Torstaina pelataan TKT:n vieraana Hervannassa

29/07/2021 TamU
Otteluennakko

Tampere Unitedin kova ottelutahti jatkuu, sillä torstai-iltana on vuorossa ottelu Tampereen Kisatovereita vastaan ennen kuin jo sunnuntaina kohdataan Janakkalan Pallo kotona Pyynikillä. Edellinen ottelu pelattiin viime lauantaina, joten joukkueella on ollut kohtuullinen aika valmistautua illan otteluun, mutta tästä huolimatta otteluruuhka näkyy kokoonpanoon tehtävissä valinnoissa. Ottelu potkaistaan käyntiin Hervannan keskuskentällä klo 19.00.

Tampere Unitedin kausi on sujunut suorastaan murskaavissa merkeissä, kun Kolmosessa maaliero on on peräti 27–1 ja Suomen Regions’ Cupissakin mentiin lauantaina jatkoon 6–1-voitolla. Merkille pantavaa kuitenkin on, että TamU on saanut pelata lähes kaikki ottelunsa Pyynikillä, kun yksi vierasotteluistakin pelattiin omalla kotikentällä. Muualla pelatuissa otteluissa on otettu varsin nihkeä 1–0-voitto ACE:sta cupin aiemmalla kierroksella ja pelattu tasan 1–1 Nokian Palloseuran kanssa. Torstain ottelu onkin joukkueelle tilaisuus näyttää, että tulosta kyetään tekemään myös vieraskentillä.

Oman leimansa ottelulle antaa se, että se pelataan NoPS-ottelun tavoin luonnonnurmella. Nokialla Sinipaidoilla oli selviä vaikeuksia saada pallo liikkumaan nopeasti oudolla alustalla, ja tällä kertaa joukkue on harjoitellut kahdesti Pirkkahallin nurmella.

”Maanantaina otettiin erittäin varovaisesti. Ihan vaan totuteltiin alustaan ja vähän palauteltiin viime viikon rykäisystä, ja vähän aikaa oli pallokin mukana. Tiistaina reenattiin jo ihan kunnolla, ja itse asiassa oltiin positiivisesti yllättyneitä, miten hyvin pystyttiin harjoittelemaan, vaikka kenttä ei todellakaan ole mikään täydellinen. Kaipa se auttoi, kun oli viime syksyä paremmin etukäteen tiedossa, että kenttä ei ole ihan samettia, niin kaikki osasi sopeutua siihen paremmin eikä tullut niitä turhia itkuja siitä, että pallo pomppii”, avaa päävalmentaja Jukka Listenmaa kuluvan viikon tekemistä.

Illan vastustaja TKT on pelannut kuusi Kolmosen ottelua ja ottanut niistä vain neljä pistettä. Ainoan voittonsa TKT otti Tervakosken Padosta, joka näyttää tässä vaiheessa suurimmalta putoajakandidaatilta. Tappiot ovat kuitenkin olleet lukemiltaan varsin maltillisia, sillä sarjan kärkijoukkueista NoPS voitto TKT:n 3–1 ja FC Haka juniorit maalein 2–1. Myös Tampere Unitedille TKT on ollut aiemmin hankala vastus, sillä vuosi sitten siniharmaiden kanssa jäätiin Pyynikillä 1–1-tasapeliin, vaikka TamU taisteli sarjanoususta ja TKT jäi lopulta sarjassa kolmanneksi viimeiseksi. Myös historiasta voi hakea vastaavaan asetelman, sillä kaudella 2016 kohtaamiset päättyivät TamUn niukkaan 1–2-vierasvoittoon ja samaiseen 1–1-tasapeliin Pyynikillä.

Tampere Unitedilla ei ole kenttäpelaajissa uusia poissaoloja pitkäaikaispotilaiden lisäksi, joten Jukka Listenmaalla on jälleen paljon valinnan varaa kokoonpanon suhteen. Maalivahdeista Henri Savolainen on edellisen ottelun tapaan poissa pienen vamman takia, joten asepalvelusta tänä kesänä suorittava Aapo Sipponen nousee kokoonpanoon.

”Kyllä kierrätystä taas tulee. Aika monella on tilanne että ei missään nimessä pysty pelaamaan sekä torstaina että sunnuntaina, mutta näissä on paljon saman pelipaikan pelaajia, joten ratkaisut löytyy helposti”, päävalmentaja toteaa.

Torstain kokoonpanon valinnassa korostuu Listenmaan mukaan syöttötaito.

”Välttämättä meillä ei ole kentällä paras joukkue sinänsä, vaan on haettu niitä jotka pystyy eniten syöttämään, kun luotamme että pallonhallinta meille tulee. Tavoitteena on päästä nurmikentälläkin muodon sisään riittävän paljon, koska uskon että kun sinne päästään niin saadaan myös maalintekopaikkoja, vaikka vastustaja sumputtaisi”, Listenmaa avaa pelisuunnitelmaa.

Ottelu pelataan siis torstaina 29.7. klo 19.00 alkaen Hervannan keskuskentällä. Voitto nostaisin ottelun FC Haka junioreita ja NoPSia vähemmän pelanneen TamUn jälleen takaisin sarjan kärkipaikalle. Tule siis kannustamaan Sinipaidat tärkeään vierasvoittoon! Jos et pääse paikan päälle, voit seurata ottelun kulkua Twitterin välityksellä.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU