Ardian Kovaqi vahvistaa Sinipaitoja

07/06/2024 TamU
Uutinen

Tampere Unitedin puolustus saa kovan luokan paluumuuttajan, kun Ardian Kovaqi liittyy Sinipaitoihin loppukauden mittaisella sopimuksella. Hän oli TamUn avainpelaajia kaudella 2022, mutta palasi Ilves-Kissoihin viime kaudeksi ja on ollut alkukauden pelaamatta. Kovaqi tuo uusia vaihtoehtoja ja kokemusta kovista peleistä TamUn puolustuslinjaan.

Ardian Kovaqi

  • Syntynyt 19. heinäkuuta 1995
  • Vahva toppari palaa Sinipaitoihin reilun vuoden tauon jälkeen,
  • Tärkeä lisävaihtoehto kolmen topparin linjaan.

On kiva pelata TamUssa. Täällä on paljon tuttuja pelikavereita, ja tuntui, ettei olisi tullut edes oltua poissa.

- Ardian Kovaqi
Toppari

Ensimmäistä kertaa olin viime torstaina treeneissä ja heti laitettiin testeihin. Viikon sisällä varmaan pääsen jo ihan hyvään kuntoon.

- Ardian Kovaqi
Toppari

Nyt kun peliryhmitystä on muutettu, saamme lisää kilpailua ja vaihtoehtoja keskisektorille.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Ardian Kovaqi, 28, on Tampere Unitedin seuraajille tuttu pelaaja jo edelliskausilta. Kaudella 2022 hän oli TamUn ehdottomia avainpelaajia keräämällä koko joukkueesta suurimmat peliminuutit Kakkosen peleistä. Tuolloin Kovaqi keräsi 24 ottelussa yhteensä 1991 peliminuuttia tehden yhden maalin. Lisäksi hän pelasi yhden ottelun Suomen Cupissa.

Viime vuodeksi Kovaqi palasi Ilves-Kissoihin. Rooli pysyi paikallisvastustajankin riveissä suurena: viime kauden saldona Kakkosesta oli 18 ottelua ja kaksi maalia. Täksi kaudeksi Kovaqi suunnitteli välivuotta ja hän oli alkukauden ajan pelaamatta, mutta päävalmentaja Tero Suonperä sai vakuutettua topparin liittymään joukkueeseen loppukauden mittaisella sopimuksella.

Kovaqi liittyi viime viikolla joukkueen treeneihin mukaan. Paluu joukkueen riveihin on ollut helppo.

”On kiva pelata TamUssa. Täällä on paljon tuttuja pelikavereita, ja tuntui aika normaalilta tulla takaisin. Tuntui, ettei olisi tullut edes oltua poissa”, Kovaqi sanoo.

Nopea ja monipuolinen toppari on alkukauden pelaamattomuudesta huolimatta heti valmis taistelemaan peliajasta. Pelikuntokin on pelaajan mukaan tilanteeseen nähden hyvä.

”Ensimmäistä kertaa olin viime torstaina treeneissä ja heti laitettiin testeihin. Ei kunto niin huono ollut kuin oletin, mutta viikon sisällä varmaan pääsen jo ihan hyvään kuntoon”, Kovaqi kertoo.

”Haluan pelata mahdollisimman paljon. Tulen taistelemaan pelipaikasta. En tullut istumaan penkillä”, Kovaqi jatkaa.

Loppukauden tavoite Kovaqille on yksinkertainen.

”Minä haluan että me noustaan.”

Arrdian Kovaqi sillä erää viimeiseksi jäänessä ottelussa TamU paidassa kauden 2022 päätteeksi.

Valmennukselle lisää taktisia vaihtoehtoja

Päävalmentaja Tero Suonperä on tyytyväinen saatuaan uuden vahvistuksen joukkueeseen.

”Hieno juttu että seura pääsi sopimukseen, tämä on tosi posiitivinen juttu. Nyt kun peliryhmitystä on muutettu, saamme lisää kilpailua ja vaihtoehtoja keskisektorille”, Suonperä taustoittaa pelaajahankintaa.

