Tampere Unitedin voitottomien pelien putki kasvoi keskiviikkona jo kolmeen, kun FC Honkaa vastaan pelattiin Tammelan stadionilla tappiolta tuntunut tasapeli. Etenkin ensimmäinen jakso oli täysin TamUn hallussa, mutta maalinteossa onnistuttiin vain kerran. Tämä kostautui parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Honka pääsi tasoittamaan kyseenalaisesti tuomitusta rangaistuspotkusta. Tasapelistä voidaan syyttää omaa tehottomuutta, mutta erityisesti tapa, jolla tasoitus syntyi, saa tasapelin tuntumaan tympeältä.

1 – 1

- TamU oli kuskin paikalla läpi ottelun, mutta maaleja ei saatu tehtyä riittävästi.
- Laitoja pystyttiin hyödyntämään aiempia otteluita paremmin.
- Yleisömäärä nousi jälleen yli 800 katsojan.
Kyllä noista tekopaikoista yleensä useampi pomppii sisään. Minusta meillä oli helpompiakin paikkoja tehdä maali kuin se mistä Toni laittoi sisään.
Keskikenttäpelaaja
Tänään meidän taktinen puoli oli minusta todella osuva, ja pelaajat myös toteuttivat sitä hyvin.
Keskikenttäpelaaja
Tämä oli meiltä jalkapalloilullisesti paras ottelu minun aikanani. Ensimmäinen jakso ja toisen jakson alku olivat hyviä, mutta kun toista maalia ei tehty, peli meni vähän puristamiseksi ja pakottamiseksi.
Päävalmentaja
Peli vain pitäisi pystyä tappamaan. Me puolustamme hyvin, ja meitä vastaan on vaikea tehdä maali, mutta tämä on kuitenkin maalintekopeli.
Päävalmentaja
Ottelun ensimmäinen jakso oli alusta loppuun käytännössä pelkkää TamUn hallintaa pois lukien aivan viimeisillä minuutteja, joina Honka sai luotua muutamia hyökkäyksiä. Ensimmäistä kertaa portteja kolkuteltiin tosissa jo yhdeksännellä minuttilla. Juho Heikkinen avasi juoksuun Matias Sarlinille, joka oman kuljetuksensa jälkeen syötti boksiin juosseelle Janar Georille. Maalivahti Tuomas Väänänen kuitenkin esitti hyvän torjunnan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin maali oli tätäkin lähempänä. Juho Heikkisen kulma löysi Anton Brightin takatolpalta, ja tämä puski pallon takaisin maalin eteen, jossa Jonne Koistinen ja Matias Sarlin eivät kuitenkaan päässeet tökkäämään palloa sisään vaikka maaliviivan oli matkaa alle kaksi metriä.
Jakson edetessä maaleja haettiin erityisesti siten, että pallo pelattiiin keskeltä oikeaan laitaan Janar Georgin keskitettäväksi. Vähän ennen puolen tunnin täyttymistä tämä johti maaliin, kun Georg harhautti jalkansa vapaaksi päätyrajan lähellä ja löysi Toni Toijalan täysin vapaana keskeltä vitosen viivalta. Toijalan nikkaus vei TamUn riemukkaaseen ja ansaittuun 1–0-johtoon.

Toijala sai seuraavan tekopaikan aivan lahjana Honka-vahti Tuomas Väänäseltä, jonka avaukseen Toijala sai jalkansa väliin boksin rajalla. Pallo kimposi Matias Sarlinille, joka syötti takaisin Toijalalle. Juho Heikkinen olisi ollut täysin vapaassa paikassa juostessaan keskemmälle boksiin, mutta selin Heikkiseen ollut Toijala ei tätä mahdollisuutta hyödyntänyt, ja oma laukaus kilpistyi puolustajaan.
Hongan ensimmäinen hyökkäys nähtiin vasta reilu viisi minuuttia ennen puolta aikaa, kun Jouni Hämäläinen pääsi syöttämään Ardian Kovaqilta karanneelle Alberto Velasquezin läpi, ja Joonas Immonen sai venyä huipputorjuntaan. Tilanne lähti liikkeelle hyökkäyspään pallonmenetyksestä, josta Honka näytti vaarallisuutensa kääntämällä tilanteen nopeasti vaaralliseksi hyökkäykseksi.

Pari minuuttia myöhemmin Jouni Hämäläinen pääsi jälleen tekemään tuhojaan oikealta kaistalta. Tällä kertaa syöttö lähti läheltä päätyrajaa tilanteessa jossa vapaita kohteita oli jopa kolme, mutta Arez Goshnawin laukaus epäonnistui onneksi siten, että pallo pomppi maalin ohi.
Sinipaitojen toinen maali oli lähellä vielä ensimmäisen jakson lisäajalla, kun Taha Özcelik ampui Janar Georgin hankkiman vapaapotkun 25 metristä kohti maalin alanurkkaa. Maalivahti Väänänen sai kuitenkin kätensä vedon tielle, ja pallo pomppasi tolpan kautta topparin purettavaksi. Näin tauolle mentiin vain maalin johdossa.

Masentava tasoitus toisella jaksolla
Toinen jakso jatkui pitkälti samoissa sinivihreissä merkeissä, joissa ensimmäistä jaksoa oli pelattu. Toni Toijala oli tekopaikassa maalin edessä heti jakson alussa kun Joonas Rantala antoi mukavan keskityksen aivan päätyrajalta, mutta Toijalan yritys nostaa pallo vasurilla maalin yläkulmaan lipsahti niukasti maalin ohi.
Honkakin pääsi hyökkäämään jo jakson ensimmäisen kympin aikana, mutta kovin lähellä maalintekoa ei käyty. Arez Goshnawin veto näytti kyllä ensin vaaralliselta, mutta tömähti lopulta päätykatsomon lasiaitaan.
Hiukan tunnin pelin jälkeen Toni Toijala hankki Sinipaidoille vähän vastaavan vaparipaikan, josta maali oli lähellä ensimmäisen jakson lopussa. Nytkin vaparin laukoi Taha Özcelik, mutta yritys laukoa pallo muurin alitusta, mutta pallo kilpistyi nipin napin muuripelaajan lapikkaisiin.

Ottelun ikävimmät hetket koettiin vajaa parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa. Honka-kärki Alberto Velasquez sai pallon jalkaansa boksin reunalla, ja hankki rangaistuspotkun ottelun selostajana Aamulehden lähetyksesä toimineen Rasmus Junilan sanoin ”aikamoisella uimahypyllä”. Velasquez itse laukoi rankkarin varmasti verkon perukoille ja peli oli tasan 1–1.
TamU ei tasoituksesta lannistunut, ja vartti ennen täyttä aikaa Jonne Koistinen jakoi pallon keskeltä hyvää keskityspaikkaan Janar Georgille. Maalin edessä kohteina olivat aivan lähekkäin Toni Toijala ja hetkeä aiemmin kentälle tullut Eric Bullock, mutta Toijalan pusku kaarsi maalin yli.
Toijalan paikka jäi Sinipaitojen parhaaksi paikaksi siirtyä takaisin johtoon, sillä muutoin viimeiset syötöt ja keskitykset eivät tavoittaneet omia pelaajia. Näin loppukiri jäi hieman piippuun.

