Kakkosjoukkueelle kauden toinen tappio

22/06/2019 TamU 2

Tampere Unitedin kakkosjoukkue jatkaa nousutaisteluaan Tampereen piirin Nelosessa, vaikka viimeiset kaksi ottelua ovat tuottaneet vain yhden pisteen. Viimeisimpänä joukkue kärsi 3–1-tappion Lammin Vedon vieraana, ja tätä edelsi 1–1-tasapeli kärkikamppailussa PJK:ta vastaan.

TamU-uutiskuva

Tasapeliin päätyneen kärkikamppailun jälkeen sarjapisteet olivat tasan PJK:n ja TamUn välillä. PJK-ottelussa Sinipaidat eivät onnistuneet hyödyntämään useita maalipaikkojaan, minkä johdosta TamU joutui tyytymään yhteen pisteeseen. Kärkikamppailu oli kauttaaltaan Sinipaitojen hallintaa, joten tulos jäi harmittamaan.

Keskiviikkona 19.6. nuori joukkue matkasi Lammille paikallisen Vedon vieraaksi. Ottelu starttasi lähes huonoimmalla mahdollisella tavalla, kun kotijoukkue meni ensimmäisestä tilanteestaan 1–0-johtoon. Kulmapotku pelattiin takatolpalle, josta Arran Aakkula teki maalin.

TamU otti tämän jälkeen ottelusta hallinnan ja sai ajoittain luotua hyviäkin tilanteita. Ensimmäisellä jaksolla muun muassa Elias Haralalla, Ahmed Al-Kharsanilla ja Taavi Abruquahilla oli omat paikkansa pistää peli tasoihin, siinä kuitenkaan onnistumatta.

LaVe oli todella vähäisestä pallonhallinnasta huolimatta alati vaarallinen. Kulmasta maalin tehnyt erittäin nopeajalkainen Aakkula kyttäsi vastahyökkäyksiä, ja pääsi muutaman kerran varsin hyvillekin paikoille. TamU-maalivahti Janne Itkonen otti kuitenkin muutaman todella hyvän torjunnan Aakkulan käytännössä yksin orkestroimista vastahyökkäyksistä.

Toisella puoliajalla United jatkoi pallonhallintapeliään. Lukuisat harhasyötöt ja etenkin viimeisellä kolmanneksella tulleet heikot ratkaisut estivät kuitenkin vaarallisille maalipaikoille pääsyn. Kun toista puoliaikaa oli pelattu noin vartti, sinipaidat pääsivät vihdoin tasoittamaan ottelun. Kulmapotku pelattiin lähes identtisesti LaVen avausmaalin kanssa takatolpalle, josta edustusjoukkueessakin menneinä vuosina pelannut kokenut toppari Ville Toiva puski pallon maaliin.

Tasatilanteessa sama teema jatkui: TamU piti palloa, ja LaVe haki vastahyökkäyksiä. Tämä tuottikin lopulta kotijoukkueelle tuloksen, kun Aakkula pisti puolessa kentässä ensin vipuun Sinipaitojen keskikentän, jonka jälkeen puolustajan ja lopulta vielä maalivahdinkin. Aakkulan 2–1-maali oli upea yksilösuoritus.

Ottelun loppua kohden edetessä sama mies maalasi vielä ottelun kolmannen, sekin vastahyökkäyksestä upean haaston jälkeen. Näin loppulukemat olivat LaVelle 3–1. Kauden pisimmästä vierasreissusta jäi Sinipaidoille paljon parannettavaa. Ottelu oli hieman samanlainen kuin kauden toinen tappiollinen ottelu Toijalaa vastaan, eli pallonhallinnasta huolimatta pisteet jäivät tuomatta kotiin.

Tilanne sarjataulukossa säilyy kuitenkin hyvänä: PJK pitää kärkipaikkaa 22 pisteellä, TamU on toisena 19 pisteellä, jonka jälkeen kolmannella sijalla ovat Melody, Pato ja KaVo 16 pisteellä. Kaikki joukkueet ovat pelanneet yhdeksän ottelua. Kaikki on vielä täysin auki, mutta kun kaksi sarjan parasta nousevat suoraan Kolmoseen, on TamUn kakkosjoukkueella loistavat asemat, kun pelit jatkuvat heti juhannuksen jälkeen tiistaina 25.6. Silloin Kauppiin saadaan vieraaksi vanha vihollinen Nekalan Pallo, ja ottelu potkaistaan käyntiin klo 19.45.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

6.10. klo 15 GBK - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2