Cup-romantiikka palaa lauantaina Pyynikille

23/07/2021 TamU
Otteluennakko

Tampere United pelaa lauantaina viiden vuoden mittaiseksi venyneen tauon jälkeen ensimmäisen cup-ottelunsa Pyynikillä. Kilpailuna on tietenkin Kolmosessa ja sitä alemmissa sarjoissa pelaaville joukkueille tarkoitettu Suomen Regions' Cup, ja vastaan tulee oman Kolmosen lohkonsa kakkosena tällä hetkellä oleva kuopiolainen AC Barca. Tähän asti pelkästään suurinumeroisia voittoja Pyynikillä ottanut TamU saa siis mukavan haasteen sarjakauden keskelle.

AC Barcan kokoonpanoa tarkastellessa on helppo huomata, miksi joukkue on Kolmosen lohkonsa parhaimmistoa. Lukuisilla pelaajilla on kokemusta myös Kolmosta ylemmistä sarjoista, ja muutamilla myös Ykkösestä ja jopa liigasta saakka. Lisäksi suuri osa pelaajista on käynyt hiljattain läpi Kuopion Palloseuran junioripolun. Toki mukana on myös joitakin pelaajia, jotka ovat olleet mukana AC Barcassa jo silloin, kun joukkue seilasi Nelosen ja Vitosen välillä ennen kaudeksi 2019 tapahtunutta nousua Kolmoseen.

Lauantain ottelu kuuluu Suomen Regions’ Cupin kolmannelle kierroksella, ja tässä vaiheessa mukana vielä 32 joukkuetta. TamUn ja AC Barcan välisen ottelun voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella vierasottelussa joko Lapuan Virkiän tai vaasalaisen Sundom IF:n. Silloin mukana on siis enää 16 joukkuetta, joten todellinen cup-huuma olisi enää muutaman askeleen päässä. Toisaalta otteluruuhkaakin olisi jälleen tiedossa, sillä neljännen kierroksen ottelu olisi pelattava viimeistään 22.8.

Päävalmentaja Jukka Listenmaan mukaan Tampere Unitedissa on otettu ilolla vastaan ennalta hiukan tuntemattomamman joukkueen kohtaaminen, kun viimeisen kahden vuoden aikana on pelattu pitkälti samoja tuttuja paikallisia vastustajia vastaan.

”Harjoituksissa oli torstaina positiivinen fiilis siitä, että päästään pelaamaan vähän outoa joukkuetta vastaan jota ei ole ennen kohdattu. Vaikka kyseessä oli ensimmäinen pelin jälkeinen treeni, päällä oli hyvä sähinä. Ei myöskään näkynyt mitään väsymystä jaloissa”, Listenmaa toteaa.

”Odotamme että saadaan ihan kunnon vastus, toisin kuin vaikka tiistaina. Toivotaan että saadaan pelata ihan loppuun asti tosissaan”, Listenmaa heittää.

Vastustajaa ei ole kuitenkaan lähdetty sen suuremmin skouttaamaan ennalta, vaikka valmennusjohdolta olisi todennäköisesti löytynyt vanhoista kavereista sopivia tietolähteitä.

”Otettiin se kanta että lähdetään ihan oman tekemisen kautta, ja reagoidaan pelin aikana jos on jotakin mihin tarvitsee reagoida. Otetaan tästä vähän itsellekin haastetta, että joutuu itsekin skarppaamaan siinä penkillä”, Listenmaa paljastaa.

Pelaajien rasitustilanne on hyvän kierrätyksen ansiosta hyvällä mallilla, vaikka alla on pelit sekä sunnuntaina että tiistaina.

”Eihän siinä kenellekään tullut mitään erityisen isoa rasitusta, vaan pikkuisen toista peliä isoimmillaan. Kierrätys varmasti jatkuu lauantainakin, eli ne jotka on nyt pelanneet eniten ottavat varmaankin lauantaina levon kannalta.”

Poissaolijoiden listallakaan ei ole suurta eloa, sillä pitkäaikaispotilaiden eli Hakim Belbachirin ja Iikka Häkkisen lisäksi poissa ovat henkilökohtaisten syiden takia Ali Aitbenzanzoun ja Anton Bright. Lisäksi Nils Strömsholm ei ole käytettävissä, sillä ilman peliaikaa Kolmosen otteluissa jäänyt puolustaja hakee peliaikaa Kakkosen tasolta TPV:stä, johon hänet on lainattu vähintään 2.8. saakka.

