Naisten edustusjoukkue otti mukavan 2–1 (1–0) voiton Pargas IF:stä hankien keskellä hyisessä lauantai-iltapäivässä. Kauden ensimmäinen kotipeli oli alun perin määrä pelata Pyynikin urheilukentällä, mutta ottelu siirrettiin lumikerroksen peittämältä ’Pynsältä’ Kaupin urheilupuistoon. Olosuhteiden takia otteluun saapui vain kourallinen yleisöä, mutta paikalle saapuneet saivat nähdä hyvin taistelleen Tampere Unitedin.
(lisää…)Lauantaina kauden ensimmäinen derby
Lauantaina klo 19.30 Tammelan stadionilla käydään Tampere Unitedin kauden ensimmäinen paikallisottelu, kun vastaan astelee Ilveksen kakkosjoukkue. Vähämaalisten pelien jälkeen Tampere Unitedin olisi aika saada maalihanat auki, jotta kurssi kohti nousutavoitetta pysyisi vakaana. Hyvin toiminut puolustuspeli on samalla pidettävä tiiviinä.
(lisää…)Kotiavauksessa Pyynikin urheilukentällä vastassa Piffen
Naisten edustusjoukkueen kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä tulevana lauantaina Pargas IF:ää vastaan. Naisten ottelu alkaa klo 14.00, ja samana päivänä pelataan myös miesten edustuksen ottelu klo 19.30 alkaen Tammelan stadionilla. Tammelaan pääsee mukavasti suoraan Pyynikintorin ratikkapysäkiltä, ja TamU-klubi on auki stadionin kolmannessa kerroksessa jo naisten ottelun päättyessä. Naisten joukkue toivookin näkevänsä suuren kannattajajoukon ensin juhlimassa Pyynikillä ja myöhemmin illalla Tammelassa. Pyynikillä yleisöä palvelevat anniskelualue ja TamUn grilli.
(lisää…)Tehottomuus maksoi Cupin jatkopaikan
Tampere Unitedin cup-juna pysähtyi tänä vuonna heti ensimmäiselle asemalle, sillä FC Interin kakkosjoukkue haki Tammelan stadionin hyisessä keskiviikkoillassa voiton rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi maalittomana, vaikka TamU loi hyökkäyksiä jatkuvalla syötöllä. Viidesti oltiin jopa sellaisessa tekopaikassa, josta pallo tavallisesti saadaan verkon perukoille. Interilläkin oli toki muutama vaarallinen hyökkäys, ja etenkin toisen jakson lopulla turkulaiset näyttivät vaarallisilta. Pilkuille mentiin kuitenkin suoraan maalittoman ysikymppisen jälkeen, ja niissä vierailijat veivät voiton maalein 2–4.
(lisää…)Pyynikin ihme jäi vain etäiseksi haaveeksi
Miesten kakkosjoukkueen tie Suomen Cupissa nousi pystyyn kolmannen kierroksen ottelussa, kun Veikkausliigassa pelaava Ekenäs IF haki Pyynikin urheilukentältä selvä 0–11 (0–5) -voiton. Ensimmäisellä jaksolla TamU taisteli urheasti ja uhrautuvasti, ja pystyi pitämään vieraat kohtalaisen hyvin poissa tekopaikoilta. Pelitilannemaaleja ei nähty, kun Sinipaitojen boksipuolustus toimi hyvin, mutta syötönkatkot johtivat lukuisiin kulmapotkuihin ja rikkeet vapaapotkuihin, ja näistä erikoistilanteista rutinoitunut EIF iski viisi maalia. Tämän jälkeen toinen jakso oli pelkkää kosmetiikkaa.
(lisää…)Suomen Cup tuo Tammelaan vieraita Turusta
Miesten edustusjoukkueen taival Suomen Cupissa alkaa keskiviikkona, ja vastassa on sama seura, joka tuli vuosi sitten Kauppiin vastaavaan otteluun. Tällä kertaa ottelu ei herätä aivan niin suurta huomiota, sillä FC Interin veikkausliigamiehistön sijaan Tammelan stadionilla vierailee samassa Kakkosen lohkossa TamUn kanssa pelaava FC Interin kakkosjoukkue. Sinipaitojen ainoa tavoite on edetä cupissa jatkoon ja päästä jännittämään, millainen joukkue tulee seuraavaksi vastaan.