”‘Ardi’ on erittäin hyvä ja kokenut pelaaja. Uskon että hän tuo lisää arjen vaatimusta, kokemusta ja voittamisen kulttuuria joukkueeseen. Hän pelaa aina voitosta. Tykkään ‘Ardista’ persoonana: hän on voittajatyyppi ja joukkuepelaaja”, Suonperä kertoo.

Kovaqin pitkäaikainen kokemus niin Kakkosen tasolta kuin myös TPV:n riveistä Ykkösestä on iso tekijä hänen hankinnassaan.

”Kovaqi on osoittanut tasonsa, ja hän on tälle sarjatasolle laadukas pelaaja. Tässä kohdassa kautta kun joukkueessa on paljon pelaajia, pelaajan pitää olla vahvistus. Kovaqi on monellakin tapaa hyvä hankinta, ja hän on sellainen vahvistus, joka pystyy pelaamaan korkeammallakin sarjatasolla.”

Joukkueessa on jo ennen Kovaqin liittymistä mukaan kova kilpailu peliajasta.

”’Ardi’ kilpailee peliajasta niin kuin kaikki muutkin. Hän on osoittanut olevansa kova peluri, joten tottakai häneltä odotetaan että hän voisi nousta yhdeksi johtavista pelaajista. Ei tässä vaiheessa kautta ole tarkoitus hankkia rotaatiopelaajia”, Suonperä jatkaa.

Kovaqin tulon myötä valmennuksella on käytössä enemmän valinnanvaraa. Hänen hankintansa ansiosta toppareita voi kierrättää, ja samalla aukeaa muitakin taktisia vaihtoehtoja.

”Ennen ‘Ardin’ tuloa ei toppareita ja keskisektorin pelaajia ei ollut ainakaan liikaa. Aika paljon samat kaverit ovat pelanneet koko ajan, ja siinä on menty vähän riskirajoillakin. Se on näkynyt myös korttitilien täyttymisenä, ja senkin takia on hyvä että on uusia vaihtoehtoja rotaatioon”, Suonperä sanoo.

Myös Suonperän mukaan Kovaqi on heti valmis pelaamaan.

”Hän on urheilijan kunnossa. Kovaqilla on jo niin pitkä pelaajatausta ja niin paljon toistoja ja treeniä takana, että pieni tauko on voinut tehdä hyvääkin, eikä se tauko nyt niin pitkä edes ole. Ei hän nyt tietenkään ole heti 90 minuutin kunnossa kolmessa pelissä viikossa, mutta kykenee varmasti pelaamaan yksittäisen pelin jo nyt kokonaan”, Suonperä kertoo viitaten tulevaan otteluruuhkaan.

Kovaqi on käytettävissä jo lauantaina Vantaalla VJS:ää vastaan.

Katso Ardian Kovaqin haastattelu

Osta loppukauden kausikortti

Loppikauden kausikortit ovat nyt myynnissä TamU-kaupassa alennetuin hinnoin. Pääkatsomon hinnat ovat 85 € aikuisilta ja 60 € alennusryhmiltä. Pohjoispäädyssä sijaitsevaan kannattajakatsomoon kausikortit maksavat 68 € aikuisilta ja 49 € alennusryhmiltä. Alennusryhmiä ovat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset.

HUOM! Kausikortin hinnasta otetaan pois vielä 10 €, kun käytät TamU-kaupassa alennuskoodia ARDI2024. Tarjous on voimassa viikonlopun ajan.

Kausikorttiin sisältyy kauden kulusta riippuen vielä yhteensä 7–10 ottelua Kakkosessa ja nousukarsinnoissa, ja se tulee joka tapauksessa huomattavasi irtolippuja edullisemmaksi. Kausikortilla pääsee myös stadionin 3. kerroksessa sijaitsevalle TamU-klubille, jossa vietetään jokaisen kotiottelun etkot ja jatkot

Kausikortin voi noutaa Tammelan stadionin lipunmyynnistä pelipäivinä.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

15.6. Ilves 2 - TamU 0 – 5

2.6. TamU naiset - TPS 2 6 – 2

15.6. Pato - TamU 2 1 – 1

2.7. klo 18 TPV - TamU

16.6. klo 18 MaPS - TamU naiset

27.6. klo 18 PP-70 - TamU 2