TamU palasi maalinteon ja voittojen tielle

Tampere United otti sunnuntai-iltana vakuuttavan 3–0 (1–0) voiton närpiöläisestä Kraft FF:stä. Berat Grabovcin varhainen johtomaali siivitti Sinipaidat selkeään pelitapahtumien hallintaan. Vaikka ottelu oli siirretty Pyynikin pienelle ja pomppuiselle tekonurmelle, edellisestä Vaasassa pelatusta ottelusta oltiin saatu tuotua pallonhallinta mukaan myös kotiotteluun. Toisella jaksolla Konsta Raittinen ja Elias Harala tekivät ensimmäiset maalinsa Kakkosessa, ja samalla nämä maalit sinetöivät voiton TamUlle.

(lisää…)

Sunnuntaina Pyynikillä haussa paluu voittojen tielle

Tampere Unitedin kiivas ottelutahti jatkuu, sillä seuraava ottelu pelataan jo ensi sunnuntaina, kun Pyynikille saadaan vieraaksi närpiöläinen Kraft FF. Kyseessä on molemmille joukkueille kolmas ottelu kahdeksan päivän sisään, ja molemmille on varmasti jäänyt hampaankoloon helatorstain ottelusta. Sinipaidathan kärsivät karvaan viime hetken tappion Vasa IFK:n vieraana, ja Kraft puolestaan otti kotikentällään rumasti turpiin Herculesilta lukemin 1–5.

(lisää…)

Vaasassa tuhrittiin karvas tappio

Tampere United pelasi helatorstaina Vasa IFK:n vieraana kauden parasta peliään, mutta kun maalit jäivät tekemättä, toteutui se tavallinen tarina, jossa vastustaja rankaisi lopussa. Ilahduttavaa ottelussa oli se, miten hyvin laitapeli toimi kun joukkue pääsi vihdoinkin täysimittaiselle kentälle. Lopun takaiskun ja 1–0-tappion lisäksi harmittamaan jäi tehottomuus viimeisellä kolmanneksella.

(lisää…)

Helatorstaina vuorossa Vaasan reissu

Kautensa kahdella kotiottelulla aloittanut Tampere United pelaa helatorstaina kauden ensimmäisen vierasottelunsa. Bussin keula käännetään kohti Vaasaa, jossa ottelua isännöi kauden vahvasti aloittanut Vasa IFK. Puitteet ovat ottelussa kohdillaan, sillä se pelataan parisen vuotta sitten uusitulla Elisa Stadionilla Hietalahdessa.

(lisää…)

Sunnuntain Kraft-ottelu siirtyy Pyynikille

Tampere Unitedin pääsy nurmikentille siirtyy kesemmälle Ratinan ja Tammelan nurmien huonon kunnon takia. Eilen Ratinassa pelattiin vielä liigaottelu, mutta kentän kunto on todettu niin huonoksi, että toistaiseksi Ratinassa ei pelata lainkaan. Näin ollen ensi sunnuntaina 13.5. Kraftia vastaan pelattava ottelu on siirretty pelattavaksi Pyynikin urheilukentälle, ja myös kaksi viikkoa myöhemmin sunnuntaina 27.5. GBK:ta vastaan pelattava ottelu pelataan näillä näkymin Pyynikillä.

(lisää…)

Pisteet matkasivat sunnuntai-iltana Pyynikiltä Seinäjoelle

Sunnuntain ilta-aurinko ei paistanut Pyynikillä Tampere Unitedille, vaan SJK:n kakkosjoukkue kävi hakemassa täydet pisteet maalein 0–2 (0–1). Ensimmäinen takaisku koettiin ensimmäisen jakson puolen välin paikkeilla, kun Ville Pajulan kaukoveto viuhui maalin ylänurkkaan. Vielä pahempi kylmä suihku saatiin toisen jakson alussa, kun toppari Ville Puustisen karmaiseva hassi alimpana miehenä vapautti Sami Viljasen läpiajoon ja helppoon 0–2-maaliin.

