Paikallisottelusta tuli Sinipaitojen näytös

16/06/2024 TamU
Otteluraportti

Sininen tsunami pyyhkäisi Tammelan stadionin läpi, kun Tampere United murskasi paikallisottelussa Ilveksen kakkosjoukkueen lukemin 0–5 (0–2). Samalla kun Ilveksen nuoriso-osaston tehot nollattiin, Sinipaidoista maalintekijöitä löytyi laajalla rintamalla. Ilahduttavaa oli myös se, että kolme pelaajaa teki kauden ensimmäisen maalinsa.


Kakkonen

0 – 5

  • TamUn ja Ilveksen kaksi kohtaamista päättyivät tällä kaudella TamUlle yhteismaalein 10–1. Kolmatta kohtaamista tuskin tulee.
  • Joonas Rantala, Erkka Helminen ja Verneri Maunuksela avasivat maalitilinsä tämän kauden osalta.
  • Sarjataulukossa TamU on toisena, mutta kolme kaksi ottelu vähemmän pelannutta takaa-ajajaa on alle 3–5 pisteen päässä.

Ei sitä kauhean paljon parempia fiiliksiä voi olla, kun haetaan selkeä voitto paikallispelistä ja vielä tosi hyvällä pelillä.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Oli tosi hienoa tehdä maali, ja päästä sen jälkeen tuohon Sinikaartin eteen tuulettamaan. Se oli kyllä hetki, jonka tulen muistamaan.

- Verneri Maunuksela
Wingback

Tänään oli semmoinen rento ja luottavainen meininki. On ollut vähän puristamista nuo viimeiset pelit, mutta nyt saatiin kahleet auki.

- Verneri Maunuksela
Wingback

Prässiä on käyty läpi, ja me ollaan löydetty siihen semmoinen tälle joukkueelle hyvä tapa, joka rakentuu näiden pelaajien vahvuuksille. Roolit on nyt tosi selkeitä, kun me ollaan ehditty sitä harjoitella enemmän.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Tampere United otti pallonhallinnan itselleen ottelun ensi minuuteista lähtien. Murtautumispaikkoja haettiin rauhassa palloa kierrättäen, mutta Ilveksenvikkelät puolustajat ehtivät ottelun ensimmäisen kolmanneksen aikana peittämään vaarallisimmat maalipaikat.

Ilveksen nopeat vastaiskut olivat vaarallisia, ja ottelun avausosuma olikin varsin lähellä vajaan puolen tunnin pelin jälkeen. Keltapaitojen hyökkääjä pääsi yksin haastamaan maalivahti Joonas Immosta, mutta TamU-vahti veti pidemmän korren nopealla vastaantulolla.

Ottelu meni ajoittain kovaksikin painiksi, jossa TamU oli toki selvästi vahvempi.

Heti perään Tampere United sai vapaapotkun rangaistusalueen kulmasta. Joonas Rantalan keskitys kaarsi takatolpalle, mutta tekopaikkaan hiipinyt Jani Alaperä ei aivan saanut sudittua palloa verkon perukoille.

Lopulta reilun puolen tunnin jälkeen TamUn prässi tuotti tulosta. Matias Sarlin antoi painetta Ilves-puolustukselle, ja Joonas Rantala riisti pallon laidalla. Kun tilaa oli, mies eteni suoraviivaisesti boksiin ja laukoi pallon terävästi etukulmasta sisään. Suorituksen kruunasi näyttävä tuuletus, kun Rantala kävi potkaisemassa Ilveksen väreissä liehunutta kulmalippua ja toimitti sen digilaitojen tuolle puolen.

Joonas Rantala etenee maalintekoon.

Toista maalia ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia. Hyvän hallintajakson jälkeen Juho Heikkinen murtautui läpi laidasta ja ajoi boksiin lähes Rantalan aiemman maalin jalanjäljissä. Ilves-vahti onnistui torjumaan Heikkisen laukauksen, mutta boksissa päivystänyt Erkka Helminen puttasi paluupallon varmasti maaliin. Maali oli Helmisen ensimmäinen TamU-paidassa.

