Suomen Cupin kolmas kierros on arvottu tänään Palloliiton toimistolla Töölön jalkapallostadionilla. Tampere Unitedin mahdollinen seuraava vastustaja tulee otteluparista FJK - HJS Akatemia, jos Sinipaidat hoitavat lauantaina oman osansa cupin 2. kierroksen ottelussa TP-T:tä vastaan. Luvassa olisi vierasottelu, sillä Suomen Cupin ensimmäisillä kierroksilla alempisarjalainen saa kotiedun. Cupin kolmas kierros pelataan 40 joukkueen välisenä ja panoksena on pääsy kierroksille, jossa liiton sarjoissa eli Kakkosessa ja ylempänä pelaavat joukkueet astuvat kilpailuun mukaan.

Mahdollisista vastustajista molemmat ovat tuttuja Tampere Unitedille. FJK pelasi kaudella 2014 samassa sarjassa TamU-K:n kanssa Nelosessa, jossa Sinipaidat olivat molemmissa otteluissa parempia. Nyt FJK:lla on takana jo kaksi vuotta Vitosta, josta seura mielii ylemmäs.
HJS Akatemialla on takanaan vastaava talvi kuin Sinipaidoilla. Nelosessa viime kaudella menestynyt joukkue (ParVi) vaihtoi seuraa, ja pelaa nykyään nimen HJS Akatemia alla. Viime kaudella Sinipaidat ja ParVi kilpailivat tasapäisesti noususta Kolmoseeen, ja Sinipaidat olivat lopulta pisteen edellä sarjataulukossa. Keskenäisissä otteluissa ParVi oli hieman niskan päällä voittaen ottelun Parolassa lukemin 2–0, kun Pyynikillä päädyttiin 1–1 pistejakoon.
Suomen Cupin 3. kierros kokonaisuudessaan:
Kori I (Helsinki/Uusimaa)
Pelikaani – FC Korso/United
(Gnistan/Ogeli – Gnistan/2) – (Pöxyt – EPS)
(FC Legirus Inter – TuPS) – (LPS – HPS)
HooGee/2 – FC Honka/Akatemia
(PPJ/Taalerit – PEF) – NuPS
(NJS – HyPS) – FC Kontu
Jokerit FC – (CLE – Vesa)
(NJS/2 – LoPa) – PPJ
(ToTe – HIFK/3) – (KelA – I-HK/OMV)
(Kasiysi/Rocky – Pato) – MPS/Atletico Malmi
Kori II (Tampere, Turku, Satakunta)
Härmä – (Harjun Potku – Ilves II)
(SC Wolves – FC Boda) – MynPa
(PaiHa – Pelmari Utd) – P-Iirot
(Tampere United – TP-T) – (HJS Akatemia – FJK)
Kori III (Itä-Suomi, Keski-Suomi, Kaakkois-Suomi + 1 Uusimaa)
JIPPO – SC Riverball
Kumu JT – (Halku – RiPS)
(Kuopion Elo – LehPa) – (PeKa – FC Peltirumpu)
Kori IV (Vaasa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Suomi)
(SJK-j/Apollo – SIF) – JBK
Tervarit-j/JuPa – (FC Kiisto – KPS)
OTP – ACT HauPa