Myös kakkos­joukkue on avannut kautensa – Hämeen­linnasta tasapeli

Tampere Unitedin kakkosjoukkue on aloittanut valmistautumisen Nelosen kauteen. Harjoitukset ovat pyörineet jo useamman viikon ajan, ja sunnuntaina joukkue kohtasi Kolmoseen viime kauden päätteeksi nousseen Janakkalan Pallon Hämeenlinnassa. Pullerin lämmitettävällä tekonurmella pelattu ottelu päättyi kirpeässä talvisäässä 1–1 (0–0) -tasapeliin, joten lukemat olivat huomattavasti vähemmän kitkerät kuin vuosi sitten vastaavassa harjoitusottelussa kärsitty 9–2-tappio.

(lisää…)

Kakkosjoukkue aloittaa Regions’ Cupin Valkeakoskella

Tampere Unitedin kakkosjoukkue pelaa seuran ensimmäisen kilpailullisen ottelun tällä kaudella, sillä Suomen Regions’ Cupin alkukierrosten ottelut on pelattaava viimeistään huhtikuun 17. päivänä. Sinipaidat arvottiin suoraan kilpailun toiselle kierrokselle, jolla kakkosjoukkue kohtaa vieraissa valkeakoskelaisen FC SorPan.

(lisää…)

Kakkosjoukkue jäi tasa­peliin kauden päätös­ottelussa

Tampere Unitedin kakkosjoukkueen kauden päättänyt ja samalla sarjan voiton ratkaissut ottelu Ikaalisten Urheilijoita vastaan päättyi tiistai-iltana Kaukajärven tekonurmella maalittomaan tasapeliin. Vaikka TamU hallitsi ottelua, tolppaa ja ylärimaa lähemmäksi maalia Sinipaidat eivät päässeet. Tasapeli tarkoittaa sitä, että IkU piti sarjajohdon kahden pisteen erolla, ja juhlii nousua Neloseen.

(lisää…)

Pelikassit vei pisteet kakkosjoukkueelta

Pelikassit löi TamUn kakkosjoukkueen nousutaisteluun kapuloita rattaisiin voittamalla Sopppenharjulla pelatun ottelun 2–1 (0–0). Sinipaidat eivät toipuneet toisen puoliajan alun kahdesta salamamaalista, vaan Mikko Ojasen lisäajalla tekemä kavennusmaali jäi laihaksi lohduksi. Näin ollen kakkosjoukkue tarvitsee kauden päätösottelusta voiton varmistaakseen nousun Neloseen ensi kaudeksi.

(lisää…)

Kakkosjoukkue pudotti TaPan nousu­kamppailusta

Kakkosjoukkue otti maukkaan 1–2 (0–0) -voiton Tampereen Palloilijoista tiistai-iltana Kaukajärvellä pelatussa Vitosen kärkiottelussa. Voiton myötä kakkosjoukkue jatkaa sarjajohdossa neljä pistettä yhden ottelun vähemmän pelanneen Ikaalisten Urheilijoiden edellä. Tampereen Palloilijat puolestaan käytännössä putosi pois nousutaistelusta, sillä TamU on jo kuusi pistettä TaPan edellä, kun sarjaa on pelaamatta enää kolme ottelua.

(lisää…)

Kakkosjoukkueen tie nousi pystyyn Piiricupin välierässä

Junioripitoisella joukkueella liikkeellä olleen kakkosjoukkueen tie Piiricupissa nousi pystyyn heti ensimmäisessä ottelussa eli välierässä. Nelosessa pelaava JanPa oli sunnuntai-illan ottelussa parempi selvin lukemin 5–0 (1–0) ja kohtaa finaalissa Kutosessa pelaavan tamperelaisjoukkue PiPo-79:n.

Kakkosjoukkue haki pisteet Nokialta

Tampere Unitedin kakkosjoukkue haki keskiviikkoiltana Nokialta kolme tärkeää sarjapistettä, kun PoNU Bk kaatui keskuskentän kolmosnurmella maalein 0–3 (0–1). Ottelu ei ollut joukkueelta mitenkään häikäisevä esitys, mutta rutiinitaso riitti pitämään oman pään puhtaana ja tekemään voittoon tarvittavat maalit.

(lisää…)

Kakkosjoukkue takaisin sarja­kärkeen

Tampere Unitedin kakkosjoukkue palasi tiistaina voittojen tielle, kun se kaatoi Kaukajärven kylmässä illassa Ylöjärven Ilveksen 4–1 (1–1). Samalla joukkue nousi takaisin sarjakärkeen, joskin kahden pisteen päässä vaanivalla Ikaalisten Urheilijoilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Sarajanousu on joka tapauksessa edelleen omissa käsissä, sillä TamU ja IkU pelaavat keskinäisen ottelun sarjan viimeisellä kierroksella.