Tehottomuus jäi harmittamaan
Keskikentällä erinomaiset 70 minuuttia pelannut Juho Heikkinen harmitteli ottelun jälkeen tehottomuutta viimeisellä kolmanneksella, ja vertasi ottelu kevään ottelun Ilvestä vastaan. Silloinhan TamU laittoi taululla 3–0-lukemat alla 20 minuutissa, ja ottelu oli sillä selvä.
”Tämä oli jopa parempi ensimmäinen jakso kuin Ilves-pelissä. En tiedä olivatko tekopaikat aivan yhtä laadukkaita, mutta kyllä noista yleensä useampi pomppii sisään. Minusta meillä oli helpompiakin paikkoja tehdä maali kuin se mistä Toni laittoi sisään”, Heikkinen arvioi.
”Tästä on erinomainen jatkaa. Jos me tuollaisia puoliaikoja pelataan, matsi voi periaatteessa olla voitettu jo siinä”, peräänkuulutti Heikkinen tehoja tuleviin matseihin.
Heikkinen arvioi myös pelisuunnitelman osuneen kohdilleen.
”Tänään meidän taktinen puoli oli minusta todella osuva, ja pelaajat myös toteuttivat sitä hyvin. Olimme pallon kanssa parempia kuin esimerkiksi edellisessä ottelussa Vantaalla”, Heikkinen totesi.
Heikkinen nosti myös esiin tiiviin pelitahdin tuomat haasteet, kun Kakkosessa pelataan enemmän pelejä kuin moneen vuoteen, ja pelaajat eivät kuitenkaan ole ammattilaisia.
”Kyllä se alkoi itselläni pikkuisen vaikuttaa loppua kohden, ja jos se jokaisella kymmenellä kenttäpelaajalla vaikuttaa vähän, niin kyllä se näkyy esimerkiksi syöttöjen laadussa.”

Johtoaseman menetys on jo liian tuttu tarina
Honka-ottelu oli jo viides ottelu, jossa tällä kaudella on oltu johdossa, mutta pisteitä on menetetty vastustajan tultua takaa tasoihin tai jopa ohitse. Tätä tosiasiaa ei päävalmentaja Tero Suonperä lähtenyt kiertelemään, sillä näin on käynyt myös ja nimenomaan kahdessa viimeisessä ottelussa.
”Tämä oli meiltä jalkapalloilullisesti paras ottelu minun aikanani. Ensimmäinen jakso ja toisen jakson alku olivat hyviä, mutta kun toista maalia ei tehty, peli meni vähän puristamiseksi ja pakottamiseksi, ja meillä jäi vähän piippuun asioita”, Suonperä arvioi.
”Meidän olisi pitänyt ratkaista ottelu ajoissa, ja 60 minuutin kohdalla pelin olisi pitänyt olla 3–0, jolloin ilmaisella pilkulla ei olisi ollut mitään väliä. Vastustajan penkkikin nauroi tuomiolle. Fakta on kuitenkin, että meidän olisi pitänyt ratkaista peli aiemmin.”
Pettymyksen keskelläkin päävalmentaja pystyi siirtämään ajatukset siihen, mitkä osa-alueet pelissä toimivat aiempaa paremmin.
”Pelaajien roolit toimivat, ja pystyimme säätelemään prässiä siten, että välillä otettiin ylhäältä ja välillä pudottiin puolikorkeaan. Prässi oli koko ajan aktiivista ja kenttätasapaino oli hyvä. Myös laitapeli saatiin paremmin mukaan”, Suonperä analysoi.
”Peli vain pitäisi pystyä tappamaan. Me puolustamme hyvin, ja meitä vastaan on vaikea tehdä maali, mutta tämä on kuitenkin maalintekopeli.”
Suonperä haluaa kuitenkin tehdä selväksi olevansa suurimmaksi osaksi ylpeä peliesityksestä.
”Me otimme selviä askelia eteenpäin, mutta johtoasemassa pelaamista pitää parantaa. Emme me kuitenkaan mitenkään passivoituneet, toisin kuin HJS-pelissä, jossa alettiin vain räiskiä pitkää palloa ja muoto venyi. Olimme kuskin paikalla, ja silloinkin kun peli heikkeni, pallonhalinta oli kuitenkin meillä.”
”Asiat joita olemme reenikentällä tehneet alkavat näkyä peleissä, mutta vielä pitää saada pallo maaliin”, kiteyttää Suonperä sinänsä melko yksinkertaisen asian.
Lopuksi Tero Suonperä muistutti vielä, että tärkeää oli myös se, että ottelua ei kuitenkaan hävitty. Pettymyksen keskellä helposti unohtuu myös se tosiseikka, että TamU on sarjassa edelleen toisena, olkoonkin että perässä olevat joukkueet ovat pelanneet yhden ottelun vähiten. Sinipaidat on myöskin päästänyt vähiten maaleja koko sarjassa, ja vain Inter ja Pallo-Iirot ovat tehneet TamUa enemmän maaleja.
Kohti lauantain paikallispeliä
Sinipaitojen seuraava ottelu tulee nopeasti, sillä seuraavan kerran pelataan jo lauantaina vain kahden välipäivän jälkeen. Silloin Tammelan stadionilla on vuorossa vierasottelu, sillä kyseessä on paikallisottelu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan.
Kaikkiaan TamU pelaa kolme peliä kahdeksassa päivässä, ja muutoinkin pelitahti on ollut selvästi tiukempi kuin mihin on viime vuosina Kakkosessa totuttu.
”On tämä aika kova tahti, kun tämä on kuitenkin amatööriurheilua, vaikka tätä ammattimaisesti tehdäänkin. Tässä tilanteessa uskon kuitenkin, että meille on hyvä, että pääsemme heti lauantaina kiinni uuteen peliin, koska meillä jäi tästä nälkää ja energiaa”, päävalmentaja Tero Suonperä toteaa.
Alkuperäisessä otteluohjelmassa lauantain ottelu oli merkitty pelattavaksi iltaotteluna, mutta Tammelassa pelattava Suomen Cupin ottelu on aiheuttanut siirron siten että se pelataan jo klo 14.00 alkaen.
Liput otteluun myy Lippu.fi. Ne jotka haluavat istua pääkatsomossa voivat ostaa lippunsa Lippu.fi-verkkokaupasta. Liput ovat numeroimattomia.
Sinikaarti sijoitetaan B-katsomossa sijaitsevaan niin sanottuun vieraskarsinaan, ja sinne ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat kannustaa Tampere Unitedia äänekkäästi tai vain nauttia stadionin parhaasta tunnelmasta lähietäisyydeltä. Osta lippu vieraskannattajien katsomoon.

