Päävalmentaja Mourad Seddiki ja maalivahtivalmentaja Jussi Siltanen ovat saaneet vahvistusta valmennustiimiin Jani Haraholman muodossa. Haraholma toimii alkavalla kaudella Sinipaitojen kakkosvalmentajana. Hänellä tulee olemaan suuri rooli, sillä hänen erityisenä vastuualueenaan on fyysinen valmennus.
Haraholmalla on pitkä kokemus valmentamisesta. Hän on toiminut junioripuolella valmentajana yli kymmenen vuotta, ja lisäksi hän on toiminut päävalmentajana naisten Ykkösessä. Valmentamisesta Haraholma onkin saanut tietoa käytännön kautta, mutta myös opiskelemalla.
”Kävin Varalassa kaksivuotisen liikuntaneuvojakoulutuksen oppisopimuksella. Iso syy TamUun lähtemiseen oli puolestaan se, että päävalmentaja halusi juuri minut tähän mukaan”, Haraholma taustoittaa.
Päävalmentaja Mourad Seddiki tiesi mitä halusi, koska miehet ovat työskennelleet ennenkin yhdessä. ”Janin tunsin jo entuudestaan. Hän on intohimoinen valmentaja, ja me olemme samalla aaltopituudella siitä, miten näemme asiat, ja millaista harjoittelua nykyjalkapallo vaatii. Se on tärkeää yhteistyön kannalta”, Seddiki kertoo.
”Meillä on selkeä työnjako. Minä hoidan taktisen ja teknisen puolen. Haraholman pääpaino on fyysisen puolen harjoittelussa. Lisäksi Janilla on paljon erilaisia tehtäviä itse pelipäivänä”, Seddiki avaa miesten keskinäistä työnjakoa.
Jani Haraholma toimi valmentajan tehtävässään jo viime viikon sunnuntaina Suomen Cupin ottelussa, ja on ollut jo pitkään joukkueen mukana talven harjoittelussa. Seuraavan kerran Haraholman työn jälkiä päästään katsomaan ensi sunnuntaina 3.2. klo 18.20 alkaen, kun TamU saa vieraaksi Pirkkahalliin HJS:n, ja panoksena on Suomen Cupin alkulohkon voitto.