Kakkosjoukkue voittoon maalijuhlassa

18/05/2016 TamU 2

Sinipaitojen kakkosjoukkue lähti kauden kolmanteen otteluun turhauttava LaPro-tasapeli mielessään. Hyökkäyspelaamiseen oltiin tehty muutoksia ja ne auttoivatkin. Maalintekokilpailuksi muuttunut ottelu päättyi lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen lopputulokseen 3–4 (1–1).

TamU-uutiskuva

Sinipaitojen kokoonpanoa oltiin muokattu edellisen pelin jälkeen ja topparipulan pahennuttua Ville Toiva otti vaativan roolin haltuunsa. Maalin suulla debytoi seuran A-pojista nostettu Janne Itkonen. Kokonaisuutena pelaajatilanne oli totutusti hyvä kamppailuun lähdettäessä.

Avauspuoliajalla peli oli tasaista, ja molemmilla joukkueilla fokus oli pelaamisessa. Vierasjoukkueena esiintynyt TamU 2 loi muutamia aihioita, mutta maalinteon aloitti kotijoukkue. Joukkueen toppari pääsi ylittämään vauhdilla keskialueen ja pelasi nopean seinän kärkipelaajan kanssa päästen nokikkain Itkosen kanssa. Varma viimeistely ja YIlves 1–0-johtoon.

Pitkässä tappiottomassa putkessa seilaava vierasjoukkue ei tästä horjunut vaan laittoi uutta höyryä koneeseensa ottaen koko ajan paremmin pelin hallintaansa. Painostus palkittiin lopulta, kun sinipaidat saivat sivuvaparin. Pallon taakse asettui pukukoppitiskijukka Anssi Saiha, joka laittoi hienon pallon Tero Lepolalle. Tämän volley painui maaliin tolpan ja puolustajan kautta, ja näin puoliajalle siirryttiin lukemissa 1–1.

Ottelun toisella puoliajalla peli eteni omalla virtauksellaan, kun kuin tyhjästä rävähti. Pallo tuli Severi Hiltuselle, joka otti tyhjät pois ja laukoi kaukaa pallon tarkasti maalin yläkulmaan yllättäen maalivahdin täydellisesti. Hieno maali siirsi vierailijat 1–2-johtoon ja yhä tukevammin kuskin paikalle.

Jo avauspuoliajalla kuumana tuomarin suuntaan käynyt ja koko ajan naputtanut YIlves kaivoi itsensä entistä vaikeampaan asemaan, kun noin tunnin kohdalla Jukka Ihalainen ja Konsta Rintala kamppailivat pallosta. Rintala menetti malttinsa totaalisesti ja potkaisi tilanteen jälkeen Ihalaista takaa päin. Seurauksena Rintala lähti ansaitusti suoralla punaisella ulos ottelusta.

Vahvassa vireessä pelaava Severi Hiltunen oli aiheuttamassa seuraavaakin maalia. Pallo pelattiin oikeaan laitaan Hiltuselle, joka laittoi hiukan liian pitkän itselleen eteen ja alin puolustaja pääsi väliin. Tämän purku oli kuitenkin todella epäonninen ja se kimposi omaan maaliin toisen puolustajan selän kautta vieden vieraat jo ratkaisevan tuntuiseen 1–3-johtoon.

Ottelussa kuitenkin maalinteko vain kiihtyi ja viimeisellä kymmenminuuttisella sattui ja tapahtui. Ensin iski kotijoukkue kavennuksen, kun se nosti riskilläkin paljon pelaajia hyökkäykseen ja sai sitä kautta pienen painostusjakson. Tilanne kuivui jo kokoon, mutta sitten Ville Toivalle sattui paha ajatuskatkos ja tämä antoi pallon suoraan YIlveksen pelaajalla, jolla oli helppo työ laittaa vastapalloon peliväline maaliin.

Jälleen hyvän pelin pelannut Lauri Savolainen sai palkinnon hyvästä pelistään vähän myöhemmin, kun kova laukaus noin 22 metristä upposi aivan tolpan juureen. Tilanteeksi 2–4 ja vierasjoukkue loi miesylivoimalla tilanteita minuutti toisensa jälkeen. Ottelun viimeisen osuman teki kuitenkin kotijoukkue, kun liiallisella itseluottamuksella pelannut Janne Itkonen teki pelin ainoan virheensä ja menetti pallon YIlveksen pelaajalle, jolla oli helppo työ viimeistellä loppulukemat 3–4.

Päävalmentaja Mikko Jokela myhäili pelin jälkeen tyytyväisenä: ”Tilanteiden luominen oli edelliskaudella aika vaikeaa, mutta nyt näyttää löytyneen viisasten kivi. Yksi parhaista pelaamistamme peleistä lukuun ottamatta muutamaa karkeaa virhettä, josta vastustaja pääsi rokottamaan”

Ottelun ratkaisuhahmo Severi Hiltunen jakoi kiitosta koko joukkueelle: ”Tämä oli upea taistelu koko joukkueelta, vaikka jouduttiinkin tappioasemaan heti alussa, niin sieltä se voitto vaan kaivettiin. Olen myös erittäin tyytyväinen sekä omaan että muiden pelaamiseen. Hienointa oli saada omat maalihanat virallisesti auki. En ole ikinä oikein pelannut näin tiiviissä ja hyvässä porukassa tai tuntenut että olen oikeasti tärkeä osa joukkuetta. Kiitos siitä näille jätkille!”

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

23.3. P-Iirot - TamU 4 – 1

10.3. TamU naiset - TKT 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

7.4. klo 13 TamU - VJS

1.4. klo 17 UPK - TamU naiset

klo - TamU 2