TamU taistelee tärkeistä pisteistä sunnuntaina Pyynikillä

01/07/2016
Otteluennakko

Tampere United pelaa sunnuntaina viimeisen ottelunsa ennen kolmen viikon mittaista kesätaukoa, kun paikalliskilpailija Tampereen Peli-Toverit vierailee Pyynikillä. Tiedossa on jälleen tiukka taistelu pisteistä, sillä TP-T on pysytellyt sarjataulukossa TamUn kannassa, ja nousisi voitolla tasapisteisiin Sinipaitojen kanssa.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran Suomen Cupin toisen kierroksen ottelussa tammikuun lopulla. Silloin TamU oli parempi maalein 5–2 (2–2), mutta toisella puoliajalla revenneistä lukemista huolimatta TP-T osoitti jo silloin, että se kykenee uusien vahvistustensa myötä haastamaan kaikki Kolmosen joukkueet.

Talvella pelatun Suomen Cupin ottelun ehdoton ratkaisija oli toisella puoliajalla kentälle tullut ja kaksi maalia viimeistellyt Ali Koljonen. Sittemmin loukkaantuminen katkaisi Koljosen kauden ikävästi, mutta nyt mies on tekemässä paluuta sopivasti kun pelataan kauden kovimpia pelejä.

Peli-Tovereiden pelaajaluettelossa ehdottomasti tutuin nimi on TamU-legenda Jussi Kuoppala, mutta hän ei ole vielä pelannut minuuttiakaan tällä kaudella, eikä liene mukana sunnuntainakaan. Huomattavasti tuoreempana TamU-kasvona Peli-Tovereissa on mukana viime kaudella 23 maalia Sinipaidoille tehnyt Tommi Lehtimäki, mutta hänen peliaikansa TP-T:ssä on jäänyt todella vähiin, ja tie on vienyt useammin Nelosessa pelaavaan farmijoukkue Kangasalan Voittoon. Juuri edellisessä TP-T:n ottelussa Lehtimäki tosin teki maalin lisäajalla päästyään kentälle aivan loppuminuuteiksi.

Kolmantena pelaajana myös Jussi Kotilahdella on TamU-taustaa, sillä hän oli mukana kauden 2001 suomenmestaruusjoukkueessa, joskin peliaika jäi varsin vähäiseksi ja maaleja syntyi 13 ottelussa vain yksi. Kuluvalla kaudella Kotilahti on tehnyt kolme maalia ja kuuluu Peli-Tovereiden kantaviin voimiin, mutta on TP-T:ltä saatujen ennakkotietojen mukaan sunnuntaina poissa kokoonpanosta. Tätäkin korkeammalla maalintekotilastossa on Ilveksestä täksi kaudeksi Peli-Tovereihin siirtynyt Roope Kostiainen, joka on osunut viisi kertaa. Useampaan kertaan maalin tehneitä TP-T:n pelaajia ovat lisäksi kolmen maalin mies Majed Rashedi, kahden maalin mies Timo Lekkermäki sekä Irakin pääsarjaakin pelannut Ahmed Shibab, joka on niin ikään osunut kahdesti

Päävalmentaja Mikko Mäkelä luonnehtii TP-T:tä kovaksi vastustajaksi, mutta on ottelun alla luottavainen. ”Meillä on hyvä ehjä reeniviikko alla, ja joukkue hyvässä iskussa kovaan taistoon”, Mäkelä kertoo. ”Joukkue on kokenut pieniä takaiskuja, sillä Lauri Saari teloi polvensa ja on sivussa 2–3 viikkoa ja Mehdi Fennane on ollut viikon kuumeessa. Lisäksi Eemeli Peltonen, Timo Kauppinen ja Veli-Pekka Franssila ovat poissa sunnuntain pelistä. Ali Koljonen tekee debyytin loukkaantumisen jälkeen, mikä on iso asia joukkueelle.”

”Paluu Pyynikille tuo taas mukanaan omat haasteensa upean ison Tammelan jäljiltä, mutta kenttä on meille tuttu ja lähdemme pelaamaan kentän ehdoilla”, Mäkelä päättää.

Ottelu potkaistaan käyntiin Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 3.7. klo 16. Ennen ottelua kannattajat kokoontuvat Pyynikintorin laidalla Tuopissa, ja ottelun jälkipelit pelataan kulman takana Maja/talossa. Etäkannattajille ottelusta on tarjolla tuttuun tapaan TamU-TV:n suora lähetys, jossa selostuskoppia isännöi Manu Haapalainen kommentaattorinaan Mika Suonsyrjä.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU