Tampere Unitedin ja Loiskeen välisestä kohtaamisesta muodostui Pyynikillä todellinen maali-iloittelu, jossa kotijoukkue otti voiton maalein 6–2 (3–0). Unitedin voitto oli hyvinkin ansaittu, sillä paikkoja oli huomattavasti useampaankin maaliin. Loiskeen maalit puolestaan syntyivät erikoistilanteista.

6 – 2

Ottelun alla kiinnostavin kysymys oli, miten päävalmentaja Mikko Mäkelä oli paikannut Mika Lindroosin jättämän aukon puolustuslinjassa. Vastaus oli ehkäpä se kaikkein odotetuin: Tuomas Alanen siirtyi laitapuolustajan paikalta toppariksi, ja Alasen paikan otti puolestaan Verneri Uimonen. Molemmat miehet pelasivat jonkin verran näillä paikoilla jo talvikaudella, joten ratkaisu oli varsin helppo. Puolustuslinjaa tuki lisäksi keskikentällä varsin alhaalla pelannut Jonne Keränen.
Unitedilla oli heti ottelun alussa maalipaikka, kun Niclas Kalatsevin pitkä syöttö päätyi Loiskeen topparina pelanneen Jani Hammarin epäonnistuneen purkuyrityksen jälkeen yllättäen Valtteri Uimoselle. Tämä ei kuitenkaan kyennyt reagoimaan tilanteeseen riittävän nopeasti, ja maalintekoyritys jäi puolittaiseksi. Myös Matti Saarella oli aivan alkuminuuteilla vetopaikka, mutta pallo viuhui maalin yli.
Maalihanat aukeavat ensimmäisellä jaksolla
Ottelun avausmaaliakaan ei tarvinnut odottaa kuin reilu viisi minuuttia. Tilanne lähti liikkeelle toppari Eetu Rahkolan nelisenkymmentä metriä pitkästä ristipallosta, jonka Niclas Kalatsev pelasi ensimmäisellä kosketuksellaan juoksupalloksi eteensä, ja laukoi toisella maalin takanurkkaan.
Maalin jälkeen peli jatkui Sinipaitojen hallinnassa. Pallo maltettiin pitää hyvin maassa, ja peliä rakennettiin maltilla. Hallinta palkittiinkin jo 21. minuutilla, kun Matti Saari ja Niclas Kalatsev pelasivat lyhyen kulman, ja varsinaiseksi maalitykiksi noussut Tuomas Alanen liukui Kalatsevin keskityksen tutulta paikaltaan takatolpalta sisään.
Ottelun yllättävin maalipaikka nähtiin kun toppari Eetu Rahkola katkaisi Loiskeen etenemisen keskiympyrässä, ja eteni itse pallon kanssa laukaisupaikkaan 25 metriin. Terävä laukaus osui kuitenkin vain yläriman päälle ja seurauksena oli vain maalipotku. Tilanne kertoi paljon Loiskeen ongelmista keskikentällä.
Unitedin kolmas maali syntyi sivurajaheiton jälkeen. Riku Oras taisteli pallosta maalin edessä, mutta lopulta toppari pääsi puskemaan pallon kohti sivurajaa. Pallo jäi kuitenkin boksiin lähelle päätyrajaa, ja Tuomas Savinainen ehti siihen ensimmäisenä. Maalivahti Tuomas Mäkinen torjui vielä Savinaisen laukauksen, mutta takatolpalle ehtineellä Riku Oraksella oli helppo työ puskea maalivahdin torjuma pallo maaliin.
Ensimmäisen jakson viimeinen vartti pelattiin samaan tapaan TamU-merkeissä kuin koko ensimmäinen puoliaikakin, mutta kun lisämaaleja ei nähty, tauolle lähdettiin 3–0-lukemissa.
Lukemat tasoittuvat toisen jakson alussa
Toinen jakso alkoi Loiskeen pitkällä roiskaisulla kohti kulmalippua. Tuomas Savinainen yritti suojata pallon yli päätyrajasta, mutta hyökkääjän paine pakotti tilanteesta kulmapotkun. Juho Mäkiniemen antama kulmapotku pomppi maalin eteen Marko Hakalalle, joka laukoi pallon läheltä maalin ylänurkkaan. Tilanne oli siis 3–1, ja jo ratkenneelta tuntunut ottelu ei tuntunutkaan yhtäkkiä yhtään niin selvältä.
Vain hetkeä myöhemmin maali oli lähellä toisessa päässä, kun Eetu Rahkola puski Valtteri Uimosen antaman kulmapotkun niukasti ohi. Komea syöksypusku olisi kohdalleen osuessaan ollut ottelun näyttävimpiä maaleja.
Unitedin 4–1-johtomaali olikin sitten silkkaa seksiä. Tilanne lähti liikkeelle Eetu Rahkolan aggressiivisesta pallonriistosta keskiympyrässä. Kahdeksan lyhyttä syöttöä myöhemmin Niclas Kalatsev sijoitti pallon boksista maalin ylänurkkaan. Erityisesti rakentelussa kunnostautui Tuomas Lehti, joka pelasi laidalla nätin seinän Riku Oraksen kanssa ennen lopullista syöttöään Kalatseville. Maali oli yksi kauneimmista mitä Sinipaidat ovat Pyynikin kentällä koskaan tehneet.
Unitedin neljäs maalikaan ei varsinaisesti ollut ottelun lopullinen ratkaisu, vaan Loiske tuli vielä kerran maalin verran lähemmäksi jo ennen kuin toista jaksoa oli pelattu kymmentäkään minuuttia. Maali syntyi vaarattoman näköisestä, Juho Mäkiniemen 25 metristä laukomasta vapaapotkusta, joka sai kimmokkeen Tuomas Alasesta maalin edessä. Näin kaksi lepsusti pelattua erikoistilannetta olivat tuottaneet kaksi takaiskua.
United iskee lopulliset niitit
Tämän jälkeen maalihanat laitettiin hetkeksi kiinni. Toisen jakson ensimmäisellä kahdeksalla minuutilla oli tehty kolme maalia, ja Loiske oli onnistunut kaventamaan kotijoukkueen johtoa yhden osuman verran. Mitään hätää TamUlla ei kuitenkaan pelitapahtumissa ollut, vaan Sinipaitojen mylly jauhoi jatkuvasti vaarallisia hyökkäysiä.
Loppulisesti ottelun ratkaissutta 5–2-maalia saatiin odottaa 78. minuutille asti. Silloin kärkeen vain muutamaa minuuttia aiemmin vaihdettu Mehdi Fennane murtautui boksiin vetopaikkaan, ja vaikka laukaisukulma oli pieni, pallo päätyi verkon perukoille Iiro Riponiemen jalan kautta.
Ottelun viimeiseksi jäänyt 6–2-maali syntyi maalivahti Juuso Auvisen pitkästä avauksesta, jonka Mehdi Fennane jatkoi päällään Valtteri Uimoselle läpiajoon. Tämä sijoitti pallon varmasti ohi maalivahdin verkon perukoille.
Kommentit ottelun jälkeen
”Härkäviikoille saatiin hieno lopetus!” iloitsi päävalmentaja Mikko Mäkelä ottelun jälkeen. ”Ensimmäinen puoliaika lähenteli sitä mihin ollaan pyritty. Pelaaminen oli monipuolista ja saatiin koko kentän tila käyttöön, mistä johtuen saatiin selkeä pallonhallinta ja pystyttiin vyöryttämään hyökkäyksiä, niin laidoista kun keskeltäkin.”
”Toisen jakson alku oli hieman hankala, voi sanoa että jäimme koppiin. Loiske sai helpon kavennuksen, mutta heti perään näimme todella upean maalin, jonka viimeisteli upean pelin pelannut Niclas Kalatsev. Tuomas Lehdeltä myös upea esityö!” Mäkelä muistelee kauden komeinta maalia. ”Toinen jakso olikin vähän pelailua, eikä Loiskeelta löytynyt kirivaihdetta. Vaihdosta tulleet Mehdi Fennane ja Lauri Saari toivat lisää vauhtia ja selkeästi paransivat peliä, eli juuri sitä mitä pitää vaihdosta tuodakin.”
Seuraavan kerran Sinipaidat pelaavat lauantaina 28.5. Euran Pallon vieraana. ”Saamme täyden reeniviikon, mikä tekee pitkästä aikaa todella hyvää. Pääsemme keskittymään EuPa-peliin, jossa selkeä tavoite on saada taas tasaisempaa kokonaisuutta. Varmasti tähän pystymme, koska joukkueen tekemisen taso on reeneissä todella hyvää, ja se myös kantaa hedelmää jatkossa. Tällä hetkellä Pyynikillä nähdään hienoa jalkapalloa ja varsinkin todella upeita ottelutapahtumia!”

