Kaksi muutosta ottelu­ohjelmaan

Tampere Unitedin kesän otteluohjelmaan on tullut kaksi muutosta. Sunnuntaina 24.7. pelattava kotiottelu PS-44:ää vastaan alkaa kolme tuntia aiemmin ilmoitettua myöhemmin klo 19.00. Lisäksi syyskuun alun EuPa-ottelu siirtyy uuteen ajankohtaan torstaihin 1.9. klo 19.30. Molemmat kotiottelut pelataan luonnollisesti Pyynikin urheilukentällä.

Pato-voitto vei Sinipaidat jatkoon Regions’ Cupissa

Tampere United jatkaa Suomen Regions’ Cupissa toiselle kierrokselle voitettuaan Tervakosken Padon vaikeaksi muodostuneessa vierasottelussa. Edes viimeisen puolituntisen miesylivoima ei tehnyt ottelusta helppoa, vaan Sinipaidat saivat taistella loppuun asti varmistaakseen 2–3 (0–1) -voiton Nelosessa pelaavasta Padosta.

(lisää…)

Tullikamari ja Tampere United yhteistyöhön

Tullikamari ja Tampere United ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Tullikamari näkyy TamUn pelipaidoissa. Molempien osapuolien tarkoituksena on tarjota tamperelaisille elämyksiä, mikä tarjoaa luontevan pohjan kumppanuudelle.

(lisää…)

Kolmosjoukkueen Kutosen lohkossa tukku tuttuja vastustajia

Tampere Unitedin kolmosjoukkue pelaa tulevalla kaudella Tampereen piirin alimmalla sarjatasolla Kutosessa. Joukkue on perustettu uutena alkavalle kaudelle, mutta sen runko koostuu viime kaudella seuran kakkosjoukkueessa pelanneista pelaajista. Joukkue on sijoitettuna Kutosen kolmoslohkoon, jossa pelaa monia menneiltä kausilta tuttuja joukkueita.

(lisää…)

TamUlle rutiinivoitto FC Blackbirdistä

Sinipaidat palasivat Suomen Cup -huuman jäljiltä arkeen, kun jyväskyläläinen FC Blackbird vieraili sunnuntai-iltana Pirkkahallissa. TPS-trillerin jäljiltä paluu peliä hallitsevaksi osapuoleksi otti aikansa, mutta lopulta peliään läpi ottelun parantanut TamU löi vierailija FC Blackbirdin 2–0 (0–0).

(lisää…)

Kakkosjoukkue valmistautuu kauteen uudistuneena

Tampere Unitedin kakkosjoukkue pelaa alkavalla kaudella Vitosessa. Kaudella 2015 joukkue voitti edustusjoukkueen tavoin oman sarjansa, ja on vahvistunut talven mittaan merkittävästi. Nyt onkin aika hieman raottaa salaisuuden verhoa sen suhteen, missä kakkosjoukkueessa mennään.

(lisää…)

Tampere United haastaa TPS:n Suomen Cupissa

Tampere United kohtaa viimevuotiseen tapaan Suomen Cupin 4. kierroksella liigavuosilta tutun vastustajan, kun Turun Palloseura vierailee Pirkkahallissa tulevana sunnuntaina. Tällä kertaa joukkueita erottaa kuitenkin vain kaksi sarjatasoa, sillä Sinipadat nousivat viime syksynä riemukkaasti Kolmoseen, ja TPS puolestaan pelaa nykyisin Ykkösessä. Näin ollen ottelun voittajasta ei voi olla samalla tavalla ennalta varma kuin viime vuonna Nelosessa pelanneen TamU-K:n kohdatessa liigajoukkue IFK Mariehamnin.

(lisää…)

Nokian Palloseura kaatui helposti 5–1 (3–0)

Tampere United pelasi sunnuntai-iltana harjoitusottelun Nokian Palloseuraa vastaan. Vaikka Sinipaitojen avauskokoonpanossa vastuuta saivat monet vähälle peliajalle alkukaudella jääneet pelaajat, näkyi joukkueiden tasoero kentällä nopeasti, eikä ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä Mehdi Fennanen tekemän avausmaalin jälkeen. Erityisellä ilolla lehtereillä tervehdittiin polvivammasta toipuneen Timo Kauppisen paluuta kentälle ja suoraan avauskokoonpanoon.

(lisää…)