Tauolle siirryttiin Tampere Unitedin 0–2-johdossa, joka tuntui pelitapahtumiin nähden varsin oikeutetulta. Sinipaitojen näytös ei kuitenkaan päättynyt tähän.

Taha Özcelik pelasi mainion ottelun molempiin suuntiin.

Toisella jaksolla ero repeää

Toinen jakso ei tuonut muutosta pelin kuvaan. TamU painoi heti ensi minuuteista lähtien päälle ja pystyi hetkittäin murtamaan kotijoukkueen puolustuksen komeilla kombinaatioilla.

Kun jaksoa oli pelattu vain noin viisi minuuttia, Ardian Kovaqi ehti ensimmäisenä hyökkäyspään kulmapotkuun. Ilves-puolustaja pelasti pallon maaliviivalta poikkipuun kautta takaisin kentälle, mutta samassa tilanteessa toinen Ilves-peluri kaatoi Sinipaitojen kapteeni Anton Brightin varsin tyylipuhtaalla takavyöheitolla.

Päätuomari muisti Ilves-puolustusta keltaisella kortilla, ja pallo asetettiin pilkulle. Rangaistuspotkua asettui ampumaan ottelun avausmaalin viimeistellyt Joonas Rantala, joka sijoitti pallon vastustamattomasti maalin alakulmaan. Tammelan komealla ledi-taululla loisti 0–3-lukemat, ja peli oli viimeistään tässä kohtaa ratkennut.

Joonas Rantala juhlii toista maaliaan Sinikaartin edessä.

TamU kuitenkin jatkoi vyöryään, ja jo muutamaa minuuttia myöhemmin Anton Brightin pitkä avaus löysi syvälle Ilves-alueelle kirmanneen Jonne Koistisen. Koistinen siirsi pallon boksiin Matias Sarlinille, jonka läheltä tulleen laukauksen Ilves-vahti ehti vielä peittämään. Ensimmäisenä paluupallossa oli kuitenkin Janar Georg, joka laukoi pallon hallitusti maalin alakulmaan. Kuudeen ottelun mittaan venyneen kuivan kauden jälkeen maali näytti maistuva ”Jannelle” erityisen hyvin.

Alle tunnin pelin jälkeen tilanne oli jo 0–4, ja peli täysin TamUn hallussa. Tämän jälkeen Sinipaidat suoritti muutaman vaihdon tuoden tuoreita jalkoja kentälle.

Jani Alaperä vääntää hyökkäyspäässä.

Kun peliaikaa oli jäljellä parikymmentä minuuttia, nähtiin vielä huipennus murskajaisille. Taha Özcelikin kaunis syöttö puhkaisi Ilves-puolustuksen, ja kentällä vaihdettu Verneri Maunuksela kirmasi puolustajan ohi. Maunuksela laukoi pallon terävästi aivan maalin etuyläkulmaan viimeistellen ottelu loppuluvuiksi 0–5. Näyttävät tuuletukset Sinikaartin edessä olivat ansaitut.

”Tahalta tuli loistava syöttö, ja siitä sitten lähdin etenemään. Yritin taka-alakulmaan, mutta eteen ja ylös upposi”, hyväntuulinen nuorimies totesi ja virnuili päälle siihen tyyliin, ettei tainnut olla ihan tosissaan.

Ottelun loppu oli lähinnä kosmetiikkaa, mutta TamU-puolustuksen sorruttua hetkittäin turhaan neppailuun maalivahti Immonen joutui vielä esittämään pari huippuvenytystä nollapelin säilyttämiseksi.

Erkka Helminen laukoo. Taustalla Eric Bullock.

Maunuksela nautti täysin rinnoin Tammelan tunnelmasta

Uransa ensimmäisen Kakkosen maalinsa viimeistellyt Verneri Maunuksela oli ottelun jälkeen aika fiiliksissä:

”No oli ihan huikee tunnelma! Oli tosi hienoa tehdä maali, ja päästä sen jälkeen tuohon Sinikaartin eteen tuulettamaan. Se oli kyllä hetki, jonka tulen muistamaan”, Maunuksela kertasi.

Vasta 18-vuotias NoPS-kasvatti on päässyt hyvin mukaan edustusjoukkueen toimintaan ja kellottanut minuutteja jo kaikkiaan yhdeksässä Kakkosen ottelussa. Joukkuetovereiden innokkaat tuuletukset kertoivat siitä, että joukkueessa on tällä hetkellä varsin hyvä henki.

”Oli kyllä hieno nähdä, kuinka koko joukkue oli tosi ylpeitä ja iloisia mun puolesta”, Maunuksela kiitteli. 

Vaativaan wingpackin rooliin nopeasti sopeutunut Maunuksela kertoi, että valmennusjohdon evästys vaihtotilanteessa oli selkeä:

”Ohjeet oli, että menet laitaan ja pidät yllä samanlaista prässiä, mitä Janar teki tosi hyvin ensimmäisen tunnin. Aggressiivisesti vaan mieheen kiinni, ja omalle puolustusalueelle ei ole kaverilla mitään asiaa”, Maunuksela tiivisti.  

Uuden pelisysteemin omaksuminen on ottanut luonnollisesti hiukan aikaa, mutta nyanssit alkavat joukkueella olla jo siinä määrin selvillä, että tekemiseen on hiipinyt mukaan sopivaa iloa ja kepeyttä.

”Tänään oli semmoinen rento ja luottavainen meininki. Koko jengi tiesi, mitä me lähdetään tekemään ja mukana oli semmoista hyvää rentoutta. On ollut vähän puristamista nuo viimeiset pelit, mutta nyt saatiin kahleet auki. Oli tosi helpottavaa, kun onnistuttiin myös kunnolla maalinteossa”, Maunuksela analysoi. 

Suonperällä myös kehityskohteet jo mielessä

Myös päävalmentaja Tero Suonperä myhäili pelin jälkeen varsin tyytyväisen oloisena.

”Ei sitä kauhean paljon parempia fiiliksiä voi olla, kun haetaan selkeä voitto paikallispelistä ja vielä tosi hyvällä pelillä”, Suonperä intoili. 

Suonperä ei nähnyt suuren suurta eroa aiempiin pistemenetyksiä tuoneisiin peleihin, mutta suostui kuitenkin avaamaan parantuneen viimeistelyn taustoja.

”Tänään me tehtiin ne maalit. Pelitapa on alkanut toimia koko ajan paremmin ja paremmin. Kun pelaajilla on parempi ymmärrys yhteisistä tavoitteista, ja joukkue on hitsautunut hyvin yhteen, sitä kautta tulee myös se itseluottamus. Nyt sitten saatiin muutettua tämä kaikki tehoiksi”, Suonperä totesi. 

Päävalmentaja jakoi Maunukselan ajatuksen joukkueen rennosta ja positiivisesta yleistunnelmasta.

”On ollut tosi vapautunut ilmapiiri viime päivinä. Kyllä sen tiesi, että jossain kohtaa se peli vaan aukeaa ja sitten rupeaa tulemaan maaleja ja pisteitä. Ja sitten kokonaisuutena, viimeiseen seitsemään pelin meillä on 14 pistettä. Eihän se nyt ihan huonosti ole pisteidenkään valossa mennyt.”

Suonperä kiitti joukkueen vastaanottavaisuutta ja sitä, miten nöyrästi ja innostuneesti valmentajan uudet ideat on ”ostettu”. Suonperän mukaan pelisysteemin sisäistäminen avaa tilaa myös pelaajien luovuudelle ja itseilmaisulle. 

”Niin kuin Juha Seppälä, meidän toinen maalivahtivalmentaja, hyvin sanoi, meidän tehtävä on piirtää hiekkalaatikkoon raamit, ja sitten pojat niiden raamien sisällä toteuttaa itseänsä. Kun ne raamit ja vaihtoehdot on selvillä, pelaajat pystyy pelin sisällä itse ratkomaan niitä tilanteita, mikä on jo tosi hyvän joukkueen merkki”, Suonperä pohti. 

Yksi osa-alue, jossa joukkueen ilme on silmiinpistävästi kohentunut, on prässipeli. Ottelun avausmaali syntyi pallonriistosta, ja oikea-aikaisen prässin myötä luotiin useita tilanteita läpi ottelun.

