Kakkosjoukkueen kausi päättyi tappioon ja sarjan kakkos­sijaan

02/10/2019 TamU 2
Uutinen

Tampere Unitedin kakkosjoukkue päätti kautensa lauantaiseen vierastappioon FC Melodylle maalein 5–1 (2–0). Paikka sarjan kahden parhaan joukkueen joukossa oli ollut varma jo hetken aikaa, mutta sarjan voitosta käytiin vielä taistelua viimeiselle kierrokselle saakka. Kauden päätösotteluun TamU lähti kahden pisteen johtoasemassa, mutta tappion myötä lopullinen sarjasijoitus oli toinen. Sekin olisi riittänyt sarjanousuun jollei edustusjoukkueen putoaminen kolmoseen estäisi kakkosjoukkueen nousua.

Ottelu oli hieman kauden normaalista poiketen alusta lähtien vastustajan hallinnassa. Melodyn keskikenttä pelasi erinomaisesti, mutta ensimmäisen puolen tunnin sisällä kumpikaan joukkueista ei varsinaisesti päässyt vaarallisille maalipaikoille.

Ensimmäisen jakson lopulla alkoi kuitenkin soida, kun Melodyn Matti Jokinen pisti ensimmäisen pallon TamUn maaliin 38 minuutin jälkeen. Ennen taukoa Jani Nyblom laittoi tilanteeksi jo 2–0.

Toisen puoliajan alussa tilanne synkkeni entisestään, kun Melody meni 3–0-johtoon Aleksi Pylkkösen maalilla. Tauolla vaihdosta sisään tullut Deng Malwal kuitenkin kavensi tilanteeksi 3–1 aiheuttaen Sinipaitojen pelaamiseen lyhyehkön piristysruiskeen. Tilanne ei kuitenkaan helpottanut, vaan Melodyn Jokinen ja Nyblom tekivät vielä molemmat lisämaalin viimeistellen tilanteeksi 5–1.

Vaikka kausi päättyi Tampere Unitedin kakkosjoukkueen osalta karulla tavalla kauden huonoimpaan esitykseen, kokonaisuutena joukkue pelasi kuitenkin huikean kauden, josta jokainen joukkueen mukana
ollut voi olla ylpeä. Alkukaudesta tehdyt joukkueen sisäiset tavoitteet saavutettiin, ja samalla nuori joukkue otti kauden mittaa isojakin askelia eteenpäin.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

6.10. klo 15 GBK - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2