Ottelu potkaistaan käyntiin Pyynikin urheilukentällä lauantaina klo 18.00. TamU-TV näyttää ottelun suorana lähetyksenä, joka alkaa viitisen minuuttia ennen ottelun alkua, ja selostajana on tuttuun tapaan Juuso Koskinen. Pyynikin portti aukeaa F. E. Sillanpään kadulla jo klo 17.00 eli tunti ennen ottelun alkua. Samalla hetkellä aukeavat myös grillipisteet ja anniskelualueet.

Päivitä ottelupäiväsi VIP-tasolle

Liput otteluun maksavat 8 € aikuisilta ja 5 € alennusryhmiltä (7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset sekä Tampere Unitedin jäsenet). Lipun voi ostaa myös ennakkoon Tiketin nettikaupasta tai myyntipisteistä. Tampereella myyntipisteet löytyvät keskustasta Stockmannilta, Sokokselta ja Swamp Musicista. Tampere Unitedin kausikortilla otteluun on vapaa pääsy.

VIP-lippuja on myös myytävänä stadionin lipunmyynnissä. VIP-lipun hinta on 35 €, tai jos sinulla on jo ostettuna tavallinen kausikortti, saat päivitettyä ottelupäiväsi VIP-tasolle 27 €:n hintaan. Olympia-kortteli-VIPissä tarjotaan ennen ottelua tasokas lämmin ruoka. Lisäksi pakettiin kuulu kaksi juomaa (tarjolla ainakin olut, siideri, lonkero sekä alkoholittomia vaihtoehtoja), ja ottelun tauolla on tarjolla kahvia ja grillimakkaraa.

Palvelut stadionilla

TamUn grillipisteellä on myynnissä lihansyöjille Tapolan grillimakkaraa sekä kaikille sopivana vaihtoehtona Vegemin kasvismakkaraa. Lisäksi tarjolla on virvokkeita, kahvia ja makeisia. Myös kannattajatuotteet ovat myynnissä samalla myyntipisteellä.

Anniskelualue on sijoitettu katsomon länsipäätyyn, eli ottelua pääsee siis seuraamaan juoman kanssa Pyynikin lehtereiltä. Tarjolla on tietenkin ennen kaikkea Pyynikin käsityöläispanimon tuotteita. Lain vaatimusten mukaisesti anniskelukatsomoon on pääsy vain 18 vuotta täyttäneillä.

Lisäksi VIP-alueen yhteydessä stadionin kaupunginpuoleisessa päädyssä on kaikille katsojille avoinna oleva anniskelualue. Tämä uusi anniskelualue on samalla lähempänä stadionin ruokapalveluita.

HUOM! Suosittelemme kortilla maksamista ja etenkin lähimaksun käyttämistä kaikilla myyntipisteillä! Käteisellä maksaessasi käytä mieluiten tasarahaa.

Pyydämme yleisöä ottamaan kaikissa otteluissa huomioon seuraavat seikat:

  • Desinfioi kätesi heti stadionille tultuasi. Saatavilla on käsihuuhdetta, mutta voit ottaa myös oman pikkupullosi mukaan.
  • Pidä 2 metrin turvavälit stadionilla sekä jo lippuluukulle jonottaessasi. Katsomossa penkkiriveistä on käytössä vain joka toinen. Perheenjäsenet voivat toki istua lähellä toisiaan.
  • Aivasta ja yski paperiseen nenäliinaan ja heitä se roskiin heti käytön jälkeen. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojaa suusi kyynärtaipeella. Desinfioi kätesi.
  • Desinfioi kätesi myös ennen grillillä ja muilla myyntipisteillä asiointia ja ruokailua. Käsihuuhdetta on saatavilla.
  • Älä missään nimessä tule otteluun jos olet sairaana. Myös riskiryhmiin kuuluvien suositellaan pysyvän poissa ottelutapahtumista.

Ennen ottelua TamU-kannattajien kokoontumispaikkana toimii Pyynikintorin laidalla sijaitseva Tuoppi, ja ottelun jälkeen suosittelemme vierailua Maja/Talossa Pirkankadulla vain korttelin päässä stadionin portista.

Tervetuloa Pyynikin sinivihreään tunnelmaan!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2