”Prässiä on käyty läpi, ja me ollaan löydetty siihen semmoinen tälle joukkueelle hyvä tapa, joka rakentuu näiden pelaajien vahvuuksille.  Roolit on nyt tosi selkeitä, kun me ollaan ehditty sitä harjoitella enemmän”, Suonperä valotti suotuisaa kehitystä. 

Analyyttisena ja alati eteenpäin pyrkivänä luotsina tunnettu Suonperä näki hyvässäkin pelissä vielä selkeitä kehityskohteita.

”Meillä on pelistä toiseen tosi iso läjä kulmia ja sivuvapareita. Päästään hyvän paineen kautta näihin erikoistilanteisiin, mutta tehdään niistä liian vähän maaleja. Tänään me saatiin kulman jälkitilanteesta pilkku, ja tehtiin siitä maali. Näitä tilanteita meidän täytyy vielä terävöittää”, päävalmentaja eritteli.

Lopuksi Suonperä peräänkuulutti joukkueelta tiettyä tylyyttä ja suoraviivaisuutta puolustuspäässä. Tämän hän kuitenkin samaan hengenvetoon totesi yhdeksi helpoimmista kehityskohteista.

”Meillä menee oman boksin sisällä liian usein vähän neppailuksi. Innostutaan välillä olemaan vähän liiankin taitavia. Joskus se paine pitäisi vaan purkaa pois yksinkertaisemmin ja tylymmin. Tänäänkin tuossa lopussa annettiin ihan turhia paikkoja Ilvekselle. Peli oli toki jo ratkennut, mutta kyllä me halutaan aina pitää nollapeli”, Suonperä päätti.

Pelit jatkuvat derbyllä heinäkuun alussa

Tampere Unitedilla alkaa nyt parin viikon mittainen tauko peleistä, ja myös harjoituksista pidetään juhannuslomaa aina tiistaihin 25.6. saakka. Seuraava ottelu onkin sitten yksi kauden tärkeimmistä, kun tiistaina 2.7. haetaan revanssia Tampereen Pallo-Veikoista. Kauden toinen derby pelataan Tammelan stadionilla klo 18.30 alkaen.

Heinäkuu on Sinipaidoille tietyllä tapaa ratkaiseva kuukausi, sillä nyt neljäntenä sarjassa olevan TPV:n jälkeen vastaan tulevat tämän hetken sarjavitonen Pallo-Iirot kotona ja sitten sarjakolmonen HJS vieraissa. Nämä ottelut tulevat jo määrittelemään asetelmia loppusarjaan ja nousukamppailuun.

Nyt on kuitenkin aika toivottaa jo hyvissä ajoin koko joukkueen puolesta kaikille hyvää juhannusta!

Kakkonen

0 – 5

( 0 – 2 )

33′ Joonas Rantala
36′ Erkka Helminen
50′ Joonas Rantala
54′ Janar Georg
73′ Verneri Maunuksela

Yleisöä:
408

Yleisöä:
408

1 Joonas Immonen
3 Jonne Koistinen
4 Jani Alaperä
9 Janar Georg 67'
10 Taha Özcelik
13 Anton Bright C
15 Joonas Rantala 79' 84'
16 Erkka Helminen 84'
23 Matias Sarlin 67'
26 Ardian Kovaqi
30 Juho Heikkinen 60'
31 Remu Koikkalainen
2 Ali Aitbenzanzoun
11 Arttu Raittinen 84'
20 Eric Bullock 67'
21 Eero Lamberg 84'
24 Arttu Mättö 60'
29 Verneri Maunuksela 67'
1Lucas Väyrynen
6Tomas Sovelous
8Topi Ala
9Oskari Paavola 81'
17Miko Koivuniemi
19Jaakko Moisio C 50'
23Danila Builgagov 54'
25Sebastian Suvanne 27' 54'
29Deniz Kocol 72'
40Jere Riissanen
43Arttu Tulehmo 54'
1Jaakko Poutanen
7Justus Ojanen 72'
13Juho Pistola
22Iiro Talvitie 54'
26Samuel Huotari
27Rasmus Väisänen 54'
71Eetu Turkki 54'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

6.10. klo 15 GBK - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2