Tampere Unitedin kakkosjoukkue kohtasi keskiviikkona TP-49:n. Kevätkierroksen ottelu oli ensimmäinen kauden kahdesta tappiosta, kun TP-49 voitti Toijalassa peräti lukemin 5–1. Nyt kuitenkin kalavelat saatiin maksettua Kaupissa maalein 5–2.

Ensimmäinen 20 minuuttia ottelusta oli ylivoimaisinta pallonhallintaa, mitä TamUn kakkosjoukkue on tällä kaudella esittänyt. Edustusjoukkueesta mukaan tullut Ali Aitbenzanzoun pääsi muutamaan otteeseen laukomaan hieman vajaasta kolmestakymmenestä metristä, mutta laukaukset suuntautuivat päin vastustajan maalivahtia. Erityisen hyville maalipaikoille joukkue ei kuitenkaan päässyt ensimmäisen puolen tunnin aikana.
Puolen tunnin pelin jälkeen TP-49 alkoi saamaan vastahyökkäyspeliään kasaan päästen muutamaan otteeseen omalle hyökkäyskolmannekselleen. Myös Toijalan erikoistilanteet olivat jälleen vaarallisia aiheuttaen päävaivaa sinisten alakerrassa.
Juuri ennen puoliaikaa Tampere United kuitenkin siirtyi johtoon, kun Ali Aitbenzanzoun pääsi jälleen täräyttämään noin 25 metristä. Tällä kertaa kuti upposi vasempaan alakulmaan muuttaen taukotilanteeksi 1–0.
Toisen puoliajan alkuun todella hyvän ottelun pelannut Moktar Laouini prässäsi pallon TP:n maalivahdilta pois. Maalivahti joutui rikkomaan ja Laouini ampui pilkulta tilanteeksi 2–0.
Kahden maalin johtoa ei kerennyt kulua kuin 9 minuuttia, kun TP-49 kavensi Mikko Alahäivälän maalilla kulmapotkun jälkitilanteesta.
Kun ottelua oli pelattu 70 minuuttia, edustusjoukkueenkin otteluita ratkonut Aleksi Sainio murtautui vasemmalta laidalta keskittämään. Hyökkäyksessä pelannut Ville Silvennoinen ei aivan yltänyt palloon, mutta Sainio pääsi härdellin keskeltä lopulta tuikkaamaan itse tilanteeksi 3–1.
Kahden maalin tappiotilanteessa TP-49 sai ottelusta ensimmäistä kertaa todellisesti kiinni, ja pääsi luomaan monta peräkkäistä vaarallista erikoistilannetta. Maalivahti Sami Maja joutui ottamaan muutaman upean venytyksenkin. Lopulta kymmenen minuuttia kestänyt sekava jakso kostautui, kun pallo osui ilmeisesti TamUn pelaajaa käteen rangaistusalueella. Tällä kaudella kymmenen maalia tehnyt Teppo Tenkanen latasi pallon verkkoon ja tilanteeksi 3–2.
Pallo kävi ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana vielä kertaalleen TamUn maaliviivallakin, mutta Sinipaitojen aina varma Mikko Ojanen suti pallon pois vain senttejä ennen tasoitusmaalia.
Ottelun loppuun TamU laukaisi kuitenkin jännityksen, kun Moktar Laouini prässäsi jälleen pallon vastustajalta ja pisti pallon maalivahdin ohi verkkoon, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä tasan yksi minuutti. Lisäajalla kotijoukkue kaunisteli vielä Ali Aitbenzanzounin maalilla lopulliset lukemat 5–2.
Lopputulos 5–2 ei ehkä kerro aivan kaikkea, sillä TP-49 oli toistamiseen erittäin hankala vastustaja Sinipaidoille. Kolme pistettä on kuitenkin tärkeintä, ja tämän turvin TamUn kakkosjoukkue jatkaa edelleen Tampereen Nelosen piikkipaikalla.
Seuraava kakkosjoukkueen ottelu pelataan perjantaina 23.8. klo 18.30 Kangasalan Kyötikkälän nurmella, ja vastassa on lunnollisesti Kangasalan Voitto. Sarjaa on jäljellä vielä kuusi ottelua ja sarjakakkonen Pato on vain pisteen verran Sinipaitojen perässä.