(lisää…)Kakkosjoukkue haastaa liigajoukkue EIF:n tiistaina Pyynikillä
Miesten kakkosjoukkueella kävi mojova arpaonni taannoisessa Suomen Cupin arvonnassa, kun kulhosta nousi vastustajaksi liigassa pelaava Ekenäs IF. Arpaonnea voi pitää sekä hyvänä että huonona. Liigajoukkuen kohtaaminen on tietenkin kutkuttavaa, mutta toisaalta toisenlainen arpa olisi antanut paremmat mahdollisuudet taistella pääsystä Suomen Regions’ Cupiin, jonne selviytyy kahdeksan pisimmälle Suomen Cupissa päässyttä Kolmosen ja Nelosen joukkuetta. Joka tapauksessa kakkosjoukkue lähtee hakemaan vain voittoa, kun ottelu alkaa huomenna tiistaina klo 18.00 Pyynikin urheilukentällä.
(lisää…)Sarjan avauskierrokselta selvä voitto SalPasta
Hetkinen hei…? Ehtikö peli vielä edes alkaamaan ja TamU johtaa jo 0–1? Näihin fiiliksiin heräsivät kentällä olleet joukkueet, molempien joukkueiden taustat sekä yleisö. Janika Ilvesoksa rymisteli suoraan avauspotkun jälkeen rikkoen Salpalinjan, ja iskie maalin kotijoukkueen verkkoon. Näinkö kausi aloitetaan? Ja olisiko se nyt sitten tämä kausi jolloin sinipaidat nousevat kakkoseen? Varmasti jos, peleihin lähdetään tälläisella vauhdilla, tahdolla ja itseluottamuksella, ja loputkin selvän 1–3 (0–3) -voiton arvoisesti.
(lisää…)TamU joutui tyytymään tasapeliin Tapiolassa
Tampere United joutui taipumaan Tapiolassa nihkeään 1–1-tasapeliin, vaikka johti ottelua lähes koko ottelun ajan. Julius Stenroos siirsi TamUn johtoon jo alle vartin pelin jälkeen, ja Hongan tasoitus syntyi pilkulta vasta varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. TamUlla oli ollut tätä ennen muutama tilaisuus niitata peli toisella osumalla, mutta rehellisyyden nimissä Hongan tasoitus oli toisella jaksolla huomattavasti TamUn maalia lähempänä.
(lisää…)Naisten edustus avaa sarjakauden Salossa
Naisten edustusjoukkueen sarjakausi alkaa tänään perjantaina, kun joukkueen bussi suunnataan ensimmäiseen vieraspeliin kohti Saloa, jossa klo 19.45 alkavan ottelun vastustajana on SalPa. Sinipaidoilla on alla hyvä harjoituskausi ja helppo voitto Suomen Cupin ottelussa Uudenkaupungin Pallokerhoa vastaan. Joukkue lähteekin Saloon luottavaisena ja täynnä voitontahtoa.
(lisää…)Pisteiden metsästys jatkuu Tapiolassa
Avausottelunsa Tammelan stadionilla viime sunnuntaina voittanut Tampere United hakee perjantaina pisteitä FC Hongan vieraana Tapiolassa. Suurten muutosten keskellä viime kauden jälkeen ollut Honka tulee otteluun pienenä kysymysmerkkinä. Eurokentiltä suoraan Kakkoseen pudonnut espoolaisseura näyttää menettäneen liigatason pelaajiensa lisäksi myös viime kaudella Kakkosessa pelanneen akatemiajoukkueen pelaajien parhaimmistoa.
(lisää…)Tammelan avausottelusta voitto Janar Georgin maalilla
Sunnuntaina päästiin juhlimaan Tammelan uuden stadionin ensimmäistä voittoa sarjapeleissä, kun Tampere United peittosi Vantaan Jalkapalloseuran numeroin 1–0 (0–0). Joukkueen pelissä on vielä paljon kehitettävää, mutta Janar Georgin maali ja täydet pisteet toivat hymyn koko seurayhteisön huulille. Ottelun yleisömäärä oli komea 1191, jota pönkitti mukavasti paikalla olleet parisensataa kutsuvierasta.
(lisää…)Sunnuntaina odotus päättyy – kausi käyntiin Tammelassa
Viime kaudella Tampere Unitedin pääasiallisena kotikenttänä toimi Kaupin jalkapallostadion, eikä varmaan ole liioiteltua sanoa, että jo silloin monet tähysivät kaihoisasti Tammelan stadionin kohoavalle rakennustyömaalle. Vaikka Kauppiinkin saatiin rakennettua mainiot ottelutapahtumat, on Sinipaitojen seurayhteisössä aistittavissa runsain määrin miellyttävää kihelmöintiä sunnuntain lähestyessä. Vihdoin TamU pääsee kaupungin ytimeen oikealle jalkapallostadionille. Puitteet ovat parhaat mitä seurahistorian aikana tai ylipäätään tamperelaisessa jalkapallossa on päästy kokemaan. Uusi kausi kutkuttaa aina erityisellä tavalla, mutta tällä kertaa odotus on käsinkosketeltavaa.
(lisää…)Vieraskynä Olli Sotamaa: Vihdoin takaisin Tammelassa!
