Tampere United kohtasi Tampereen Kisatoverit torstai-iltana Hervannan keskusurheilukentällä pelatussa ottelussa, ja otti ansaitun 0–3 (0–2) -voiton. TKT roikkui mukana 0–2-lukemissa aina ottelun viimeiselle kymmenminuuttiselle asti ja sillä oli omat tilaisuutensa iskeä jopa kavennusmaali, mutta mitään suurta huolta nämä tilanteet eivät TamU-kannattajissa herättäneet. Tuloksen myötä TamU nousi hetkeksi sarjan piikkipaikalle, joskin perjantai-iltana yhden ottelun enemmän pelannut FC Haka juniorit siirtyi jälleen sarjakärkeen kaatamalla Nokian Palloseuran.
0 – 3
TamU otti ottelun haltuunsa heti alusta alkaen, vaikka pelaajien otteissa näkyi hienoinen totuttelu lunnonnurmeen. Ensimmäisellä kymmenminuuttisella ei näyttänyt syntyvät paria kulmapotkua valmiimpaa, kunnes juuri ennen kymmenennen minuutin täyttymistä maalivahti Antti Kuusisen onnistunut avaus saatteli Eino-Veikko Ekin läpiajoon. Ek ohitti maalivahdin vasemmalta ja laukoi pallon lopulta melko pienestä kulmasta verkon perukoille. Näin TamU oli tehnyt vapauttavan avausmaalin, eikä viime kesän ainoassa Hervannan pelissä nyhjätty 0–0-tasuri siis voisi toistua.
Vartin kohdalla nähtiin TKT:n ensimmäinen varsinainen hyökkäys, joka päättyi vetoon kuudentoista rajan takaa. Tämä oli maalivahti Kuusiselle kuitenkin helppo poimittava. TamU loi tekopaikkoja hiukan tiuhempaan, ja etenkin Jesse Oksasen kunnostautui tarjoilijana sekä kulmapotkuista että pelitilanteissa. Näyttävin tilanne syntyi reilun 20 minuutin pelin jälkeen, kun Roope Kostainen ryntäsi täyttä vauhtia maalille ja missasi vain niukasti Oksasen matalan keskityksen. Maali olisi ollut täysin vastustamaton ja myös erittäin näyttävä, jos Kostiaisen juoksu ja Oksasen syöttö olisivat kohdanneet maalin edessä.
Noin 25 minuutin pelin jälkeen TKT pääsi jälleen hätyyttelemään Antti Kuusisen vartioimaa maalia. Siniharmaan hyökkääjän nousu boksiin ajautui kuitenkin pieneen kulmaan ja Kuusinen torjui läheltä lähteneen laukauksen kulmaksi, josta TKT ei saanut aikaan mitään mainittavaa.
Puolen tunnin kohdalla nähtiin sitten erittäin näyttävä hyökkäys, jossa Roope Kostiainen ja Topias Järvelä tulivat suoraviivaisesti keskeltä läpi. Tilanne alkoi Kostiaisen jalasta, kävi kaksi kertaa Järvelän jalassa ja päättyi siihen, kun pallon kanssa boksiin päässyt Kostiainen kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti. Kostiainen laukoi pilkun itse, ja vaikka maalivahti aavisti oikein ja sai jopa käsiäänkin hiukan pallon tielle, veto oli sen verran painava että TamUn johtolukemiksi saatiin 0–2. Maali oli samalla Kostiaisen yhdeksäs kuudessa Kolmosen ottelussa ja kaikkiaan kauden kahdestoista kun mukaan otetaan myös kaksi Suomen Regions’ Cupin ottelua.
Maalin jälkeen ja etenkin aivan ensimmäisen jakson lopulla TamU antoi otteen lipsua hiukan, ja TKT pääsi hyökkäämään muutamaan kertaan vaarallisen oloisesti. Kahta maalin ohi lauottua kaukovetoa kummoisempaa TKT ei kuitenkaan saanut aikaan.
Lopullinen ratkaisu venyy toisen jakson lopulle
Toinen jakso lähti Sinipaidoilta käyntiin terävästi, sillä sekä Roope Kostiainen että Topias Järvelä pääsivät hyviin vetopaikkoihin jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Molempien vedot suuntautuivat kuitenkin maalin yli.