6 – 2
( 3 – 0 )

21′ Tuomas Alanen
31′ Riku Oras
50′ Niclas Kalatsev
78′ Mehdi Fennane
84′ Valtteri Uimonen
Yleisöä:
243
17 | Juuso Auvinen | ||
3 | Tuomas Savinainen | ||
5 | Eetu Rahkola C | ||
8 | Riku Oras | ||
9 | Tuomas Lehti | 57' | |
10 | Jonne Keränen | 74' | |
15 | Niclas Kalatsev | 83' | |
19 | Valtteri Uimonen | ||
19 | Verneri Uimonen | ||
21 | Matti Saari | ||
22 | Tuomas Alanen | ||
1 | Jussi Siltanen | ||
7 | Jussi Rasva | ||
11 | Lauri Saari | 57' | |
16 | Mehdi Fennane | 74' | |
18 | Otto Pitkänen | 83' | |
26 | Mika Kytöviita | ||
27 | Timo Kauppinen |
4 | Joel Mattjus | |||
5 | Iiro Riponiemi | |||
6 | Jani Hammar | |||
9 | Tomi Vikman | |||
12 | Tuomas Mäkinen | |||
15 | Juho Mäkiniemi | ![]() | ||
17 | Markus Seppä | |||
20 | Matias Riikonen | ![]() | ||
21 | Juha-Matti Lahtinen | ![]() | ||
28 | Mika Tuuri | ![]() | ||
29 | Petteri Kajasmaa | |||
11 | Lauri Suhonen | ![]() | ||
13 | Jesse Salminen | ![]() | ||
14 | Eero Riponiemi | ![]() | ||
19 | Antti Kalliala | |||
23 | Marko Hakala | ![]() | ||
31 | Alessandro Greco |