”Eräs kaunis päivä pääsin matsiin Tammelaan. Siellä sininen ja vihree tatuoitiin sydämeen. Sataa taikka paistaa, sua seuraan minne vaan. Eikä tää rakkaus tuu päättyyn milloinkaan.” Yksi Sinikaartin romanttisimmista kannatuslauluista alkaa Tammelasta. Sitä hoilaten on vuosien varrella seurattu joukkuetta melkein minne vaan, mutta nyt ollaan monen vuoden jälkeen takaisin Tammelassa.
(lisää…)Pala Pyynikkiä uudella Tammelan stadionilla
Tampere Unitedin otteluista on saanut Pyynikin Brewing Companyn oluita jo kaudesta 2016 alkaen. Miesten edustusjoukkueen pelit siirtyvät tällä kaudella Tammelan stadionille, ja panimoyhteistyö jatkuu jo yhdeksättä vuottaan. Tammelan stadionin 3. kerroksen sisätiloissa sijaitsevalta TamU-klubilta ja TamUn VIP-tiloissa tarjolla on tuttuja Pyynikin Brewingin tuotteita Mosaic Lagerista muihin sinivihreän seurayhteisön kestosuosikkeihin.
(lisää…)Naisten edustus jatkoon Suomen Cupissa
Naisten edustusjoukkue aloitti kilpakautensa maanantaina voittamalla Uudenkaupunfin Pallokerhon Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa puhtaasti 0–4 (0–2). Ottelu oli UPK:n kotottelu, mutta se pelattiin Kaupin jalkapallostadionilla, kun Uudestakaupungista ei löytynyt pelikuntoista kenttää. Sinipaidoista maalinteon avasi uusi tuttavuus Pihla Lehtinen, joka maalasi lopulta kahdesti. Lisäksi osuivat joukkueen kantaviin voimiin jo useamman kauden kuulunut Johanna Heikkinen sekä kärkipelaaja Janika Ilvesoksa.
(lisää…)Vieraskynä Olli Savisaari: Eräs kaunis päivä
Pitkä talvi alkaa olla taas lusittuna, ja yksi jalkapallokannattajan ehdottomasti vuoden suurimpia ja tärkeimpiä päiviä – kauden avaus – lähestyy. Tämä talvi on tuntunut kuitenkin erityisen pitkältä, kun yleisön edessä Tampereella pelit päästiin korkkaamaan vasta muutama viikko sitten ja aiemmilta talvilta tuttu, sunnuntai-iltoihin mielenkiintoa tuonut testipelaajien skouttailu harjoitusmatseissa Pirkkahallissa jäi kokonaan väliin.
(lisää…)Kausikortin voi edelleen ostaa TamU-kaupasta
Kausikortit historialliselle ensimmäiselle kaudelle uudella Tammelan stadionilla ovat edelleen myynnissä TamU-kaupassa. Viimeistään eilen tiistaina ostetut kausikortit on jo postitettu, ja tänään keskiviikkona tai myöhemmin tällä viikolla ostetut kausikortit ovat noudettavissa sunnuntaina 7.4. klo 13.00 pelattavan kauden avausottelun lipunmyynnistä. Noutamatta jääneet kausikortit postitetaan heti avausottelua seuraavana maanantaina.
(lisää…)Liity Tampere Unitedin kannattajaklubiin
Tampere Unitedin kannattajaklubi on ollut yrityksille matalan kynnyksen tapa antaa tukensa Tampere Unitedille, ja nyt kannattajaklubi on tarjolla myös yksityishenkilöille. Paketteihin kuuluu lippuja TamUn otteluihin. Yritykset saavat lisäksi logonäkyvyyden nettisivuilla sekä Tammelan stadionin tulostauluilla ennen ottelua ja ottelun tauolla näkyvässä kannattajaklubilakanassa. Yksityishenkilöt saavat puolestaan nimensä näkyviin nettisivuilla ja tulostaululla. Kannattajaklubiin sisältyy luonnollisesti pääsyy stadionin 3. kerroksessa sijatsevalle TamU-klubille.
(lisää…)Naisten edustuksen kausi käyntiin cup-ottelulla pääsiäismaanantaina
Tampere Unitedin naisten edustusjoukkueen kausi alkaa toisena pääsiäispäivänä Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelulla Nelosessa pelaavaa Uudenkaupungin Pallokerhoa vastaan. Ottelu on UPK:n kotiottelu, mutta Uudenkaupungin huonojen kenttäolosuhteiden takia ottelu pelataan Kaupin jalkapallostadionilla. Ottelu potkaistaan käyntiin huomenna maanantaina 1.4. klo 17.00. Sarjakausi alkaa kaksi viikkoa myöhemmin, ja silloin päästään pelaamaan tunnelmallisella Pyynikin urheilukentällä.
(lisää…)




