Kakkosjoukkue sai keskiviikkona Kauppiin haastajakseen Tampereen piirin Nelosessa kolmantena majailleen FC Melodyn. Kolme pistettä sarjassa edellä olleet Sinipaidat tuplasivat eron kuuteen pisteeseen ottamalla selkeän 5–2 (3–1) -voiton kokeneista pelaajista muodostuvasta vastustajastaan.
Kakkosjoukkue palasi voittojen tielle voitamalla NePan
Tampereen piirin Nelosen kakkosena majaileva TamUn kakkosjoukkue sai tiistaina Kaupin tekonurmelle vieraakseen keskikastissa majailevan Nekalan Pallon. Ottelu oli tuttuun tapaan Sinipaitojen hallintaa, mutta loppulukemiksi jäi vierailijoita mairitteleva 2–0 (1–0).
Kakkosjoukkueelle kauden toinen tappio
Tampere Unitedin kakkosjoukkue jatkaa nousutaisteluaan Tampereen piirin Nelosessa, vaikka viimeiset kaksi ottelua ovat tuottaneet vain yhden pisteen. Viimeisimpänä joukkue kärsi 3–1-tappion Lammin Vedon vieraana, ja tätä edelsi 1–1-tasapeli kärkikamppailussa PJK:ta vastaan.
Kakkosjoukkueelle selvä voitto Sopu-pelistä
Tampere Unitedin kakkosjoukkue pelasi torstain paahtavassa helteessä vierasottelunsa kirjaimellisesti keskellä peltoa sijaitsevalla Rauhalan nurmella Valkeakoskella. Vastassa oli sarjan keskikastiin kuuluva Sääksmäen Sopu, ja tuloksena helppo 0–3 (0–1) -voitto, joka pitää Sinipaidat Nelosen jaetulla piikkipaikalla. Toinen kärkijoukkue PJK kohdataan sopivasti seuraavassa ottelussa perjantaina 14.6. klo 19.45 Kaukajärven tekonurmella.
Kakkosjoukkue palasi voittokantaan ja nousi sarjakärkeen
Tampere Unitedin kakkosjoukkue ei suostunut häviämään toista kertaa peräkkäin, vaan palasi keskiviikkona Kaupin urheilupuistossa pelatussa ottelussa voittokantaan, vaikka vastassa oli sarjakärki Kangasalan Voitto. Edeltävällä kierroksellahan Sinipaidat pettyivät Toijalan vierasreissulla, kun haastavan pelityylin omaava TP-49 vei ensimmäiseä pisteet mukanansa kakkosjoukkueelta. Kauden ensimmäisestä tappiosta ja suoraan sanottuna ala-arvoisesta vierasottelusta sisuuntuneena kakkosjoukkue otti maukkaan 3–1 (2–1) -voiton.
Kakkosjoukkue kulkee edelleen voitosta voittoon
Tampere Unitedin kakkosjoukkue jatkoi perjantaina Kaukajärven tekonurmella voittokulkuaan nappaamalla täydet pisteet vieraana olleelta Tervakosken Padolta. Jälleen edustusjoukkueelta apuja saanut joukkue otti komean 5–2 (3–1) -voiton, ja hallitsi ottelua ajoittain mielin määrin.
Kakkosjoukkueella käynnissä loistava alkukausi – jo kolmas peräkkäinen voitto
Tampere Unitedin kakkosjoukkue on avannut kautensa Tampereen piirin Nelosessa kolmella voitolla. Viimeisenä kaatui perjantai-illan ottelussa LeKi-futis Sääksjärven tekonurmella lukemin 0–2 (0–1). Edustusjoukkueen ja kakkosjoukkueen välinen yhteistyö on tällä kaudella aiempaa tiiviimpää, mistä kertoo paljon se, että kakkosjoukkueen päävalmentaja Weeti Tero on ottanut vastaansa myös edustusjoukkueen joukkueenjohtajan tehtävät. Alkukauden tulosten perusteella joukkue on tulossa kovalla ryminällä kohti Kolmosta.
Kakkosjoukkue hävisi lumisessa ottelussa Peli-Pojille
Kakkosjoukkueelle talven avausvoitto
Kakkosjoukkue hakee nousua edustusjoukkueen tuella
Tampere Unitedin kakkosjoukkue valmistautuu toiseen peräkkäiseen Nelosen kauteensa. Viime kausi meni joukkueelta edustusjoukkueen tavoin osittain uuden sarjatason vaatimuksiin totutellessa, mutta tulevalla kaudella joukkue lähtee tavoittelemaan nousua Kolmoseen tosissaan. Sarjanousu tukisi Tampere Unitedin strategisia tavoitteita, ja siksi yhteistyö edustusjoukkueen kanssa tiivistyy ensi kaudella.