(lisää…)

Pelit jatkuvat sunnuntaina Pyynikillä

Tampere United tekee seuraavan hyppynsä tuntemattomaan ensi sunnuntaina, kun Pyynikin urheilukentälle siirrettyyn otteluun saadaan vastustajaksi SJK:n kakkosjoukkue. Seinäjokelaisjoukkue tunnetaan myös SJK Akatemian U23-joukkueena, mutta käytännössä joukkueessa pelaa myös tätä vanhempia pelaajia. Joka tapauksessa kyseessä on liigajoukkueen nuori ja nälkäinen reservijoukkue, joka saa harjoitella erinomaisissa olosuhteissa. Joukkue voitti avauskierroksella TP-47:n peräti 4–0 ja huhtikuun harjoitusotteluissa se on voittanut Ykkösen joukkueista Klubi 04:n ja FF Jaron, joten Sinipaidat näyttävät pääsevän sunnuntaina kovaan testiin.

(lisää…)

Verneri Uimosen unelma­veto toi täydet pisteet sarja-avauksesta

Sinipaitojen sarja-avaus sai huikean lopun, kun jo talvikaudella tehovireessä ollut laitapuolustaja Verneri Uimonen viritti todellisen pommin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Kuudentoista rajan takaa lähtenyt laukaus pomppasi ylärimasta maahan ja siitä edelleen yläriman kautta verkkoon. Tätä ennen Berat Grabovci oli vienyt TamUn rangaistuspotkulla 1–0-johtoon ja JBK:n Joakim Häggblom oli tasoittanut lukemat 1–1:een toisen jakson puolivälin paikkeilla. Hienoisesti ottelua hallinnut TamU sai ansaitsemansa voiton tavalla, joka jäi varmasti lähtemättömästi kaikkien Pyynikillä tai TamU-TV:n välityksellä ottelua seuranneiden mieleen.

(lisää…)

Aleksi Inkinen täydentää tänään kautensa aloittavan joukkueen

Harjoituskauden edetessä yhä enemmän peliaikaa harjoitusotteluissa saanut Aleksi Inkinen, 18, täydentää Tampere Unitedin miehistön tehtyään vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Inkisen pelaajaura alkoi Porissa FC Jazzin riveissä, mutta merkittävimmät vuodet ovat menneet ensin FC Vapsissa ja sitten TPV:ssä. Viime kaudella Inkinen pelasi FC Vapsissa Vitosen otteluita, joten siirto suoraan Kakkosen tasolle on nuorelle laitapuolustajalle valtava harppaus.

(lisää…)

Sarja käyntiin lauantaina JBK:n vierailulla

Pitkä talvi on vihdoin ohi ja sarjakausi alkaa lauantaina myös Kakkosen C-lohkon osalta. Pitkälle kevätkuukausien puolelle venyneet pakkaset pitävät kuitenkin Tammelan ja Ratinen aidot viheriöt Sinipaidoilta suljettuna, ja kausi aloitetaan alemmissa sarjoissa pelattujen vuosien rakkaalta kotikentältä Pyynikiltä. Vastustajaksi saadaan pietarsaarelainen JBK, joka on Tampere Unitedille täysin uusi tuttavuus.

(lisää…)

Sarjakausi alkaa lauantaina Pyynikillä

Ensi lauantaina 28.4. klo 17 pelattava Tampere Unitedin kauden ensimmäinen Kakkosen ottelu on siirretty Pyynikin urheilukentälle. Alunperin JBK-ottelu oli tarkoitus pelata Ratinan stadionilla, jossa nurmi olisikin jo pelikunnossa, mutta Tammelan nurmen toivoton kevätkunto käynnisti ketjureaktion, joka siirsi myös Sinipaitojen ottelun varakentälle.

(lisää…)

Kenraali­harjoituksesta tasapeli ja tukku onnistumisia

Tampere Unitedin perjantainen kenraaliharjoitus ennen ensi lauantaina alkavaa sarajakautta tuotti 2–2 (0–0) -tasapelin FC Espoon kanssa. Kaupissa pelatussa ottelussa tehtiin kolme maalia aivan ottelun viime minuuteilla. Berat Grabovcin kaksi osumaa eivät riittäneet voittoon kun espoolaiset nousivat kahdesti tasoihin. Tasapeli oli kuitenkin Sinipaidoille jo yhdeksäs tappioton peli putkeen.