1 – 1
( 1 – 0 )

Yleisöä:
821
69′ Alberto Velasquez (rp)
1 | Joonas Immonen | ||
3 | Jonne Koistinen | ||
4 | Jani Alaperä | ||
9 | Janar Georg | ||
10 | Taha Özcelik | 77' | |
13 | Anton Bright C | 90' | |
15 | Joonas Rantala | ||
22 | Toni Toijala | 90' +4 | |
23 | Matias Sarlin | 68' | |
26 | Ardian Kovaqi | ||
30 | Juho Heikkinen | 68' | |
33 | Roope Järvinen | ||
7 | Julius Stenroos | 77' | |
11 | Arttu Raittinen | ||
20 | Eric Bullock | 68' | |
21 | Eero Lamberg | ||
24 | Arttu Mättö | 68' | |
29 | Verneri Maunuksela |
30 | Tuomas Väänänen C | ||
2 | Jouni Hämäläinen | 79' | |
4 | Felix Pöyry | ||
11 | Arez Goshnaw | ||
15 | Ilya SImonov | 52' | |
16 | Erik Davidian | ||
20 | Leon Vesterbacka | 30' | |
23 | Samir Kantelinen | 79' | |
25 | Oliver Tukia | ||
54 | Benjamin Ahokas | 52' | |
56 | Alberto Velasquez | ||
1 | Jussi Tanska | ||
5 | Veli Äijälä | 79' | |
14 | Anton Bragge | 52' | |
21 | Samuel Tacza | ||
22 | AIto Pitkänen | ||
24 | Maxim Både | 52' | |
27 | Joonatan Ritamies | 79' |