Tampere United päivittää logonsa

05/01/2016
Uutinen

Tampere Unitedin vuodelta 1998 peräisin olevaa logoa on uudistettu. Merkittävin muutos on se, että logoon on lisätty 12. tähti, joka symboloi kannattajia, jotka pitivät Tampere Unitedin sinivihreät värit pelikentillä kausilla 2011–15 ja omistavat nyt seuran. Lisäksi logon halkovan kosken liukuväreistä on luovuttu ja logon väreille on tehty muutenkin hienosäätöä.

Alkuperäinen Olli Joen suunnittelema ja Aamulehden yleisöäänestyksessä ehdokkaiden joukosta valikoitunut logo saa ansaitsemansa päivityksen. ”Logoa kehittänyt seuran kannattajista muodostunut työryhmä on tehnyt hyvää työtä”, hehkuttaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Heikki Wilen. ”Tampere Unitedin logo jättää 90-luvun taaksensa ja huokuu jatkossa ajattomuutta. Kahdestoista tähti on hieno tunnustus kannattajien tekemälle työlle seuran hengissäpitämiseksi viimeisen viiden vuoden aikana.”

Logon uusimisprosessin mittaan nähtiin monenlaisia ehdotuksia seuran uudeksi logoksi. Nyt hyväksytty logo erottui edukseen tunnistettavuudella. ”Tärkeää Tampere Unitedin palatessa pelikentille on jatkuvuus sekä se, että seuran logo tunnistetaan”, Wilen painottaa. ”Lopputulokseen voi siinä mielessä olla tyytyväinen. Toisaalta logon käytettävyys paranee huomattavasti liukuvärien poistuessa. Kahdestoista tähti tuo lisäksi tasapainoa kosken molemmille puolille.”

Tampere Unitedin uusi logo otetaan käyttöön välittömästi kaikissa seuran materiaaleissa. Seura on myös uudistamassa kotisivujaan. Ennen uusien kotisivujen julkaisua seuran tiedotus jatkuu Tampere Unitedin kannattajien kotisivuilla, joille pääsee myös osoitteen www.tampereunited.fi kautta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU