Kauden 2019 kilpailulliset ottelut alkavat Tampere Unitedin osalta sunnuntai-iltapäivänä Pirkkahallissa, kun Suomen Cupin ottelussa vastaan asettuu Ilveksen kakkosjoukkue. Joukkueet pelasivat jo joulukuun alussa harjoitusottelun, mutta tällä kertaa ottelussa on myös kilpailullista panosta. Samalla Tampere United tekee paluun Suomen Cupiin kaksi kautta kestäneen omavalintaisen poissaolon jälkeen.

Sunnuntain ottelu on osa Kakkosen Cupia, joka toimii samalla karsintakilpailuna varsinaisiin Suomen Cupin otteluihin. Kakkosen Cup alkaa lohkovaiheella, joka pelataan kolmen joukkueen alueellisissa lohkoissa. Vain lohkovoittaja jatkaa Kakkosen Cupin pudotuspelivaiheeseen, jossa karsitaan kaksi osallistujaa 16 joukkueen kesken pelattavaan varsinaiseen Suomen Cupiin. Muista Suomen Cupiin pääsevistä joukkueista 8 tulee liigasta, 4 Ykkösestä ja 2 Kakkosta alemmista sarjoista.
Lohkon avausottelu pelattiin jo viikko sitten sunnuntaina HJS:n ja Ilveksen kakkosjoukkueen välillä. Hämeenlinnassa pelattu ottelu päättyi Ilveksen 1–2-voittoon, joten TamU tarvitsee sunnuntain ottelusta vähintään tasapelin, jotta viikkoa myöhemmin sunnuntaina 3.2. pelattavaan lohkon päätösotteluun HJS:ää vastaan jää panosta.
Ilveksen kakkosjoukkue koostuu pääasiassa juniori-ikäisistä seuran omista kasvateista, sillä joukkoa täydentää vain muutama yli-ikäinen pelaaja. Sinisessä leirissä vastustajan pelaajista tutuin on viime kaudella Hakasta lainalla Sinipaidoissa ollut Valtteri Hiilloskorpi, joka rankaisi edelliskauden seuraansa komealla kaukovedolla ja 3–2-voittomaalilla jo joulukuun kohtaamisessa. Hiilloskorpea lukuun ottamatta Ilveksen kakkosjoukkueeseen ei ole hankittu alkavalle kaudelle vahvistuksia, vaan joukkue jatkaa samoilla pelaajilla, jotka hallitsivat Tampereen piirin Kolmosta viime kaudella.
Tampere Unitedilla on ottelun alla pieniä kokoonpanohuolia, kun muutama pelaaja on sairastellut kuluvalla viikolla. Tässä vaiheessa ainoa varma poissaolija on kuitenkin maalivahti Elias Alanen.
”Muutama pelaaja KTP-avauksesta oli alkuviikosta flunssassa, mutta onneksi kaikki olivat torstaina jo harjoituksissa”, valottaa päävalmentaja Mourad Seddiki tilannetta.
”Me lähdemme tietysti voittamaan ottelua, vaikka menestys Suomen Cupissa ei ole seuran asettama tavoite”, pyörittelee Seddiki. ”Vastaan tulee nuori joukkue, joka prässää ylhäältä aggressiivisesti. He liikuttavat palloa taitavasti ja nopeasti, ja ovat erittäin vaarallisia vastaiskuissa.”
Ottelu potkaistaan käyntiin Pirkkahallin C-hallissa sunnuntaina 27.1. klo 13.00. Ilves toimii ottelun kotijoukkueena ja myy otteluun 10 euron hintaisia pääsylippuja (7–15-vuotiaat 5 €).