Tampere Unitedin puolustajaosasto sai kaivattua laajuutta, kun koko talven harjoitusringissä mukana ollut Eemil Pasanen, 19, solmi kauden 2019 kattavan sopimuksen. Topparina ja laitapakkina viihtyvä monipuolinen puolustaja on ollut joukkueen mukana tryout-jakson alusta alkaen. Mies itse pitää suurimpina vahvuuksinaan juuri monipuolisuuttaa sekä kurinalaisuuttaan.
Kapteenisto kaudelle 2019 on valittu
Eetu Rahkola jatkaa Tampere Unitedin kapteenina. Uusina niminä kapteenistoon nousevat Verneri Uimonen ja Sami Ekmark. Kapteenit valittiin perinteiseen tapaan pelaajien äänestyksellä, ja Eetu Rahkola tuli valituksi äänestyksessä kapteenin nauhan kantajaksi jo neljättä kertaa.
Viime kaudella yli 30 maalia iskenyt Aleksi Sainio on TamUn tuorein sopimuspelaaja
Laitahyökkääjänä ja kärjessä viihtyvä Aleksi Sainio on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Samalla joukkueeseen tulee muitakin muutoksia.
Maalis–huhtikuun ohjelmaan täydennystä – ensimmäinen ottelu ensi lauantaina
Tampere United on Suomen Cupin otteluiden jälkeen keskittynyt harjoitteluun ja pitänyt otteluiden osalta hiljaiseloa. Tämä kuitenkin päättyy tulevana lauantaina klo 12.45, kun TamU kohtaa Kaupissa Ilveksen kakkosjoukkueen. Lisäksi otteluohjelmaan on lisätty kaksi kohtaamista Ykkösessä ensi kaudella pelaavien joukkueiden kanssa. Ensin perjantaina 5.4. TamU kohtaa TPV:n niin ikään Kaupissa, ja lauantaina 13.4. on edessä matka Tammisaareen Ykkösen kärkijoukkueisiin viime kaudella kuuluneen EIF:n vieraaksi. Ennen näitä otteluita pelataan jo pitkään kalenterissa ollut ottelu Porissa FC Jazzin vieraana maaliskuun lopussa 30.3.
TamU palaa uusitulle Pyynikille – otteluohjelma julkaistu
Tampere United pelaa tulevalla kaudella kaikki kotiottelunsa vanhalla tutulla kotikentällään Pyynikin urheilukentällä. Seuran uuden tulemisen suurimmat tunteet on vuodesta 2012 alkaen koettu nimenomaan tunnelmallisella Pyynikillä, ja myös TamUn noustua Kakkoseen se on toiminut varakenttänä. Kaudeksi 2019 Pyynikille saadaan uusi alusta, ja tämä mahdollistaa koko kauden pelaamisen omalla kotikentällä.
KaaPo pudotti Sinipaidat Suomen Cupista
Tampere Unitedin taival Suomen Cupissa päättyi sunnuntai-iltana Pirkkahallissa, kun KaaPo haki niukan 0–1-voiton tiukan taistelun jälkeen. Ottelu ainoa maali nähtiin ensimmäisellä jaksolla, kun KaaPo päätti pitkän hallintajaksonsa hienoon maaliin. Tampere United paransi rutkasti pelaamistaan toiselle jaksolle, mutta silti hyökkäyspelaamista kuvasti tuskaisuus viimeisellä kenttäkolmanneksella, ja varsinaiset maalipaikat jäivät minimiin aivan ottelun loppua lukuunottamatta. Kun tulosta ei tullut, Sinipaitojen talvi jatkuu harjoitusotteluiden merkeissä.
Haris Ibrahimovic tuo hyökkäysvoimaa Sinipaitoihin
Tampere Unitedin hyökkäys saa kovan vahvistuksen, kun Haris Ibrahimovic siirtyy Sinipaitaan kauden 2019 kattavalla sopimuksella. Huomenna sunnuntaina 21-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Ibrahimovic siirtyy TamUun Helsingin IFK:sta. Kyseessä on lähtöjään tamperelainen pelaaja, mutta Ilveksen kasvatti siirtyi kauden 2016 päätteeksi Helsinkiin ja HIFK:n joukkueeseen. Nyt tie vie takaisin Tampereelle.
Suomen Cupissa vastaan KaaPo sunnuntaina Pirkkahallissa
Tampere United kohtaa sunnuntaina Kakkosen Cupin puolivälierässä Kaarinan Pojat. Ottelu pelataan klo 18.45 alkaen Pirkkahallissa. Sekä TamU että KaaPo voittivat oman cupin alkulohkonsa puhtaalla pelillä, ja tavoittelevat nyt pääsyä varsinaiseen Suomen Cupiin. Matkaa tähän tavoitteeseen on kaksi voittoa.
Cup-taival jatkuu sunnuntaina Pirkkahallissa
Tampere Unitedin talvinen cup-taival jatkuu tulevana sunnuntaina 17.2. kun Kakkosen Cupin puolivälierissä tulee vastaan Kaarinan Pojat. Ottelu pelataan Pirkkahallin C-hallissa klo 18.45 alkaen. Tampereella kohtaavan kaksikon lisäksi cupissa ovat vielä mukana Hercules (Oulu), FC Jazz (Pori), FC Espoo, Jippo (Joensuu), Honka Akatemia (Espoo) ja Gnistan (Helsinki).
KaaPo kohdataan Suomen Cupissa sunnuntaina 17.2.
Tampere Unitedin seuraava vastus Suomen Cupissa on tulevalla kaudella Sinipaitojen kanssa samassa Kakkosen lohkossa pelaava Kaarinan Pojat. Ottelun pelataan Pirkkahallin C-hallissa sunnuntaina 17.2. klo 18.45 alkaen. Samalle päivälle alunperin suunniteltu harjoitusottelu FC Jazzia vastaan luonnollisesti peruuntuu.
TamU eteni jatkoon Suomen Cupin lohkovaiheesta
Tampere Unitedin taival Kakkosen Cupissa jatkuu lohkovaiheesta eteenpäin Sinipaitojen voitettua HJS:n numeroin 2-0 (2-0) sunnuntai-illan ottelussa Pirkkahallissa. TamU oli varsinkin erikoistilanteissa vierasjoukkuetta parempi, sillä Omar Khary laukoi kotijoukkueen puolen tunnin kohdalla 1–0-johtoon komealla vapaapotkumaalilla. Hetkeä myöhemmin vapaapotkun jälkitilanteesta Sami Ekmark iski ottelun lopulliset lukemat.
Omar Khary tuo kokemusta keskikentälle
Sinipaitojen kannattajat saavat sunnuntaisen Suomen Cupin ottelun alla iloisia uutisia, kun Omar Khary ja Tampere United ovat päässeet yhteisymmärrykseen kauden 2019 sopimusehdoista. Khary on näillä näkymin mukana kokoonpanossa jo sunnuntaina HJS:ää vastaan.
Sunnuntaina pelissä Suomen Cupin jatkopaikka
Tampere United pelaa sunnuntaina Suomen Cupin alkulohkon voitosta ja niin sanotun Kakkosen Cupin jatkopaikasta. Ottelu HJS:ää vastaan pelataan Pirkkahallissa klo 18.20 alkaen ja vastaan asettuu hämeenlinnalainen HJS.
Valtteri Uimonen neljänteen kauteensa Tampere Unitedissa
Tampere United ja Valtteri Uimonen ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Alkava kausi on Valtteri Uimoselle jo neljäs Tampere Unitedissa. Uimonen tuokin paljon tarvittua kokemusta nuoreen joukkueeseen.
Jani Haraholma täydentää valmennusryhmän
Päävalmentaja Mourad Seddiki ja maalivahtivalmentaja Jussi Siltanen ovat saaneet vahvistusta valmennustiimiin Jani Haraholman muodossa. Haraholma toimii alkavalla kaudella Sinipaitojen kakkosvalmentajana. Hänellä tulee olemaan suuri rooli, sillä hänen erityisenä vastuualueenaan on fyysinen valmennus.
Topias Järvelä jatkaa Sinipaidoissa
Tampere United ja Topias Järvelä, 22, ovat solmineet kauden 2019 kattavan sopimuksen. Alkava sesonki on Järvelälle jo kolmas Sinipaidoissa. Samalla Järvelästä tulee yhdeksäs viime kauden joukkueesta jatkava pelaaja.
TamU tarttui Suomen Cupin alkulohkon voittoon
Tampere United otti ansaitun 0–2 (0–1) -voiton Ilveksen kakkosjoukkueesta Pirkkahallissa sunnuntai-iltapäivänä pelatussa ottelussa. Sinipaidat saivat otteluun vahvan alun, kun Elias Harala viimeisteli johtolukemat kauniin hyökkäyksen päätteeksi jo ennen kuin varttia oli pelattu. Ottelun toisen jakson loppupuolella TamUlla oli vaikeatkin hetkensä, mutta ne kulminoituivat Mikael Köngäksen upeasti torjumaan rangaistuspotkuun reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Loppulukemat viimeisteli Taavi Abruquah varmalla laukauksella aivan ottelun lopussa.
Suomen Cup käyntiin paikallisottelulla sunnuntaina
Kauden 2019 kilpailulliset ottelut alkavat Tampere Unitedin osalta sunnuntai-iltapäivänä Pirkkahallissa, kun Suomen Cupin ottelussa vastaan asettuu Ilveksen kakkosjoukkue. Joukkueet pelasivat jo joulukuun alussa harjoitusottelun, mutta tällä kertaa ottelussa on myös kilpailullista panosta. Samalla Tampere United tekee paluun Suomen Cupiin kaksi kautta kestäneen omavalintaisen poissaolon jälkeen.
Stark jatkaa – Severino ja Strömsholm sopimuksiin
Lukuisten pelaajasopimusten julkaisuviikko jatkuu kolmen uuden sopimuksen julkaisulla. Jo viime kaudella Sinipaidoissa pelannut Matias Stark on solminut vuoden jatkosopimuksen. Uudet sopimuspelaajat ovat Marcio Severino ja Nils Strömsholm. Molempien kanssa in tehty vuoden mittainen sopimus, mutta Strömsholmin sopimuksessa on myös optio kaudesta 2020.
Mikael Köngäs ja Sami Maja täydentävät maalivahtiosaston
Jo aiemmin kahden maalivahdin kanssa sopimukset tehnyt Tampere United on solminut kaksi sopimusta lisää maalivahdin paikalle. Samalla on tarkoitus tiivistää pelaajaliikennettä edustuksen ja kakkosjoukkueen välillä.