(lisää…)

Kauden kynnyksellä kohdataan vielä FC Espoo

Tampere United pelaa perjantaina viimeisen harjoitusottelunsa ennen kuin Kakkosen kausi alkaa reilu viikko myöhemmin. Vastaansa Sinipaidat saavat viime kaudelta ja tammikuun harjoitusottelusta tutun FC Espoon. Näistä kolmesta ottelusta tilillä on yksi tasapeli ja kaksi tappiota, joten espoolaiset tarjoavat varmasti haastavan vastustajan kenraaliharjoitukseen.

(lisää…)

Hämeenlinnasta tasa­peli heikolla esityksellä

Tampere United pelasi lauantai-iltapäivänä kauden heikoimman harjoitusottelunsa, vaikka tulos HJS:ää vastaan olikin 1–1 (1–0) -tasapeli, ja Sinipaitojen tappiottomien otteluiden putki kasvoi jo kahdeksaan otteluun. Mukavassa aurinkoisessa kevätsäässä Pullerin tekonurmella Hämeenlinnassa pelattu ottelu ei tarjonnut yleisölle hienouksia. Tampere Unitedin kannalta ottelussa parasta oli Antti Kuusisen maalivahtipeli ja Berat Garbovcin maalivireen säilyminen.

(lisää…)

Harjoitusottelut jatkuvat lauantaina Hämeenlinnassa

Sinipaitojen seuraava harjoitusottelu pelataan jo lauantai-iltapäivällä Hämeenlinnassa, jossa vastaan asettuu toisen kerran noin kuukauden sisään HJS. Myös hämeenlinnalaiset valmistautuvat parin viikon päästä alkavaan Kakkosen kauteen, mutta pelaavat toki eri lohkossa kuin TamU, joten sarjakaudella joukkueet eivät enää kohtaa.

(lisää…)

Ottelu Ilves-Kissoja vastaan sai ikävän lopun

Tampere Unitedin ja Ilves-Kissojen välinen kohtaaminen sai torstai-iltana Kaupissa ikävän ennenaikaisen lopun, kun ottelu jouduttiin keskeyttämään vajaan tunnin pelin jälkeen ikävän loukkaantumistilanteen seurauksena. Ilves-Kissojen maalivahti ja TamU-kärki Berat Grabovci törmäsivät rajusti pallontavoittelutilanteessa, ja katsomoon asti kuului että sattui pahemmin. Grabovci nousi tilanteesta omin jaloin, mutta Ilves-Kissojen maalivahdille soitettiin heti ambulanssi paikalle. Koko TamU-yhteisö toivottaa parasta mahdollista toipumista.

(lisää…)

Torstaina kohdataan Ilves-Kissat Kaupissa

TamU pelaa tänään viikon ensimmäisen harjoitusottelunsa kun Ilves-Kissat tulee Sinipaitojen vieraaksi Kaupin lämmitettävälle tekonurmelle. Ottelu on joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen syyskuun 2016 ikimuistoisen illan jälkeen. Silloin joukkueet kohtasivat Pyynikin urheilukentällä, ja panoksena lähes tuhannen katsojan edessä oli nousu Kakkoseen. Tänään Kaupissa kilpailullisia panoksia ei toki ole, vaan ottelu on Tampere Unitedissa vähemmän peliaikaa talven mittaan saaneille tilaisuus antaa näyttöjä valmennusjohdolle.

(lisää…)

Osta kausi­korttisi nyt – osallistut samalla kahden VIP-kausi­kortin arvontaan

Kaikkien Tampere Unitedin kausikortin ostaneiden kesken arvotaan kahden VIP-kausikortin paketti. Osta kausikorttisi viimeistään perjantaina 27.4. niin olet mukana arvonnassa. Myös kaikki jo aiemmin kausikortin ostneet ovat mukana. VIP-kausikorttien lisäksi arvonnassa kaksi kausikortin ostajaa saa uudenkarhean TamUn 20-vuotisjuhlahuivin. Arvontaan voivat osallistua kaikki 18-vuotta täyttäneet.

(lisää…)

Tampere Unitedin 20-vuotis­juhlahuivi on nyt saatavilla

Tampere United täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja se näkyy luonnollisesti myös fanituotteissa. Ensimmäisenä juhlavuoden tuotteena on julkaistu juhlavuoden huivi, joka on tänään tullut myyntiin TamU-kaupassa. Huivissa on näkyvillä 20-vuotisjuhlasta kertova lehvälogo. Huivin toisella puolella huivin päistä muodostuu suurikokoinen Tampere Unitedin logo.

(lisää…)