiistaina 24.8. kun loputkin kuluvan kierroksen ottelut on pelattu. T√§h√§n menness√§ paikkansa kahdeksan parhaan joukossa ovat varmistaneet TamUn lis√§ksi T√∂√∂l√∂n Taisto ja Tikkurilan Palloseura.

Päävalmentajan kommentit

Päävalmentaja Jukka Listenmaan mukaan Sundomin retkestä saatiin kaikki se mitä oli toivottukin.

”Bussimatkasta l√§htien oli kiva kuunnella, kun nauru raikasi bussin per√§ll√§ ja kaikilla oli hauska fiilis heti l√§hd√∂st√§ vaikka oli suht aikainen l√§ht√∂aika. Siit√§ jo aavisteli ett√§ tulossa on hyv√§ tapahtuma. Perill√§ odotti idylliset fasiliteetit, vaikka pelaamaanhan sinne mentiin eik√§ pukukopeissa olemaan”, Listenmaa fiilistelee.

”Kun peli alkoi meid√§t p√§√§si pikkuisen yll√§tt√§m√§√§n, ett√§ vastustaja tuli niinkin suoraviivaisesti. Suoraviivaista odotettiinkin, mutta ett√§ ihan noin suoraviivainen, niin se ehk√§ pikkuisen yll√§tti meid√§t.”

”Muutaman minuutin pelin j√§lkeen p√§√§stiin ideaan k√§siksi, ett√§ mit√§ peli t√§ll√§ kertaa on, ja meid√§n joukkueen kivijalka eli topparit ja keskikent√§n pohjapelaajat olivat √§√§rett√∂m√§n kovia. Voitti kaksinkamppailut, voitti ykk√∂spallot ja voitti kakkospallot”, jakaa Listenmaa kiitosta topparikaksikolle Anton Bright ja Severi Kankkunen sek√§ keskikent√§n Eetu R√§is√§selle ja Arttu Haapalalle.

”Aikalailla pelisuunnitelman mukaan homma toimi. Pelattiin laitojen kautta ja v√§ltettiin keskustan pomppuja, eli otettiin pomput mieluummin laidoissa. Laidoilta p√§√§stiinkin hyvin murtautumaan vaarapaikoille. Voi olla kyll√§ t√§ysin tyytyv√§inen.”

Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkueen fyysinen peli meni paikoin yli, ja joukkuetoverit joutuivat rauhoittelemaan muutamassa tilanteessa myös kovien otteiden kohteeksi joutuneita TamU-pelaajia.

”Varsinkin ensimm√§isell√§ jaksolla tuli j√§lkipeli√§. Fyysist√§ peli√§ on ihan hyv√§ olla, mutta j√§lkipeli on mautonta eik√§ sit√§ tarvitsisi tulla, ett√§ viel√§ sekunteja sen j√§lkeen kun pallo on sy√∂tetty pois tullaan viel√§ p√§in. Aika monta t√§llaista t√§lli√§ tuli, mutta onneksi ei sattunut mit√§√§n pahemmin. Kun k√§veltiin tauolla koppeihin puhuttiin vastustajan valmentajan kanssa asiasta, ja molemmat lupasi v√§h√§n rauhoitella omaa joukkuettaan, ett√§ j√§tet√§√§n turhanp√§iv√§iset pois. Toinen jakso meni jo huomattavasti fiksummin”, Listenmaa kertoo.

Ottelun ratkaisupelaaja oli torstain sarjaottelun tapaan Eric Bullock, joka oli aiemmin kaudella pelannut melko pieniä minuutteja.

”Eki on ollut aika liekeiss√§. Eritt√§in hyv√§, kun on tehnyt puolitoista vuotta kovaa duunia, eik√§ onnistumisia ole tullut ihan siihen tahtiin mit√§ on varmaan itsekin odottanut, ja mit√§ mekin olemme tietenkin odottaneet. Toivotaan ett√§ se t√§st√§ l√§htisi. Ihan joka viikko ei voi odottaa t√§llaisia tehoja, mutta jos tasaisesti alkaisi tulla tehoja, saataisiin taas yksi uusi iso vastuunkantaja joukkueeseen”, kuvailee kuuden maalin viikon pelannutta hy√∂kk√§√§j√§√§.

Seuraavan kerran ratkaisijoita tarvitaan perjantaina 20.8. kun TamU pelaa FC Haka juniorien vieraana. Kyseessä on jälleen todellinen huippuottelu, sillä TamU ja Haka ovat tasapisteissä, ja vain parempi maaliero pitää Sinipaidat koskilaisten edellä.