Jakson edetessä Kositiainen pelattiin pariin kertaan puhtaaseen läpiajoonkin, mutta molemmilla kerroilla TKT-vahti veti pidemmän korren. Tunnin kohdalla tulleessa tilanteessa Eino-Veikko Ek sai vielä palllon maalivahdin jalkatorjunnan jälkeen ja yritti tsipata pallon kaukana maalistaan torjumaan tulleen maalivahdin yli, mutta valitettavasti nosto jäi niukasti maalivahdin sormenpäihin. Hiukan myöhemmin Ek pelattiin myös hyvää vetopaikkaan boksiin, mutta puolustus sai viime hetkellä blokattua laukauksen kulmaksi. Tämän kulmapotkun puolestaan lähti Jesse Oksasen lapikkaasta Roope Kostiaisen puskettavaksi, mutta maalivahti venytti komeaan torjuntaan.
Ottelun lopullinen niitti nähtiin vasta kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Tilanteessa pallo päätyi Arttu Haapalalle boksin keskellä, ja tämä tarjoili laidemmaksi Mauno Sirénille, jolla oli helppo työ laukoa pallo maaliin ja siirtää lukemiksi 0–3. Myös neljäs maali oli lähellä, kun Roope Kostainen pelasi Panu Väliahon laidalta läpi. Maalivahti torjui kuitenkin myös Väliahon yrityksen, ja näin loppulukemiksi saatiin 0–3 (0–2).
Päävalmentajan kommentit
Tampere Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaa ei ollut tyytyväinen illan esitykseen eikä varsinkaan siihen, että TKT:lle annettiin ensimmäisellä jaksolla johtolukemissa vielä mahdollisuus tulla peliin mukaan.
”Ei tämä kauhean hyvä esitys meiltä ollut, mutta voidaan kääntää se niin päin, että on hyvä että rutiiniesitykselle saadaan tuloksia tässä kohtaa. Kuitenkin 3–0-voitto, joten tulokseen pitää olla tyytyväinen, vaikka esitykseen ei voi olla tyytyväinen”, Listenmaa pohtii.
”Ensimmäisellä jaksolla oli hiukan kurittomuutta ja ylihyökättiin, eli tapahtui asioita joita ennen peliä oli käyty läpi että ei saa tapahtua. Keskikentällä alkoi olla liian isoja välejä, joista TKT pääsi iskemään vastaan ja jopa pieniin ylivoimahyökkäyksiin. Huonommalla tuurilla siinä olisi voinut käydä huonosti. Näitä käytiin tauolla läpi. Ei kai sitä ihan huutamiseksi voi sanoa, mutta normaalia kovemmalla äänellä jouduin puhumaan ja painottamaan asioita.”
”Mielestäni pallollinen pelaaminen parani paljon toiselle jaksolle, ei ollut hätäilyä ja kauheaa kiirettä tehdä ratkaisusyöttöjä. Ja ehkä kenttätasapainokin parani, eikä vastustaja enää päässyt sellaisiin vastahyökkäyksiin kuin ensimmäisellä jaksolla.”
”Kolmannen maalin olisi voinut tehdä aiemminkin, koska paikkoja oli, niin olisi päästy tekemään rotaatiota vähän aikaisemmin. Nyt ollaan ottelusuman puolessa välissä ja aika hyvin ollaan selvitty. Vielä kun vedetään toinen puolisko samaan tahtiin voidaan olla aika tyytyväisiä sen jälkeen”, päättää Listenmaa.
Tampere Unitedin pelit miesten Kolmosessa jatkuvatkin jo sunnuntaina alunperin kesäkuun alussa pelattavaksi aiotulla rästiottelulla Janakkalan Palloa vastaan. Siitä otteluruuhka jatkuu jälleen torstaina 5.8. jolloin Pyynikille saadaan vieraaksi Sääksjärven Loiske. Tervetuloa taas mukaan näihin otteluihin!
0 – 3
( 0 – 2 )
29′ Roope Kostiainen
81′ Mauno Sirén
Yleisöä:
32 | Antti Kuusinen | ||
3 | Anton Bright C | 40' | |
4 | Eino-Veikko Ek | 88' | |
7 | Mauno Sirén | 88' | |
9 | Topias Järvelä | 72' | |
13 | Arttu Haapala | ||
15 | Roope Kostiainen | ||
20 | Verneri Uimonen | 82' | |
21 | Jesse Oksanen | 72' | |
22 | Ville Kukkanen | ||
29 | Eetu Räisänen | 62' | 82' |
30 | Aapo Sipponen | ||
5 | Severi Kankkunen | 82' | |
16 | Eric Bullock | 88' | |
18 | Panu Väliaho | 72' | |
23 | Po Law | 82' | |
25 | Arttu Mättö | 72' | |
27 | Jesse Vuori | 88' |