(lisää…)

Kakkosjoukkue nihkeään tasa­peliin LaPron kanssa

Kakkosjoukkue pelasi tiistai-iltana jo toisen ottelunsa kolmen päivän sisään. Vastaan asettui Kaukajärven tekonurmella erittäin tuttu joukkue LaPro, jonka kanssa Sinipaidat pelasivat keväällä maalittoman tasapelin. Vaikka TamU oli kenttätapahtumien perusteella parempi joukkue, tälläkin kertaa pisteet menivät jakoon. Loppulukemiksi saatiin 1–1 (0–1).

(lisää…)

Kakkosjoukkueen tappioton putki katkesi Ikaalisissa

Tampere Unitedin kakkosjoukkueen 26 sarjaottelun mittaiseksi venynyt tappioton putki katkesi perjantaina, kun Ikaalisten Urheilijat ottivat 2–0 (0–0) voiton Ikaalisten urheilukentällä pelatussa ottelussa. Kakkosjoukkueen otteita vaivasi koko ottelun ajan tahmeus, eikä edes edustusjoukkueeseen polvivamman jälkeen paluuta tekevä Veli-Pekka Franssila pystynyt auttamaan kakkosjoukkuetta voittoon.

(lisää…)

Kakkosjoukkue nousi sarja­kärkeen PJK-voitolla

Tampere Unitedin kakkosjoukkue nousi Vitosen lohkonsa kärkipaikalle kaadettuaan Pirkkalan Jalkapalloklubin kakkosjoukkueen maalein 1–3 (1–1). Ottelua sävytti sateinen sää, jonka myötä pallo liikkui ajoittain erittäin verkkaisesti Killon luonnurmella. Sateen tauottua etenkin toisella puoliajalla nähtiin ajoittain erittäin laadukasta alasarjajalkapalloa.

(lisää…)

Kakkosjoukkue aloittaa Piiricupin revanssi­ottelulla

Kakkosjoukkue osallistuu tälläkin kaudella Palloliiton Tampereen piirin järjestämään Piiricupiin. Ensimmäisessä ottelussaan joukkue kohtaa viime kaudelta tutun vastustajan Hirsilän Pyrkivän, jolle kakkosjoukkue hävisi viime kaudella Piiricupin ensimmäisellä kierroksella rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Revanssin aika koittaa tänään klo 20 Kaupin kakkoskentällä.

(lisää…)

Kakkosjoukkue otti taistelu­voiton HST:stä

Tampere Unitedin kakkosjoukkue otti työvoiton pitkään vastaan hangoitelleesta HST:stä Hervannan pimenevässä illassa. Pitkään tappiolla olleet Sinipaidat venyivät viimeisen viidentoista minuutin aikana hienoon 1–3 (1–0) -voittoon. Maaleista vastasivat Mika Kytöviita, Lauri Savolainen ja Severi Hiltunen.

(lisää…)

TamU 2 ja TaPa piste­jakoon kärki­kamppailussa

Toukokuun viimeisen päivän paahtava aurinko helli runsaslukuista katsojakuntaa, kun Vitosen kakkoslohkon kärkikamppailussa TamU 2 ja TaPa tasasivat värikkäiden vaiheiden jälkeen pisteet lukemin 2–2 (1–0). Sinipaitojen maaleista vastasivat Tuukka Juutilainen ja Otto Pitkänen.

(lisää…)

Kolme pistettä tuliaisina Vammalasta

Sinipaitojen kakkosjoukkue jatkoi voittokulkuaan hakemalla kauden viidennen voittonsa Sastamalan Vammalasta, jossa se onnistui lämpimässä kelissä kaatamaan kotijoukkueena esiintyneen FC Vapsin lukemin 1–2 (1–1). Sinipaitojen maaleista vastasivat Jasmin Mlivic ja Tuukka Juutilainen.

(lisää…)

Kakkosjoukkue voittoon maalijuhlassa

Sinipaitojen kakkosjoukkue lähti kauden kolmanteen otteluun turhauttava LaPro-tasapeli mielessään. Hyökkäyspelaamiseen oltiin tehty muutoksia ja ne auttoivatkin. Maalintekokilpailuksi muuttunut ottelu päättyi lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen lopputulokseen 3–4 (1–1).

(lisää…)