Kakkosjoukkue sai keskiviikkona Kauppiin haastajakseen Tampereen piirin Nelosessa kolmantena majailleen FC Melodyn. Kolme pistettä sarjassa edellä olleet Sinipaidat tuplasivat eron kuuteen pisteeseen ottamalla selkeän 5–2 (3–1) -voiton kokeneista pelaajista muodostuvasta vastustajastaan.
Ottelu oli sikäli poikkeuksellinen TamUn kauden muihin otteluihin nähden, että pallonhallinta oli ottelussa jokseenkin tasainen joukkueiden välillä. Melody ja TamU ovat Tampereen Nelosen lohkon pallonhallintajoukkueet, ja se myös näkyi kentällä. TamU sai siitäkin huolimatta heti ottelun alkuun jo useamman maalipaikan, joista paras tuli puolittain läpi päässeelle Niko Äkräkselle. Loukkaantumisesta pelikuntoon hiljattain toipuneen edustuksen pelaajan viimeistely meni kuitenkin niukasti ohi maalin.
Ensimmäistä maalia ei tarvinnut tässäkään ottelussa odotella kuin 13 minuuttia. Marcio Severino peippaili oikealla laidalla useamman Melody-puolustajan totaalisen solmuun ja pelasi pelivälineen Deng Malwalin jalkaan vitosen viivalle. Ensimmäinen takavasarayritys jäi maalivahtiin, mutta omasta riparistaan Malwal sai polkaistua kotijoukkueen johtoon.
Vain neljä minuuttia myöhemmin Äkräs runttasi puhtaalla juoksuvoimalla useasta vastustajan puolustuksesta ohi ja viimeisteli tilanteeksi 2–0. Pari minuuttia ennen puolen tunnin rajapyykkiä Melody sai TamUn räikeästä syöttövirheestä kuitenkin läpiajon, josta Aleksi Pylkkönen viimeisteli kliinisesti maalin.
Ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös Melodyltä yksi maalipaikka, kun upea kaukolaukaus osui kauimmaiseen tolppaan kimmoten kuitenkin ulospäin maalista. Hetki tämän jälkeen Niko Äkräs rankaisi toistamiseen asettaen taukotilanteeksi 3–1.
Toisen jakson alkuun nähtiinkin kauden yksi upeimmista maaleista. Tauolla Tampere Unitedin leirissä otettiin keskustelun aiheeksi erittäin kaukana maalistaan pelaava Melody-maalivahti. Oikeana laitapuolustajana pelannut Matias Stark otti vinkistä vaarin ja täräytti 55 minuutin pelin jälkeen reilusti omalta kenttäpuoliskolta noin 60 metrin pituisen hevosenpotkun yli vastustajan maalivahdin. Näin lukemat olivat jo 4–1.
Hattutemppu syntyi 72. minuutilla, kun Niko Äkräs pujotteli hyökkäyspäässä jälleen vastustajia kuin keiloja. Viimeisenä hän ohitti vielä maalivahdin, jonka jälkeen pallo tyhjiin ja taululle 5–1.
Viimeisen vartin aikana Melody sai hieman enemmän otetta ottelusta. Vierailija sai luotua muutaman varsin hyvän maalipaikankin, mutta maalissa pelannut Sami Maja otti muutaman vakuuttavan kopin. Yksi takaisku kuitenkin nähtiin, kun Niko Wallenius viimeisteli upean noston etukulmaan rangaistusalueen rajalta 77. minuutilla.
Kaiken kaikkiaan ottelu oli hyvää jalkapalloa, kun kaksi palloa liikuttavaa joukkuetta pelasi vastakkain. Sinipaidat olivat tässä väännössä kuitenkin tällä kertaa selkeästi parempia. Ottelu päättyi lukemiin 5–2, vaikka tulos olisi voinut olla vielä reilusti rumempikin.
Tampereen Nelonen jää hetkeksi tauolle sarjan ollessa puolivälissä. Tampere Unitedin kakkosjoukkue on jaetulla piikkipaikalla, maalieron jälkeen kuitenkin toisena, kun PJK:n pitää ykköspaikkaa. Kakkosjoukkue jatkaa pelejään lauantaina 20.7. Ikaalisten Urheilijoiden vieraana.