Suomen Regions’ Cupin ottelu Sundom IF:ää vastaan pelataan sunnuntaina 15.8.

04/08/2021 TamU
Uutinen

Tampere United kohtaa Suomen Regions' Cupin 4. kierroksen ottelussa Sundom IF:n. Ottelu pelataan Vaasassa Sundom Arenalla, ja sille löydettiin parhaiten molemmille seuroille sopivana pelipäivänä sunnuntai 15.8. Sunnuntaihin päädyttiin lauantain sijaan siksi, että molemmat joukkueet pelaavat sarjaottelun torstaina 12.8. ja otteluiden väliin haluttiin kaksi päivää. Ottelu alkaa klo 16.00.

TamU-uutiskuva

Suomen Regions’ Cupin 4. kierroksella on mukana enää 16 joukkuetta, joten tulevan ottelun voittaja pääsee jo hajuetäisyydelle todellisesta cup-menestyksestä. Tänä vuonna Suomen Regions’ Cupin voittajalle on tiedossa 5000 euron palkintorahojen lisäksi paikka UEFA Regions’ Cupiin kaudelle 2022–23. Lohkovaiheen kolme ottelua pelattaisiin tällä tietoa syksyllä 2022 turnausmuotoisesti yhdellä paikkakunnalla.

Seuraavaksi on kuitenkin kaadettava läntisen alueen Kolmosen lohkoa C johtava Sundom IF. Edellisen vastustajan eli AC Barcan tapaan vaasalaisjoukkue ei ole vielä hävinnyt sarjassa yhtään ottelua, joten odotettavissa on kova vastustaja, etenkin kun pelataan vieraskentällä.

Sinikaarti järjestää bussimatkan otteluun. Lisätiedot Sinikaartin Facebook-sivulta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

25.4. TamU - KPV 2 – 0

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

26.4. TamU 2 - Loiske 1 – 2

2.5. klo 19 TamU - JJK

28.4. klo 20 FC Nokia 2 - TamU naiset

4.5. klo 14 TamU 2 - NoPS